Hyppää sisältöön
Valtioneuvosto ja ministeriöt

Lakiesitys lausunnoille: Rekrytointituen vaikutuksia työllistämiseen selvitetään kokeilulla 

Työ- ja elinkeinoministeriö
11.5.2021 11.49
Tiedote

Hallitus aikoo toteuttaa rekrytointitukikokeilun, jolla tavoitellaan uusien työnantajayritysten syntyä madaltamalla rekrytointikynnystä yrityksissä, joissa ei työskentele yrittäjien lisäksi ulkopuolisia työntekijöitä. Tavoitteena on edistää yritystoiminnan kasvua ja työllisyyttä. Kokeilun avulla hankitaan tietoa siitä, onko yrityksille myönnetyllä rekrytointituella edellä mainittuja vaikutuksia.

Työ- ja elinkeinoministeriö on lähettänyt hallituksen esityksen luonnoksen lausuntokierrokselle. Lausuntoja voi antaa 21.6.2021 asti.

Rekrytointitukikokeiluun valittavat yritykset ja tukimäärä

Kokeilun kohdejoukkona olisivat yritykset, joilla ei ole ollut edeltävien 12 kuukauden aikana ulkopuolista palkattua työvoimaa ja joiden liikevaihto vuonna 2021 on vähintään 15 000 mutta enintään miljoona euroa. Kokeilun kohdejoukkoon eivät kuuluisi yritykset, joiden päätoimiala on maatalouden alkutuotanto, kalastus tai vesiviljely. Kohdejoukkoon tehtäisiin myös eräitä muita rajauksia.

Kokeilu toteutettaisiin kontrolloituna kokeena, jossa kohdejoukkoon kuuluvista yrityksistä valittaisiin satunnaisotannalla kokeilu- ja verrokkiryhmä. Kokeiluryhmään kuuluville yrityksille tarjottaisiin mahdollisuutta rekrytointitukeen. Jos kokeilun ensimmäisessä vaiheessa tukea hyödyntäisi alle 900 yritystä, tukea tarjottaisiin ensimmäisen vaiheen kokeiluryhmän lisäksi uudelle kokeiluryhmälle, joka muodostettaisiin satunnaistamalla toisen vaiheen alkaessa kohdejoukkoon kuuluvista yrityksistä. Sama yritys ei voisi olla mukana sekä kokeilun ensimmäisessä että toisessa vaiheessa. 

Rekrytointituki myönnettäisiin vähämerkityksisenä tukena, jota yritys voi saada eri tuenmyöntäjiltä yhteensä enintään 200 000 euroa kolmen verovuoden aikana. Tuen määrä yhdelle yritykselle olisi 10 000 euroa ja tukea maksettaisiin toteutuneiden palkkakustannusten perusteella. Tukea maksettaisiin 50 prosenttia työntekijöiden palkoista enintään 12 kuukauden ajalta ensimmäisen työntekijän työsuhteen alkamisesta, kuitenkin aikaisintaan tuen hakemisesta lukien.

Tiedonsaantioikeuksien turvaamiseksi esitetään muutoksia myös muihin lakeihin

Kokeilun toimeenpanossa tarvittavien tiedonsaantioikeuksien turvaamiseksi julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annettua lakia, tulotietojärjestelmästä annettua lakia ja rikosrekisterilakia muutettaisiin väliaikaisesti. 

Rekrytointituen myöntämisessä ja maksamisessa voitaisiin hyödyntää työ- ja elinkeinotoimiston asiakastietojärjestelmän ja tulotietojärjestelmän tietoja. Tarvittaessa Oikeusrekisterikeskus saisi luovuttaa rikosrekisteristä ulkomaisen työvoiman luvattomaan käyttöön liittyviä rikosseuraamustietoja, jotka tarvittaisiin tuen edellytysten tarkistamiseksi. 

Kokeilu käynnistyisi maaliskuussa 2022 ja kestäisi vajaat kaksi vuotta

Lait on tarkoitettu tulemaan voimaan 1.3.2022. Laki rekrytointitukikokeilusta olisi pääosin voimassa 31.12.2023 saakka. Takaisinperintää, tietojen luovuttamista ja tietojensaantioikeuksia, tietojen rekisteröimistä, muutoksenhakua sekä kokeilun seurantaa ja arviointia koskevat säännökset olisivat kuitenkin voimassa 31.12.2033 saakka.

Lisätiedot:
erityisasiantuntija Ville Heinonen, TEM, p. 029 504 7047
vanhempi hallitussihteeri Kirsi Hyttinen, TEM, p. 029 504 8263

 
Sivun alkuun