EU:n ilmastopaketista uhkaa tulla tilkkutäkki
Euroopan komissio kokoaa 14.7. annettavaksi ennätyslaajaa ilmasto- ja energiasäädöspakettia. Fit for 55 -nimellä tunnetun kokonaisuuden tarkoitus on vähentää unionin kasvihuonekaasupäästöjä 55 prosentilla vuoden 1990 tasosta vuoteen 2030 mennessä. Suurin haaste on tehdä paketista toimiva kokonaisuus, joka huomioi tarvittavat valtavat investoinnit ja sääntelyn laadun.
Sääntely kiristyy ja pilkkoutuu
Lyhyesti kuvaten muokattavana on kaikki ilmaston kannalta relevantti EU-lainsäädäntö. Mukan
Vaikutusarvioineen tekstiä kertyy tuhansia sivuja. Keskeistä on muun muassa päästökaupan laajentaminen teollisuuden ja energian lisäksi muillekin toimialoille sekä energiasektorin päästötavoitteiden kiristäminen.
Suomelle erityisen haastavaa on taakanjakosektorin velvoitteiden kiristäminen. Se tarkoittaa käytännössä päästöjen suunniteltuakin rajumpaa vähentämistä liikenteessä, maataloudessa ja asumisessa - ja koskettaa meistä jokaista. Taannoiset Ranskan keltaliivien protestit osoittivat näiden toimien vaikeuden.
Päällekkäinen ohjaus voi tulla kalliiksi
Säädöksiä laaditaan eri puolilla komissiota ja kokonaisuus voi siksikin hämärtyä. Ennakkotiedot Brysselistä viittaavatkin tähän. Jo isossa kuvassa on suuria kysymyksiä. Liikennesektori on tästä kuvaava esimerkki: se kuuluu sekä taakanjakosektoriin että osin päästökauppaan, ja erityisiä velvoitteita antaa muun muassa uusiutuvan energian direktiivi.
Tästä seuraa paitsi päällekkäistä sääntelyä, ennen kaikkea tehottomuutta ja ristiriitoja. Paras ohjenuora olisi keskittyä olennaisiin sääntelytarpeisiin ja markkinaehtoisiin ohjauskeinoihin.
Ongelma kumpuaa siitä, että ehdotuksilla yritetään tehdä paljon muutakin kuin vähentää kestävästi päästöjä. Tästä antaa vahvaa esimakua EU:n kestävän rahoituksen taksonomia, jossa teknologianeutraaliuden sijaan päästöttömiäkin energiamuotoja kohdellaan varsin mielivaltaisesti.
Komission ehdotusten tulisi keskittyä kustannustehokkaaseen ja vaikuttavaan päästöjen vähentämiseen. Kiteyttäen, päästöjä tulee vähentää joustavasti siellä, missä se on edullisinta. Valitettavasti tämä ei näytä toteutuvan. Ylimääräiset kustannukset syövät kasvua ja yritysten kilpailukykyä sekä tavoitteen vastaisesti hidastavat ilmastotoimia.
Rönsyilevä sääntely on myös jo itsessään hallinnollinen taakka. Direktiivien toimeenpanon ja valvonnan sijaan panokset tulisi voida suunnata uusien teknologioiden edistämiseen ja positiivisen hiilikädenjäljen kasvattamiseen.
Riku Huttunen on työ- ja elinkeinoministeriön ylijohtaja ja energiaosaston osastopäällikkö ja seuraa tässä roolissa läheltä EU-lainsäädännön valmistelua
Kolumni on julkaistu ensimmäisen kerran Helsingin Sanomien mielipide-sivuilla 12.7.2021
