Hyppää sisältöön
Valtioneuvosto ja ministeriöt

Kirsi Leivo Kilpailu- ja kuluttajaviraston pääjohtajaksi

Työ- ja elinkeinoministeriö
15.3.2018 13.38
Tiedote

Hallitus nimitti 15.3.2018 oikeustieteen kandidaatti, LL.M. Kirsi Leivon Kilpailu- ja kuluttajaviraston (KKV:n) pääjohtajaksi ajalle 1.9.2018-31.8.2023. Virka vapautuu, kun sen nykyinen haltija Juhani Jokinen jää eläkkeelle.

Leivolla on erittäin vahva kilpailupolitiikan ja kilpailuvalvonnan kokemus sekä pitkä työura ja esimiestehtäviä KKV:ssa ja sen edeltäjässä Kilpailuvirastossa. Hän on ennen Kilpailuviraston palvelukseen tuloaan työskennellyt sekä asianajotehtävissä että EU:n komission oikeudellisella osastolla.

Leivo valmistui oikeustieteen kandidaatiksi vuonna 1992 Helsingin yliopistosta ja suoritti vuonna 1994 Master in European Community Law (LL.M.) -tutkinnon College of Europe:ssa. Hän on suorittanut myös eMBA -tutkinnon.

Pääjohtajan tehtävänä on johtaa, valvoa ja kehittää KKV:n toimintaa siten, että sille kuuluvat tehtävät hoidetaan tuloksellisesti ja yhteistoimintaa edistävällä tavalla. KKV turvaa markkinoiden toimivuutta.

Kilpailuvalvonta poistaa markkinoilta kilpailun esteitä, jolloin kuluttajille on tarjolla kilpailevia vaihtoehtoja. Kuluttajansuoja puolestaan huolehtii siitä, että kuluttajilla on käytettävissään riittävät ja oikeat tiedot valintojen tekemiseksi ja että yritysten markkinoinnissa ja asiakassuhteissa käyttämät menettelyt ovat asianmukaisia ja sopimusehdot kohtuullisia.

Tehtävään haki 18 henkilöä.

Lisätiedot:
ylijohtaja Pekka Timonen, TEM, p. 029 506 0060

 
Sivun alkuun