Työttömyys väheni tammikuussa

Työ- ja elinkeinotoimistoissa oli tammikuun lopussa yhteensä 342 900 työtöntä työnhakijaa. Se on 25 300 vähemmän kuin vuotta aikaisemmin. Työttömien työnhakijoiden määrä väheni edellisestä kuusta 15 200:lla. Tiedot ilmenevät työ- ja elinkeinoministeriön Työllisyyskatsauksesta.
Pitkäaikaistyöttömiä eli yhdenjaksoisesti vähintään vuoden työttömänä työnhakijana olleita oli 121 800, mikä on 1 100 enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Yli 50-vuotiaita työttömiä työnhakijoita oli 129 100 eli 6 100 vähemmän kuin edellisenä vuonna samaan aikaan.
Nuoria alle 25-vuotiaita työttömiä työnhakijoita oli 4 900 vähemmän kuin edellisen vuoden tammikuussa eli yhteensä 43 400. Nuorten työttömyyksistä päättyi ennen kolmen kuukauden työttömyyttä tammikuussa keskimäärin 60,9 prosenttia, mikä on 2,2 prosenttiyksikköä enemmän kuin vuotta aikaisemmin.
Uusien avoimien työpaikkojen määrä lisääntyi
Uusia avoimia työpaikkoja ilmoitettiin TE-toimistoihin tammikuun aikana 58 400 eli 6 400 enemmän kuin edellisen vuoden tammikuussa. Kaikkiaan TE-toimistoissa oli tammikuussa avoinna 91 300 työpaikkaa, mikä on 11 200 enemmän kuin vuosi sitten.
Koko maassa oli lomautettuna tammikuun lopussa 33 800 henkilöä, mikä on 7 900 vähemmän kuin edellisenä vuonna vastaavaan aikaan. Kokoaikaisesti lomautettuja oli yhteensä 23 500 henkilöä, mikä on 7 500 vähemmän kuin edellisen vuoden tammikuussa.
Työnantajien ennakkoilmoitukset tulevista lomautuksista ovat vähentyneet. Ennakkoilmoitusten mukaan on mahdollista, että 2 100 henkilöä lomautetaan lähitulevaisuudessa, mikä on 1 300 vähemmän kuin vuosi sitten. Tulevien lomautusten määrä laski joulukuusta tammikuuhun 100:lla.
Aktivointiasteeseen laskettavissa palveluissa oli tammikuun lopussa 121 700 henkilöä, mikä on 7 000 enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Näitä palveluita ovat esimerkiksi palkkatuki, työvoimakoulutus, työkokeilu ja omaehtoinen opiskelu.
Tilastokeskus: Työttömyysaste 9,2 prosenttia
Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan työllisiä oli tammikuussa 6 000 enemmän kuin vuotta aiemmin. Työllisyysaste oli 67,0 prosenttia, mikä on 0,2 prosenttiyksikköä korkeampi kuin edellisen vuoden tammikuussa. Työvoimatutkimuksen mukaan työttömiä oli 242 000, mikä on 3 000 vähemmän kuin vuosi sitten. Työttömyysaste oli 9,2 prosenttia eli 0,1 prosenttiyksikköä matalampi kuin vuotta aiemmin.
Työnvälitystilaston ja työvoimatutkimuksen keskeiset erot
Tiedot perustuvat työ- ja elinkeinoministeriön Työnvälitystilastoon ja tulevien lomautusten erillisseurantaan, sekä Tilastokeskuksen työvoimatutkimukseen. TEM:n Työnvälitystilaston lähteenä on TE-toimistojen asiakasrekisteri, kun taas Tilastokeskuksen työvoimatutkimus on otostutkimus.
TEM:n Työnvälitystilastossa työttömyyden määritelmänä on, ettei henkilöllä ole työsuhdetta eikä hän työllisty yritystoiminnassa. Lisäksi Työnvälitystilastossa kokoaikaisesti lomautetut luetaan työttömiin, mutta päätoimisia opiskelijoita ei. Tilastokeskuksen Työvoimatutkimuksen työttömyyden määritelmä on tiukempi: se edellyttää työttömiltä aktiivista työnhakua edeltävien 4 viikon aikana ja valmiutta ottaa työtä vastaan seuraavien 2 viikon aikana. Kansainvälisesti vertailukelpoisena Tilastokeskuksen työvoimatutkimus tuottaa viralliset työttömyysluvut.
Lisätietoja tilastojen eroistaLinkki toiselle sivustolleAvautuu uudessa välilehdessä
Lisätiedot:
neuvotteleva virkamies Petri Syvänen, TEM, puh. 029 504 8050
TEM:n TyöllisyyskatsausLinkki toiselle sivustolleAvautuu uudessa välilehdessä
Tulevien lomautusten erillisseurannan tiedot
Työnvälitystilaston keskeiset määritelmät
Yksityiskohtaisemmat Työnvälitystilaston tiedot TEM:n ToimialaOnline -tilastokannasta: http://www.toimialaonline.fi/Linkki toiselle sivustolleAvautuu uudessa välilehdessä polkua Tilastokanta – Työmarkkinat – Työnvälitystilastot
Tilastokeskuksen ja TEM:n yhteisjulkistusLinkki toiselle sivustolleAvautuu uudessa välilehdessä