Mittayksiköiden määritelmiä muutettu – mahdollistaa entistä tarkemman mittaamisen
Suomen lainsäädäntöön on tehty muutos mittayksiköiden määritelmiin. Taustalla on kansainvälisen mittayksikköjärjestelmän perusyksiköiden tieteellisten määritelmien uudistaminen. Perusyksikköjä ovat esimerkiksi sekunti, metri ja kilogramma. Uudistetut määritelmät mahdollistavat entistä tarkemman mittaamisen ja luovat pohjaa uusille innovaatioille ja tekniikoille.
Kansainvälisen mittayksikköjärjestelmän eli SI-järjestelmän (Système International d’Unités) pohjana on seitsemän perusyksikköä: sekunti (ajan yksikkö), metri (pituuden yksikkö), kilogramma (massan yksikkö), ampeeri (sähkövirran yksikkö), kelvin (termodynaamisen lämpötilan yksikkö), mooli (ainemäärän yksikkö) ja kandela (valovoiman yksikkö). Yhteisesti sovitut mittayksiköt ovat esimerkiksi kansainvälisen kaupan perusta.
Perusyksiköiden tieteelliset määritelmät uudistettiin kansainvälisesti marraskuussa 2018. Perusyksiköt säilyvät ennallaan, mutta ne määriteltiin uudelleen tiettyjen vakioiden avulla. Vakioille sovittiin kiinteät tarkat lukuarvot. Perusyksiköiden määritelmien sitominen tiettyihin vakioihin on suurin SI-järjestelmään tehty muutos sitten sen käyttöönoton vuonna 1960. Uudistuksen odotetaan parantavan perusyksiköiden pitkän aikavälin vakautta ja luotettavuutta sekä mittausten tarkkuutta ja selkeyttä.
Muutos tulee voimaan Suomessa 13. kesäkuuta
Kansainvälisellä tasolla sovittu muutos vietiin EU-lainsäädäntöön kesällä 2019. Suomessa kansainvälisen mittayksikköjärjestelmän noudattaminen on vahvistettu mittayksiköistä ja mittanormaalijärjestelmästä annetulla lailla. Lain nojalla SI-perusyksiöiden määritelmistä säädetään mittayksiköistä annetussa valtioneuvoston asetuksessa.
Valtioneuvosto antoi 11.6.2020 asetuksen mittayksiköistä annetun valtioneuvoston asetuksen muuttamisesta. Asetuksen muutoksella pannaan täytäntöön EU-lainsäädäntöön tehty muutos. Muutos tulee voimaan 13.6.2020.
SI-perusyksiköiden määritelmien uudistaminen luo tarpeen päivittää esimerkiksi oppilaitosten opetusmateriaalia.
Lisätiedot:
johtava asiantuntija Anne Hyartt, TEM, p. 0295 047 175
Suomen Standardisoimisliitto SFS ry:n SI-opas: Tietopaketti suureista ja yksiköistä
Lisätietoja kansainvälisestä mittayksikköjärjestelmästä Kansainvälisen paino- ja mittatoimisto BIPM:n verkkosivuilla
Lisätietoja SI-järjestelmästä ja mittayksiköistä suomeksi VTT MIKESin verkkosivuilla