Mistä tehoa sähkömarkkinoille?

Kuluneen talven tammikuussa saavutettiin Suomen kaikkien aikojen tuntikohtainen sähkönkulutusennätys, 15 105 megawattia. Tuotannon ja siirtoyhteyksien toimiessa tehopulaa ei syntynyt. Itse asiassa hintakaan ei noussut hurjaksi - vain noin kolminkertaiseksi keskimääräiseen nähden - Venäjän kapasiteettimekanismien ollessa vielä joululomalla ja salliessa edullisen sähköntuonnin.

Taudinkuva

Onko kaikki siis kunnossa? Lyhyesti sanoen ei. Vaikka alhainen sähkönhinta on käyttäjälle iloinen asia, on se jo johtanut merkittävään tuotantokapasiteetin alasajoon. Samaan aikaan uusia investointeja tehdään lähinnä tukien avulla ja vaihtelevaan uusiutuvan energian tuotantoon. Tästä syystä talven huippukulutusoloissa maamme tuontitarve on merkittävä, yli 3 000 megawattia. Olkiluoto 3 –ydinvoimayksikön valmistuminen vuoden 2018 loppuun mennessä auttaa osaltaan, mutta ei poista ongelmaa.

Miten tähän on tultu? Vastausta pitää etsiä kauempaa. Olemmehan osa pohjoismais-baltialaisia sähkömarkkinoita ja kasvavassa määrin myös eurooppalaisia markkinoita. Monien EU-maat ovat toteuttaneet massiivisia tukijärjestelmiä tulonsiirtoina sähkönkuluttajilta tuuli- ja aurinkovoiman tuottajille. Tämä muuttuvilta kustannuksiltaan alhainen tuotanto on hintojen laskun myötä vienyt kannattavuutta perinteisiltä voimalaitoksilta. Varastointimahdollisuuden puuttuessa ja osin myös sähköverkkojen pullonkaulojen vuoksi vaihteleva tuotanto tarvitsee kuitenkin tuekseen perus- ja säätövoimaa. Tätä puolestaan on eräissä maissa nähty tarpeelliseksi tukea erilaisin nk. kapasiteettimekanismein. Ilkeä tukikierre on näin valmis. Kehitystä on toki vahvistanut myös talouden taantuma.

Perusta kohdilleen

Tämän synkähkön tilannekuvan pohjalta ei pidä rynnätä harkitsemattomiin toimiin, onhan kyseessä toimiala, jossa jatkuvuus ja pitkäjänteisyys ovat avainasemassa. Sähkömarkkinoiden tervehdyttämiseen ei ole yhtä ihmelääkettä, vaan ratkaisu koostuu monista eritasoisista toimista.

Euroopan unionissa sähkön sisämarkkinoita on kehitetty pitkään eikä täysin valmista ole vielä tullut. Syvenevä integraatio huutaa avuksi selkeämpää sääntelyä, jota komissio onkin pohjustamassa. Lähtökohtana markkinamallin kehittämistyössä tulisi olla energialähtöisesti, ei kapasiteettikorvauksin käytävä sähkökauppa. Mikäli kapasiteettimekanismeihin kuitenkin mennään, tulee niiden olla kooltaan ja laadultaan suhteessa itse ongelmaan ja käytännössä enemmän tai vähemmän alueellisia. Komission ydintehtäviin kuuluu valtiontukien valvonta niin että kauppa ja kilpailu eivät vääristy – tämä pitää toteuttaa tehokkaasti sekä uusiutuvan energian että kapasiteetin toimintatuen osalta. EU:n tärkeä tehtävä on myös siirtoyhteyksien edistäminen.

Pohjoismaiset sähkömarkkinat ovat usein toimineet suunnannäyttäjänä eurooppalaisten markkinoiden kehittämisessä. Tämän roolin vahvistamiseen on hyviä edellytyksiä nyt kun EU-säännöstö on kehitysvaiheessa ja samaan aikaan pohjoismaiset toimijat ovat selkeämmin tiedostaneet yhteisten ratkaisujen tarpeen. Pohjoismaat muodostavat kiintoisan ”koekentän” uusille ajatuksille, koska maiden tuotantorakenteet eroavat selkeästi toisistaan ja eurooppalaiset ongelmat heijastuvat tännekin. Tuulivoiman kasvaessa ja verotuksen ohjaamana Ruotsin ydinvoimaa ajetaan alas, Tanska tasapainoilee tuulen ja hiilen välissä, norjalaisten säädettävä vesivoima löytää puolestaan kasvavia markkinoita Keski-Euroopasta…

Suomen erityispiirteet

Palataan Suomeen. Täällä Pohjan perillä olosuhteet ovat toiset kuin Keski- tai Etelä-Euroopassa. Sähkön kulutushuiput ajoittuvat selkeästi talvipakkasille, jolloin ei juuri paista eikä tuule. Perusvoimaa on ja vielä rakenteillakin, mutta säätövoima joudutaan pitkälti hakemaan lännestä. Siirtoyhteydet ovat hyvät. Toki enemmänkin tarvittaisiin, mistä syystä olemme aktiivisesti ajaneet Ruotsin-yhteyksien vahvistamista.

Suomessa tulee pitää kiinni olemassa olevasta, tehokkaasta tuotantokapasiteetista. Sähkön ja lämmön yhteistuotannon kannattavuus on kipurajoilla mikäli sähkön hinta pysyttelee alhaisena. Onkin tärkeää huomioida muun muassa veroratkaisuissa tämä tuotanto, joka kaukolämpö-CHP:n kautta vastaa nykyisin yli 3 000 megawatin sähkökapasiteetista – ja on käytössä juuri paukkupakkasilla.

Osa pitkäjänteistä markkinoiden kehittämistä on sähkön kysyntäjouston ja laajemmin älykkäiden verkkojen kehittäminen. Tähän panostetaan ja siihen on Suomessa hyvät edellytykset korkeatasoisten älymittareiden ja kehittyvän tiedonsiirron ansiosta. Tehokkaan sähkön varastointitekniikan puuttuessa kysyntäjousto on kuitenkin lähinnä tuntitason väline.

Oireita lieventävät toimet

Tärkeintä on saada sähkömarkkinoiden tuleva kehitys oikealla uralle. Silti on tarpeen pohtia myös toimia, joilla pahimpia oireita kannattaa mahdollisesti lievittää. Keskustelussa on ollut nk. huoltovarmuusreservi, joka valtion kustantamana otettaisiin käyttöön tilanteessa, jossa useampi siirtoyhteys tai voimalaitos vikaantuu pysyvämmin. Tällaiseen järjestelyyn liittyisi kuitenkin ongelmia, muun muassa käyttöönoton hitaus (useampia viikkoja) sekä suhde markkinaehtoiseen tuotantoon.

Nykyisen tehoreservin (n. 300 megawattia) määrällinen tai laadullinen täydentäminen voisi olla toimivampi ratkaisu, mikäli se on tehtävissä vähentämättä markkinoilla toimivaa tuotantoa ja kustannustehokkaasti.  Välittömin ongelma kun meillä on nimenomaan huippukulutustilanteiden joustava hoitaminen ajautumatta tehopulaan. Tehoreserviasiassa naapurimaiden kanssa tehtävän alueellisen yhteistyön tiivistäminen on myös pohdinnan arvoinen asia. Eurooppalaisessakin keskustelussa nämä reservien laatuun ja luonteeseen liittyvät seikat tulee pitää kirkkaina mielessä.

Riku Huttunen
energiaosaston ylijohtaja