Pohjoismainen energiapolitiikka kaipaa tuuletusta

Jorma Ollilan selvitys pohjoismaisen energiayhteistyön kehittämisestä on syystä nostanut aiheen pinnalle. Alueelliset sähkömarkkinat ovat menestystarina ja yhteishyvää luova asia – satunnaisista pompuista huolimatta. Muun energiayhteistyön syventäminen onkin monitahoisempi asia. Säädös- ja toimivallan puuttuessa pohjoismainen yhteistyö perustuu vankasti vapaaehtoisuuteen. Yksi luontevasti yhdistävä tekijä on suhtautuminen Euroopan unionin aloitteisiin.

Vuonna 2016, Suomen toimiessa puheenjohtajamaana, Pohjoismaiden ministerineuvosto pyysi Jorma Ollilaa laatimaan selvityksen pohjoismaisen energiayhteistyön kehittämisestä seuraavien 5–10 vuoden aikana. Raportti luovutettiin neuvostolle kesäkuussa 2017. Sekä selvityksen pohjalta että yleisemminkin energia-alan kehittyessä on paikallaan hahmotella pohjoismaisen energiayhteistyön roolia ja tulevaisuutta.

Sähkömarkkinoiden menestystarinassa myös sivujuonteensa

Kuten niin usein on todettu, alueelliset sähkön tukkumarkkinat ovat olleet suuri menestys kääntäessään Pohjoismaiden – nykyisin myös Baltian – erilaiset energiatuotannon profiilit vahvuudeksi rajat ylittävän kaupan kautta. Avointen sähkömarkkinoiden hyödyt on täällä kyetty realisoimaan. Pohjois-Euroopan alueellinen integraatio on ollut myös vahva esikuva Euroopan unionissa parhaillaan neuvoteltavalle sähkömarkkinamallille.

Naapurusten kesken syntyy toki välillä kinaakin, mitä kuvaa maidemme kantaverkkoyhtiöiden ajankohtainen kiista sähköjärjestelmän tasehallinnasta. Siinä on perimmiltään kyse päätöksentekomenettelyistä ja -vallasta, mutta myös eräistä huonosti harkituista aloitteista. Olen kuitenkin varma, että tässäkin asiassa löydetään toimiva ratkaisu, joka kunnioittaa kansallisten kantaverkkojen ankaraa järjestelmävastuuta omissa maissaan. EU-säännöstö velvoittaa tähän osaltaan.

Yhteisten vähittäismarkkinoiden kehittämisestä on syntynyt jonkinlainen pohjoismainen ikuisuusaihe. Keskustelussa se pelkistyy helposti kysymykseksi siitä, pitäisikö asiakkaan saada kaksi sähkölaskua (siirto ja energia) vai valitaanko yhden laskun myyjävetoinen malli. Paljon olennaisempaa kuin samojen eurojen järjestely laskuille on toki kuitenkin markkinoiden yleinen toimivuus. Suomessa merkittäviä ongelmia ei ole ja kilpailu toimii. Vähittäismarkkinoiden harmonisoinnin osalta on myös rehellistä huomata, että suurten pohjoismaisten ja pienten paikallisten energiayhtiöiden intressit eroavat suuresti.

Yhteistyön perustat kohdilleen

Laajemmin energiapolitiikasta puhuttaessa on helppo yhtyä Ollilan keskeiseen ehdotukseen, että pohjoismainen yhteistyö tarvitsee selkeämmän yhteisen näkemyksen. Pidän tärkeänä ymmärtää olennainen ero tällaisen strategisen vision ja varsinaisen yhteisen energiastrategian välillä. Visio sisältää ajatuksen yhteisestä päämäärästä, johon pyritään energiamuutoksen oloissa synergioita ja yhteistyötä hyödyntäen. Toki myös yhteistyön keskeiset konkreettiset alueet ja tavoitteet on syytä määrittää.

Varsinainen energiastrategia on kuitenkin jäsenvaltiotason asia, koska se vaatii selkänojakseen poliittista ja juridista toimivaltaa ja harkintaa sekä hyvinkin laaja-alaista ja asiantuntevaa virkamiesvalmistelua. Tästä esimerkkinä on oma, vuoteen 2030 ulottuva, kansallinen energia- ja ilmastostrategiamme. Tämä ei toki millään muotoa poista tarvetta keskustella strategioista valmisteluvaiheessa lähinaapureidemme kanssa. Kansallisia energia- ja ilmastosuunnitelmia sekä niihin liittyviä konsultaatioita edellyttää myös EU:n energiaunionin hallintomalli.

Jorma Ollilan esittämä analyysi kansallisten verojen, tariffien yms. investointiympäristöön vaikuttavien tekijöiden vaikutuksista on linjassa edellä mainitun kanssa. Esimerkiksi veroharmonisointi olisi monta kertaluokkaa vaikeampaa ja voisi käytännössä tapahtua vain EU-säädöksin, jos ikinä niinkään.

Valtaosa energiapolitiikan raameista säädetään nykyisin EU:ssa. Mahdollisesti suurin potentiaali pohjoismaisen yhteistyön lisäämiselle onkin EU-vaikuttamisessa. Ajankohtainen esimerkki tällaisen koordinaation tarpeesta on bioenergia ja biopolttoaineiden kestävyyskriteerit, joissa Pohjoismaiden yhteinen ääni olisi yksittäisiä vahvempi. Tässäkin yhteinen nimittäjä ja viesti on kuitenkin löydettävä varsin yleiseltä tasolta, koska maidemme lähtökohdat eroavat toisistaan.

Vaikutusmahdollisuuksia heikentää toki sekin, ettei Norja ole EU:n jäsen. Se on mukana energian sisämarkkinoilla ETA-sopimuksen kautta, sovellettavan säännöstön osalta kuitenkin vähintään askelen EU-maita perässä. Energiapolitiikassa kiteytyykin Norjan tasapainoilu EU-markkinoiden hyötyjen ja unionin ulkopuolella pysymisen tuoman toimintavapauden välillä.

Eväitä eteenpäin

Pohjoismailla on valtavasti annettavaa eri puolella maailmaa tapahtuvan energiajärjestelmien muutoksen kiihdyttämisessä. Teknologista ja muuta osaamista löytyy niin energian tuotannon ja energiatehokkuuden kuin vaikkapa järjestelmähallinnankin osalta. Tätä osaamista on kuitenkin tarpeen yhdistää ja kehittää myös pohjoismaisesti. Selvitysmiehen energiatutkimusta ja -innovaatiota koskevat ehdotukset ovatkin nekin perusteltuja. Edelläkävijyyttä on edistettävä ennakkoluulottomasti: Pohjoismaat ovat tulevaisuuden ratkaisuille hyvinkin otollisia testialustoja, esimerkkinä kaavailtu Ahvenanmaan älyverkkohanke.

Osaaminen pitää myös kyetä muuttamaan vienniksi ja kasvuksi. Pidän erityisen tärkeänä hyödyntää kansainvälisiä foorumeja, joissa ovat mukana niin hallitukset, tutkimuslaitokset kuin yrityksetkin. Clean Energy Ministerial ja Mission Innovation ovat tässä suhteessa meille erityisasemassa, koska niissä neljä pientä Pohjoismaata on päässyt isompiensa – G20-talouksien – joukkoon tasavertaisina kehittämään puhtaan energian ratkaisuja.

Seuraavat CEM- ja MI-kokoukset järjestetään Ruotsin, Suomen, Tanskan, Norjan ja Euroopan komission yhdessä organisoimina toukokuussa 2018 Kööpenhaminassa ja Malmössä. Kyseessä on liki ainutkertainen mahdollisuus esitellä pohjoismaista energiaosaamista globaalisti. Suomalaiset yritykset ovat lämpimästi tervetulleita mukaan.

Governance?

Millä rakenteilla pohjoismaista energiayhteistyötä sitten olisi kehitettävä? Tosiasia on, että tämä toiminta on varsin heikosti institutionalisoitua ja toisaalta täysin yhteisestä tahtotilasta riippuvaista.

Lainsäädäntövalta on tiukasti EU:n ja kansallisvaltioiden hallussa. Pohjoismaisten toimielinten ei tarvitse kuitenkaan olla pelkkiä keskustelukerhoja – sähkömarkkinat osoittavat yhteisen edun ja tahdon voivan johtaa erinomaisiin tuloksiin. Toiminnan vapaaehtoisesta luonteesta pitää vain ottaa paras irti.

Toimintatavoissa on taatusti parannettavaa. Nähdäkseni pohjoismaisen yhteistyön huonoimpiin perinteisiin kuuluu näennäisen keskustelun kulttuuri: kuullaan, vaan ei kuunnella. ”Skandinaviskan” käyttö virallisissa kokouksissa ei sekään helpota kommunikaatiota. Argumentoinnissa nähdään paljon vaivaa, mutta harvoin päädytään selkeisiin kantoihin, jotka fokusoisivat tekemistä. Suomalaista suoraviivaisuutta voisi ainakin kokeilla…

Yhteisen tekemisen puitteet – työryhmät ja menettelytavat – olisi myös muokattava toimivammiksi. Jorma Ollilan ehdotukset sisältävät ajatuksia tästäkin. Esimerkiksi pohjoismainen, virkamiesvetoinen sähkömarkkinaforum voisi muodostaa toimivan keskustelupaikan hallinnon, regulaattoreiden ja yritysten välille. Omalta osaltani energiaylijohtajana kannatan ajatusta ja kutsun muutkin siihen sitoutumaan.

Pohjoismaiden poliittisen energiayhteistyön seuraava näytön paikka on marraskuun lopulla, kun energiaministerit kokoontuvat Oslossa. Ministerineuvostossa olisi tarpeen linjata Ollilan ehdotusten pohjalta määritettävät jatkoaskeleet. Ympärillä muuttuva maailma ei jää odottamaan.

Riku Huttunen on TEM:n energiaosaston ylijohtaja