Yritystukien määrä kasvaa ja vain pieni osa niistä edistää tuottavuutta
Yritystukien määrä on kasvanut vuosina 2012-2023. Pitkän aikavälin tuottavuutta edistäviä tukia perinteisistä suorista yritystuista on käsitellyllä aikavälillä eri vuosina 11-40 prosenttia, todetaan TEM:n muistiossa ”Yritystukien kehitys 2012 – 2023”.
Vuonna 2023 suoria ml. palautuvia tukia myönnettiin 4,1 Mrd.€. Se sisältää kaikki kansalliset tuet, EU-tuet ja maa- ja metsätalouden artiklan 42 tuet. Puhtaasti kansallisen rahan osuus oli 2,7 Mrd.€, josta muita kuin maa- ja metsätalouden tukia eli ns. perinteisiä yritystukia oli 1,9 Mrd.€.
Tukien painopiste ei ole pitkän aikavälin tuottavuutta edistävissä tuissa (ns. uudistavat tuet). T&K-rahoituslaki pyrkii nostamaan vuotuisen yksityisen ja julkisen T&K-rahoituksen tason yhteensä 4 prosenttiin BKT:stä tulevina vuosina. Tavoitteena vahvistaa yritysten pitkän aikavälin tuottavuutta ja kilpailukykyä.
EU:n elpymis- ja palautumisvälineen rahoituksen jälkeen tukitasoissa on palattu tätä edeltävälle uralle. Geopoliittisen tilanteen muuttumisesta seurannut strategisen autonomian korostuminen on johtanut höllennettyihin EU valtiontukisääntöihin, mikä lisää tukikilpailua eri maiden välillä.
Verotuilla tarkoitetaan verovapauksia, verovähennyksiä, alempia verokantoja ja muita niihin rinnastettavia keinoja, joiden avulla tuetaan jotain tiettyä elinkeinoa tai verovelvollisryhmää. Pääosa verotuista ei edistä pitkän aikavälin tuottavuutta, vaan ovat luonteeltaan säilyttäviä. Noin sadasta eri verotuesta vain neljä luokiteltiin pitkän aikavälin tuottavuutta edistäviksi.
Yritystuen käsite nojaa EU:n valtiontukisääntöihin. Yritystukia ovat avustukset ja korkotuet sekä sellaiset lainat, takaukset, takuut, oman pääoman ehtoiset rahoitukset, verotuet ja muut järjestelyt, jotka sisältävät tukea taloudelliseen toimintaan. Taloudellisen toiminnan tukeminen on yritystukea organisaatiomuodosta ja rahoitustavasta riippumatta.
Lisätiedot:
johtava asiantuntija Anne Rothovius, TEM, p. 029 5063 532