Kansallinen biotalouspaneeli
TEM078:00/2015 Kehittäminen
Biotalouspaneelin tehtävänä on lisätä vuorovaikutusta hallinnon, tutkimuksen, elinkeinojen ja kansalaisjärjestöjen välillä sekä harjoittaa vuoropuhelua samaan päämäärään tähtäävien ohjelmien ja EU:n biotalouspaneelin kanssa. Biotalouspaneelin työtä johtavat elinkeinoministeri Olli Rehn ja maatalous- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen.
Hankkeen perustiedot Päättynyt
Hankenumero TEM078:00/2015
Asianumerot TEM/2008/00.04.02/2015
Asettaja työ- ja elinkeinoministeriö
Toimikausi/aikataulu 3.11.2015 – 30.4.2019
Asettamispäivä 3.11.2015
Lähtökohdat
Pääministeri Juha Sipilän hallituksen ohjelman yhdeksi strategiseksi tavoitteeksi on määritelty biotalous ja puhtaat ratkaisut. Suomen biotalousstrategia julkistettiin toukokuussa 2014. Biotalousstrategiassa todetaan, että strategian toteutuksessa hyödynnetään alan toimijoista koostuvaa biotalouspaneelia. Myös EU kannustaa jäsenmaita perustamaan kansallisia biotalouspaneeleita.
Muut asiakirjat ja muistiot
-
14.3.2018 Työ- ja elinkeinoministeriö/Innovaatiot ja yritysrahoitus -osasto/Hallinto- ja k
-
31.10.2017 Työ- ja elinkeinoministeriö
Asettaminen ja organisointi
-
1.12.2016 Työ- ja elinkeinoministeriö
-
15.2.2016 Työ- ja elinkeinoministeriö
Eropyyntö; kansallinen biotalouspaneeli
21.1.2016 Tapio Oy
Asettamispäätös; Kansallinen biotalouspaneeli Linkki toiselle sivustolleAvautuu uudessa välilehdessä PDF
3.11.2015 Työ- ja elinkeinoministeriö
Säädösvalmistelu ja kehittäminen valtioneuvostossa
Ministeriöt toteuttavat hallitusohjelmaa, valmistelevat lakeja ja muita säädöksiä sekä vievät eteenpäin uudistuksia erilaisissa hankkeissa, työryhmissä ja toimielimissä.
Kaikkien ministeriöiden hankkeet löydät valtioneuvoston verkkosivuilta valtioneuvosto.fi/hankkeet Linkki toiselle sivustolleAvautuu uudessa välilehdessä