Kesäkuussa 369 000 työtöntä työnhakijaa
Työ- ja elinkeinotoimistoissa oli kesäkuun lopussa yhteensä 368 900 työtöntä työnhakijaa. Se on 31 700 enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Työttömien työnhakijoiden määrä lisääntyi edellisestä kuusta 39 300:lla. Tiedot ilmenevät TEM:n Työllisyyskatsauksesta.
Nuoria alle 25-vuotiaita työttömiä työnhakijoita oli 5 500 enemmän kuin edellisen vuoden kesäkuussa eli yhteensä 55 800. Nuorten työttömyyksistä päättyi ennen kolmen kuukauden työttömyyttä tammi-kesäkuussa keskimäärin 61,6 prosenttia, mikä on 7,2 prosenttiyksikköä vähemmän kuin vuotta aikaisemmin.
Pitkäaikaistyöttömiä eli yhdenjaksoisesti vähintään vuoden työttömänä työnhakijana olleita oli 110 300, mikä on 19 800 enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Yli 50-vuotiaita työttömiä työnhakijoita oli 127 400 eli 9 500 enemmän kuin edellisenä vuonna samaan aikaan.
Uusien avoimien työpaikkojen määrä lisääntyi
Uusia avoimia työpaikkoja ilmoitettiin TE-toimistoihin kesäkuun aikana 34 000 eli 2 300 enemmän kuin edellisen vuoden kesäkuussa. Kaikkiaan TE-toimistoissa oli kesäkuussa avoinna 68 300 työpaikkaa, mikä on 7 700 enemmän kuin vuosi sitten.
Koko maassa oli lomautettuna kesäkuun lopussa 31 300 henkilöä, mikä on 2 500 enemmän kuin edellisenä vuonna vastaavaan aikaan. Kokoaikaisesti lomautettuja oli yhteensä 22 800 henkilöä, joka on 1 200 enemmän kuin edellisen vuoden kesäkuussa.
Työnantajien ennakkoilmoitukset tulevista lomautuksista ovat vähentyneet. Ennakkoilmoitusten mukaan on mahdollista, että 3 800 henkilöä lomautetaan lähitulevaisuudessa, mikä on 3 200 vähemmän kuin vuosi sitten. Tulevien lomautusten määrä väheni toukokuusta kesäkuuhun 2 600:lla.
Aktivointiasteeseen laskettavissa palveluissa oli kesäkuun lopussa 108 500 henkilöä, mikä on 4 000 vähemmän kuin vuotta aikaisemmin. Näitä palveluita ovat esimerkiksi palkkatuki, työvoimakoulutus, työkokeilu ja omaehtoinen opiskelu.
Tilastokeskus: Työttömyysaste 10,0 prosenttia
Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan työllisiä oli kesäkuussa 35 000 vähemmän kuin vuotta aiemmin. Työllisyysaste oli 71,0 prosenttia, mikä oli 0,7 prosenttiyksikköä vähemmän kuin edellisen vuoden kesäkuussa. Työvoimatutkimuksen mukaan työttömiä oli 280 000, mikä oli 22 000 enemmän kuin vuosi sitten. Työttömyysaste oli 10,0 prosenttia eli 0,8 prosenttiyksikköä korkeampi kuin vuotta aiemmin.
Työnvälitystilaston ja työvoimatutkimuksen keskeiset erot:
Tiedot perustuvat työ- ja elinkeinoministeriön Työnvälitystilastoon ja tulevien lomautusten erillisseurantaan, sekä Tilastokeskuksen työvoimatutkimukseen. TEM:n Työnvälitystilaston lähteenä on TE-toimistojen asiakasrekisteri, kun taas Tilastokeskuksen työvoimatutkimus on otostutkimus.
TEM:n Työnvälitystilastossa työttömyyden määritelmänä on, ettei henkilöllä ole työsuhdetta eikä hän työllisty yritystoiminnassa. Lisäksi Työnvälitystilastossa kokoaikaisesti lomautetut luetaan työttömiin, mutta päätoimisia opiskelijoita ei. Tilastokeskuksen Työvoimatutkimuksen työttömyyden määritelmä on tiukempi: se edellyttää työttömiltä aktiivista työnhakua edeltävien 4 viikon aikana ja valmiutta ottaa työtä vastaan seuraavien 2 viikon aikana. Kansainvälisesti vertailukelpoisena Tilastokeskuksen työvoimatutkimus tuottaa viralliset työttömyysluvut.
Lisätietoja tilastojen eroista
Lisätiedot:
neuvotteleva virkamies Petri Syvänen, TEM, puh. 029 504 8050
Linkit:
TEM:n Työllisyyskatsaus: http://www.temtyollisyyskatsaus.fiLänk till en annan webbplats
Tulevien lomautusten erillisseurannan tiedot: http://www.tem.fi/tyo/tyonvalitystilasto/tulevat_lomautuksetLänk till en annan webbplats
Työnvälitystilaston keskeiset määritelmät ja aikasarjat: http://www.tem.fi/tyo/tyonvalitystilasto/maaritelmat_taulukot_ja_kuviotLänk till en annan webbplats
Yksityiskohtaisemmat Työnvälitystilaston tiedot TEM:n ToimialaOnline -tilastokannasta: www2.toimialaonline.fi/Länk till en annan webbplats polkua Tilastokanta - Työmarkkinat - Työnvälitystilastot
Tilastokeskuksen ja TEM:n yhteisjulkistus: www.tilastokeskus.fi/til/tyti/tie.htmlLänk till en annan webbplats