Hyppää sisältöön
Valtioneuvosto ja ministeriöt

EU:n ilmastopaketissa riittää pureskeltavaa

25.8.2021 9.49
Kolumni

Euroopan komissio antoi odotetun, vuoteen 2030 tähtäävän Fit for 55 -pakettinsa heinäkuussa. Varsinainen ehdotusten käsittely EU:ssa käynnistyy syyskauden alkaessa. Yksittäisten säädösehdotusten ohella on tarpeen arvioida, miten paketti vaikuttaisi kokonaisuutena talouteen ja vaikkapa uusien teknologioiden käyttöönottoon. Arvioiden tekeminen ei ole kuitenkaan aina helppoa tai suoraviivaista.

Ilmastotoimien arkkitehtuuria hiotaan      


Valtavaa pakettia muokattiin komissiossa viimeiseen asti ja Riku Huttunen tässä onkin mahdollista kuvata vain joitakin sen pääpiirteitä. Ensimmäinen huomio on, että komissio ei osoittanut päästövähennyksiä odotetussa määrin EU:n yhteiseen päästökauppaan.

Paine päästöjen vähentämiseen kohdistuu siksi vahvasti päästökaupan ulkopuoliseen ns. taakanjakosektoriin, jossa jäsenvaltioilla on maakohtaiset päästövähennysvelvoitteet. Suomelle tämä merkitsee odotettua rajumpaa päästöjen vähentämistä käytännössä ennen kaikkea liikenteessä ja maataloudessa.

Muutokset kahden pääsektorin välillä olivat muutoin odotettuja. Meriliikenne liitettäisiin ehdotuksessa yleiseen päästökauppaan. Tieliikenteen ja rakennusten lämmityksen kasvihuonekaasupäästöt taas siirrettäisiin omaan, uuteen päästökauppaan, joka toimii käytännössä polttoaineiden jakelijoiden kautta.

Maankäytön eli LULUCF-sektorin osalta ehdotus on varsin suoraviivainen ja merkitsee perusteltua siirtymää kohti aitoja, tilastoituja päästöjä ja poistumia.
 

Energiaa säännellään turhan yksityiskohtaisesti
 

Paketin tavoitteiden saavuttamiseksi tarvitaan kiristyksiä myös energiasäädöksiin. Energiatehokkuutta koskeva direktiiviehdotus on odotetusti erittäin vaativa, jopa kohtuuttomassa määrin. Ongelma piilee hallinnollisten rasitteiden ohella erityisesti energian kokonaiskäyttöä koskevissa vaatimuksissa: nykyaikaiset integroidut ja puhtaat energiajärjestelmät - esimerkiksi vetytalouteen liittyen - eivät aina vähennä energian käyttöä. Painopisteen pitäisikin olla päästöjen vähentämisessä ja kustannustehokkaissa toimissa.

Uusiutuvan energian direktiiviehdotus (RED III) on puolestaan hyvinkin laaja. Perustavoite EU:ssa on selkeä eli uusiutuvan energian osuuden nosto 40 %:iin energian loppukäytöstä. Suomea koskeva, ei-sitova osuustavoite olisi noin 57 %. Ehdotuksessa on kuitenkin suuri joukko yksityiskohtaisia säännöksiä koskien muun muassa liikenteen polttoaineita, lämmityssektoria, teollisuutta, metsäbiomassan käyttöä ja merituulivoimaa. Neuvotteluissa tuleekin pyrkiä pitämään sääntely järkevän tasoisena ja johdonmukaisena. Muun muassa bioenergian kestävyyskriteerien osalta olisi tärkeää säilyttää ennakoitavuus.

Odotettu hiilitulliehdotus (hiilirajamekanismi) pitää sisällään muun muassa terästuotteita, sementin ja Suomelle erityisen relevanttina tuotteena tuontisähkön. Varsinaiset tullimaksut tulisivat sovellettaviksi vasta vuoden 2025 jälkeen. Mekanismi on rakennettu WTO-yhteensopivaksi niin, että hiilitullien kohotessa lasketaan vastaavasti näiden alojen päästöoikeuksien ilmaisjakoa. Haasteita silti riittää tullien laskentaan ja kauppapoliittisiin vaikutuksiin liittyen.

Energiaverodirektiiviä ehdotetaan muutettavaksi monelta osin, ml. veropohjan laajennus ja verotuksen rakenteen muuttaminen heijastamaan polttoaineiden ilmasto-ominaisuuksia. Huomionarvoista on muun muassa vaatimus bensiinin ja dieselin verotasojen yhtenäistämisestä. EU:n sisäisen lento- ja meriliikenteen polttoaineiden verottomuus poistettaisiin. Näistäkään neuvotteluista ei voi odottaa helppoja.

Edellä mainittujen lisäksi liikenteeseen kohdistuu lukuisa joukko erillisiä ehdotuksia. Ne koskevat henkilö- ja pakettiautojen päästöraja-arvoja, vaihtoehtoisten polttoaineiden jakeluinfraa, lentoliikenteen polttoaineiden sekoitevelvoitetta sekä meriliikenteen polttoaineiden päästöintensiteettiä.
 

Päästöt pienenevät, kustannukset ja rahavirrat täsmentyvät
 

Ei ole syytä epäillä, etteikö EU:n päästöjä kyetään vähentämään halutusti ilmastopaketin arsenaalilla. Olennaisempi kysymys on, miten vaatimukset käytännössä kohdentuvat ja vaikuttavat.

Odotettua selkeämpi painotus taakanjakosektorin velvoitteisiin tarkoittaa ensinnäkin suurempaa taloudellista rasitetta vauraammille jäsenvaltioille. Taakanjaon pohjana kun on asukasta kohti laskettu BKT. Suomi kuuluu maksimitavoitteen saaneisiin maihin.

Myös päästökauppaan sisältyy tulonsiirtoja modernisaatiorahaston samoin kuin uuden sosiaaliperusteisen ilmastorahaston (Social Climate Fund) kautta, jolla pyritään kompensoimaan uusien vaatimusten vaikutuksia pientuloisille. Liikkumisen ja asumisen kustannukset nousevat uusien velvoitteiden myötä.

EU:n ja jäsenvaltioiden väliseen budjettivaltaan liittyvä kysymys on, minne EU:n eri rahavirrat ohjataan. Komission selkeä pyrkimys on lisätä EU:n omien varojen osuutta. Tämä näkyy niin päästökaupassa kuin hiilirajamekanismissakin. Loppujen lopuksi kysymys on siitä, paljonko EU voi uudelleenallokoida yhteisiä varoja. Elpymispaketti on tästä suuri ja kiistanalainen esimerkki.
 

Miten säädöskokonaisuus edistää uusia ilmastoratkaisuja?
 

Silmiinpistävää paketissa on liikenteen, mutta osin myös rakennusten ja teollisuuden, kattava ja päällekkäinenkin sääntely. Tämä tekee yhteisvaikutusten arvioinnista kovin haastavaa, kun huomioidaan myös nopeasti muuttuva toimintaympäristö.

Joka tapauksessa vaikutukset elinkeinoelämäämme ovat merkittäviä. Teollisuuden kuljetuskustannuksiin vaikuttavat ainakin meriliikenteen liittäminen päästökauppaan ja kasvihuonekaasurajat, tieliikenteen päästökauppa sekä verotukseen tehtävät muutokset. Kaikkien näistä vaikutus voi ajan myötä kohota satoihin miljooniin euroihin vuodessa ja tässä onkin melkoinen kansallisen edunvalvonnan haaste. Esimerkiksi talvimerenkulun lisäkustannukset tulisi huomioida, koska linkki kansainväliseen kilpailukykyymme on selvä.

Kustannusten rinnalla ratkaisevaa on sääntelyn laatu: sen tulee olla johdonmukaista ja ennakoitavaa, jotta nyt suunnitteluvaiheessa olevat investoinnit lähtevät liikkeelle. Sääntely ei saa myöskään liikaa ohjata teknologiavalintoja: kaikkia puhtaita ratkaisuja tarvitaan ja niiden kehittämiseen tulee kannustaa. Tämä on toki huomioitava laajemminkin niin kestävän rahoituksen taksonomiassa kuin vaikkapa EU:n innovaatiorahaston käytössä.

Kaiken kaikkiaan EU:n ilmastopaketti antaa ilmastotoimille selkeän suunnan ja painopisteet, mutta ehdotuksista heijastuu myös unionin helmasynti, tarpeettoman yksityiskohtainen sääntely. Ilmasto- ja energiainnovaatioita kehitetään nopeammin kuin koskaan ennen, ja niille tulisi antaa tilaa ja mahdollisuus.

Riku Huttunen on työ- ja elinkeinoministeriön ylijohtaja ja energiaosaston päällikkö

Kolumni
Sivun alkuun