Hyppää sisältöön
Media

Pohjoismaisesta yhteistyöstä vauhtia avaruuslain valmisteluun

24.5.2017 10.57
Kolumni

Maailma muuttuu ja myös avaruustoiminta saa uusia mielenkiintoisia ulottuvuuksia. Kukapa olisi uskonut, että tulevaisuudessa mm. kaivostoiminta avaruudessa voisi olla todellisuutta. Lait eivät aina pysy edes kehityksen vauhdissa mukana ja YK:n vanhat avaruussopimuksetkin ovat monitulkintaisia. Näistä keskusteltiin keväällä Norjan Space Centerissä järjestetystä pohjoismaisessa tapaamisessa ja seminaarissa. Matka oli hyödyllinen kaikin puolin.

Jotain vanhaa, jotain uutta

Pohjoismaiden kansallisissa avaruuslaeissa on suuriakin eroja. Norjan suppea avaruuslaki 1960-luvulta on maailman ensimmäisiä avaruuslakeja ja taitaapa olla myös lyhin yhdellä pykälällään. Norjan avaruuslain käytännön puutteet onkin havaittu ja lain uudistaminen on suunnitteilla lähiaikoina. Lakia suunnitellaan täydennettäväksi erityisesti selkeillä velvoitteilla yksityisille avaruustoiminnan harjoittajille hakea avaruustoimintaan lupa etukäteen, ilmoittaa tietyt tiedot rekisteriin sekä tarvittaessa ottaa vakuutus vahinkojen varalta. Myös sanktiot lain vastaisesta toiminnasta ovat tarpeen. Norjan vastavalmistunut avaruusstrategia asettaa maalle kunnianhimoisia tavoitteita erityisesti kaukokartoituksen ja satelliittien arktisen käytön saralla.

Myös Ruotsin 1980-luvun avaruuslaki kaipaa uudistamista. Uudistustarpeita selvitettäneen tarkemmin samalla, kun Ruotsille laaditaan uusi avaruusstrategia. Ruotsin laista puuttuvat säännökset toiminnan harjoittajien vakuutustarpeista. Lisäksi pohdinnassa on mahdollisuus perustaa maahan laukaisujärjestelmä pieniä satelliitteja varten.

Tanskan tuore avaruuslaki vuodelta 2016 esiteltiin esimerkkinä nykyaikaisesta avaruuslainsäädännöstä. Tanskan avaruustoimijat ovat hyvin samankaltaisia kuin Suomessa, pieniä yrityksiä ja yliopistoja. Siten Tanskan laki toimii Suomelle hyvänä lähtökohtana ja vertaistukena. Tanskan laki sisältää kaikki modernin avaruuslain rakennuspalikat: lupamenettelyn ja luvan edellytyksen, rekisteröintivelvoitteen, vastuu- ja vakuutuskysymykset, valvonnan ja sanktiot sekä ympäristönsuojelua ja avaruusromua koskevat säännökset. Tanskassa laissa päätettiin määritellä vain puitteet toiminnalle ja täydentää lakia asetuksella lupamenettelyn, rekisteröinnin ja vakuutusten tarkemmista yksityiskohdista. 

Islanti ja Suomi ovat tällä hetkellä ainoat Pohjoismaat, joilta puuttuu vielä oma kansallinen avaruuslaki. Evästyksiä saimme myös YK:n ja Euroopan avaruusjärjestön avaruuslainsäädännön asiantuntijoilta. 

Avaruusoikeuden makupaloja

Tilaisuudessa esitettiin paljon mielenkiintoisia kysymyksiä eikä kaikkiin löytynyt selkeää vastausta. Akateemista keskustelua käydään kuitenkin mielellään näistä kysymyksistä aina innostuneesti. Miten määritellään avaruusesineen lähettäjävaltio? Mistä avaruus alkaa? Ulkoavaruuden osalta ei ole olemassa yksiselitteistä kansainvälistä juridista määritelmää. Tanskalaiset ovat käyttäneet ulkoavaruuden määrittelyssään 100 kilometrin rajaa, joka perustuu ns. Karmanin rajaan. Tuolla samalla ”avaruuden rajalla” pyörähtävät todennäköisesti myös ensimmäiset avaruusmatkailijat. Useimmat maat ovat jättäneet avaruuden rajan määrittelemättä.

Seuraavina etappeina sovimme tapaamisen Tanskan kollegojen luo. Myös Itävallan, Belgian ja Hollannin kollegat ao. ministeriössä ovat päässeet vastailemaan lukuisiin kysymyksiimme käytännön soveltamisen vinkkelistä. Nämä kaikki ovat kullanarvoista tietoa lainvalmistelumme kannalta. Euroopan Avaruusjärjestön (ESA) oikeudellinen yksikkö on toiminut meille erinomaisena sparraajana avaruuslain koukeroita miettiessämme.  Tavoitteena on, että voisimme vielä tämän vuoden aikana ylpeänä esitellä oman avaruuslakimme.

Marjaana Aarnikka
Kaupallinen neuvos
24.5.2017

************************************************************************************************************************************************************

Marjaana Aarnikka on kaupallinen neuvos työ- ja elinkeinoministeriön elinkeino- ja innovaatio-osastolla ja koulutukseltaan lakimies.
Hän vastaa Suomen avaruuspolitiikkaan ja -hallintoon (Euroopan avaruusjärjestö ja EU) liittyvistä kysymyksistä ministeriössä.
Lisäksi hän toimii tällä hetkellä kansallista avaruuslakia valmistelevan työryhmän puheenjohtajana.

***********************************************************************************************************************************************************

Kolumni
Sivun alkuun