Teollisuuspoliittinen strategia julki
Suomen investointiympäristön kilpailukykyä on vahvistettava ennakoitavalla sääntelyllä ja riittävillä kannustimilla. Yritysten on lisättävä aineettomia investointeja arvonlisän ja tuottavuuden parantamiseksi. Julkista rahoitusta on käytettävä tehokkaammin uusien toimialojen kasvattamiseen ja elinkeinorakenteen monipuolistamiseen.
Näin todetaan työ- ja elinkenoministeriön ohjausryhmän teollisuuspoliittisessa strategiassa, joka luovutettiin elinkeinoministeri Wille Rydmanille 4.12.2024
Strategia kokoaa yhteen Suomen teollisuuden uudistumisen ja kasvun strategisen agendan ja antaa kokonaiskuvan hallituksen teollisuuspolitiikan painopisteistä ja keinoista. Strategia tarkastelee myös Suomen kannalta keskeisimpiä EU:n teollisuuspolitiikkaan liittyviä aloitteita ja kytkee ne kansallisen teollisuuspolitiikan kontekstiin.
”Valtiovetoinen teollisuuspolitiikka on tehnyt paluun niin Aasiassa, Amerikassa kuin Euroopassa. Suomen kaltaiselle pienelle avotaloudelle se on iso haaste. Meidän on kuitenkin otettava maailma sellaisena kuin se on, emmekä voi ummistaa silmiämme maailmantalouden muutoksilta. Uudella teollisuuspoliittisella strategialla pyritään antamaan vastauksia niihin kilpailuhaasteisiin, joita Suomi nyt kohtaa”, toteaa ministeri Rydman.
”Talouden kansainvälisen toimintaympäristö on muuttunut voimakkaasti ja samalla suomalaisten yritysten kilpailuasema on heikentynyt globaaleilla markkinoilla. Tuottavuuden heikon kehityksen ja ulkomaankaupan pitkäkestoisen alijäämän taustalla on useita tekijöitä, joihin vastaaminen edellyttää päämäärätietoisia politiikkatoimia”, toteaa ohjausryhmän puheenjohtaja, kansliapäällikkö Timo Jaatinen.
”Globaalin kilpailuaseman säilyttäminen haastaa teollisuutemme vakiintuneet toimialat uudistumaan. Osaamisemme on vahvaa useilla toimialoilla ja teknologia-alueilla. Tämä mahdollistaa uusien kasvualojen syntymisen. Uusia teollisuuspolitiikan toimia tarvitaan vastaamaan muuttuneeseen kansainväliseen toimintaympäristöön ja erityisesti uusien ratkaisujen viemiseksi markkinoille ja näiden aihioiden kasvattamiseksi teolliseen mittakaavaan”, jatkaa Jaatinen.
Strategian seitsemän tavoitetta
Ohjausryhmä on tunnistanut seitsemän tavoitetta, joiden saavuttamiseksi se ehdottaa politiikkatoimia. Nämä tavoitteet ovat:
- Kehitämme toimintaympäristön kilpailukykyä investointien houkuttelemiseksi
- Tehostamme julkista rahoitusta yksityisen rahoituksen vivuttamiseksi
- Kasvatamme arvonlisää ja tuottavuutta panostamalla aineettomaan pääomaan
- Luomme kasvua tutkimuksesta, innovaatioista ja kansainvälisistä verkostoista
- Hyödynnämme puhtaan siirtymän sekä bio- ja kiertotalouden mahdollisuudet
- Panostamme logistiikkaan, infrastruktuuriin ja teollisiin keskittymiin
- Varmistamme osaavan työvoiman saatavuuden
Teollisuuspoliittisen strategian laatimisesta sovittiin Petteri Orpon hallituksen ohjelmassa. Strategialla on ollut keskeisistä sidosryhmistä koostuva ohjausryhmä, jonka puheenjohtajana on toiminut kansliapäällikkö Timo Jaatinen TEM:stä ja varapuheenjohtajana johtaja Matti Mannonen Teknologiateollisuus ry:stä.
Lisätiedot:
kansliapäällikkö Timo Jaatinen, TEM, p. 029 504 7082
teollisuusneuvos Antti Valle, TEM, p. 029 506 0140
johtava asiantuntija Maija Palmu, TEM, p. 029 504 7020