Av-kannustimelle sittenkin rahoitus valtion vuoden 2024 talousarvioesitykseen
Työ- ja elinkeinoministeriö on varmistanut audiovisuaalisten tuotantojen kannustinrahoituksen valtion vuoden 2024 talousarvioesityksen puitteissa. Rahoitus on enintään 10 milj. euroa. Av- tuotantokannustin auttaa suomalaisia pk-yrityksiä luomaan laadukasta kotimaista sisältöä – yhteiskunnalle se on ensisijaisesti yritystoiminnan kasvua luova instrumentti.
Elinkeinoministeri Wille Rydman on tyytyväinen siihen, että av-kannustimen rahoitukselle löytyi sittenkin ratkaisu. ”Kannustimen puuttuminen budjettiesityksestä herätti ansaittua huolta. Teimme työ- ja elinkeinoministeriössä kovasti töitä löytääksemme tarvittavan rahoituksen, ja Business Finlandin rahoista pystyimme irrottamaan tämän 10 miljoonan euron potin”, Rydman sanoo.
Rydman kiittelee myös valtiovarainministeriön ymmärtämystä asiaa kohtaan. ”Valtion ensi vuoden talousarvioon valmistellaan täydentävää esitystä, johon sisältyisi toinen 10 miljoonan euron varaus av-kannustinta varten. Sen toteutuessa tuen kokonaismäärä ensi vuodelle nousisi TEM:n alun perin esittämään 20 miljoonaan euroon”, elinkeinoministeri Rydman kertoo.
Av-markkinoilla kiristynyt kilpailu käyttäjistä on kasvattanut panostuksia palveluiden sisältöihin, minkä myötä myös kiinnostus eri kieli- ja kulttuurialueiden paikallisiin sisältöihin on kasvanut. Samalla kilpailu osaavasta työvoimasta ja luotettavasta toimintaympäristöstä on kasvanut. Av-kannustimen tarve on kasvanut kahtena viime vuotena merkittävästi erityisesti ulkomaisten asiakkaiden löydettyä Suomen.
”On äärimmäisen tärkeää, että hyvälle kehitykselle varmistetaan nyt myös jatko. Av-alan yritysten kasvu ja kansainvälistyminen mahdollistavat niiden investoinnit myös tki-toimintaan ja osaamiseen. Kannustimen avulla syntyy samalla mittava työllistävä vaikutus”, ministeri Rydman iloitsee.
Kannustimen avulla houkutellaan ulkomaisia tuotantoyhtiöitä kuvaamaan elokuvia ja sarjoja Suomessa sekä edistetään kotimaisten elokuvien kansainvälistä rahoitusta ja jakelua.
”On hienoa, että Suomi voi jatkaa kotimaisten elokuvien ja sarjojen kansainvälisen menestyksen edistämistä nyt, kun olemme päässeet siinä hyvään vauhtiin. Kansainvälisen näkyvyyden kautta viesti korkeasta osaamisesta sekä luotettavasta toimintaympäristöstä leviää. Myös muut toimialat hyötyvät tästä”, Rydman sanoo.
Erityisesti kotimainen draamatuotanto on kasvanut kannustimen myötä. Kannustin edellyttää ulkomaista rahoitusta, jolloin myös kansainvälinen jakelu varmistuu. Muun muassa rikossarjat Sorjonen, Kaikki synnit ja Ivalo ovat levinneet laajalti maailmalla. Elokuvista Jalmari Helanderin ohjaama Sisu on saanut miljoonien yleisön, ja sen innoittamana Utsjoelle tulee myös uudenlaisia matkailijoita.
Lisätiedot:
elinkeinoministerin erityisavustaja Lassi Noponen, 050 407 6033
neuvotteleva virkamies Petra Tarjanne, TEM, p. 029 506 3691