Suomen matkailustrategia 2022–2028 : Toteuman seuranta vuosilta 2022–2023

Suomen matkailustrategiassa asetetaan tavoitteet matkailun kehittämiseksi vuoteen 2028 asti ja toimenpiteet vuosille 2022–2023. Matkailustrategian tavoitteena on toimia matkailun kehittämistyön yhteisenä ohjenuorana. Toimenpiteiden etenemistä seurataan säännöllisesti.

Kaikissa matkailustrategian pääteemoissa on toteutettu onnistuneesti matkailualaa hyödyttäviä toimenpiteitä. Kestävyyden ja digitalisaation edistämisen alle sijoittuvat toimenpiteet ovat kokonaisuutena katsoen edenneet lähimmäs tavoitteitaan. Myös matkailukohteiden saavutettavuuden ja tki-toiminnan toimenpiteistä monet ovat edenneet pitkälle. Lähes kaikki toimenpideryhmät ovat edenneet strategiakauden edetessä verrattuna vuoden 2021 toteuman seurantaan.

Rahoituksen väheneminen on vaikuttanut varsinkin eri toimijoiden perustehtävän osana edistettäviin toimenpiteisiin. Monet varsinkin matkailun kilpailukykyistä toimintaympäristöä edistävistä toimista ovat sellaisia, joihin matkailun edistämiseen kohdentuvat säästötoimet vaikuttavat suoraan.

Pääteemoja pidetään ajankohtaisina ja relevantteina jatkossakin. Kestävyys- ja vastuullisuuskysymysten sekä digitalisaation merkitys kasvaa edelleen.