Järjestelmäintegraatio - energiapolitiikan uusi kärkiteema

Ilmastoneutraalius edellyttää luopumista fossiilisista polttoaineista ja vaihtelevan uusiutuvan energian kasvavaa käyttöä. Energiajärjestelmien toiminnan turvaamiseksi ja tehostamiseksi eri energiajärjestelmät onkin linkitettävä vahvasti toisiinsa, unohtamatta teollisuuden mittavia tarpeita. Sektori-integraation pitkällä tiellä pitää kuitenkin varoa sudenkuoppia.

Tulevaisuudessa energian tuotannon ja kulutuksen sektoreita – sähkö, lämpö, liikenne, teollisuus – tulee kehittää entistä kokonaisvaltaisemmin ja vahvasti toisiinsa sidoksissa. Selkeitä esimerkkejä tästä ovat liikenteen sähköistyminen, hukkalämpöjen hyödyntäminen lämpöverkoissa sekä päästöttömällä sähköllä tuotetun synteettisten polttoaineiden, kuten vedyn, hyödyntäminen mm. teollisuudessa.

Euroopan komissio julkaisi heinäkuussa (8.7.2020) järjestelmäintegraatiostrategian (An EU Strategy for Energy System Integration), joka jalostuu vähitellen mm. varsinaisiksi säädösehdotuksiksi. Suomessa työ- ja elinkeinoministeriö on puolestaan nimennyt työryhmän, joka selvittää eri energiamuotojen tarpeita ja mahdollisuuksia sektori-integraatiossa sekä kartoittaa integraation esteitä. Työryhmän loppuraportti annetaan kesällä 2021. Niin EU:n 2050- kuin Suomen 2035-ilmastoneutraaliustavoitteen kannalta kokonaisuutena toimiva puhdas energiajärjestelmä on keskeinen keino.

Energiasektoreiden integraatiosta puhutaan siis monilla otsikoilla, mutta pyrkimys on sama: kattava, päästöjen vähentämiseen tähtäävä suunnittelu, kannustava sääntely ja tarvittavien suurten investointien edistäminen. Myös aktiivisen kuluttajan on mahdollista vaikuttaa energiankäyttöön. Keskeisessä roolissa ovat sähköistyminen ja synteettiset polttoaineet. EU-keskustelussa korostuu erityisesti vedyn hyödyntäminen, josta komissio antoi 8.7. myös oman strategia-asiakirjansa. 

Vety innostaa, mutta monenlaiset ratkaisut ovat tarpeen

Vety onkin hyvä esimerkki integraatioon liittyvistä uusista mahdollisuuksista: sen avulla voitaisiin merkittävällä tavalla edistää prosessiteollisuuden päästöttömyyttä. Hidasteena on taloudellinen kannattavuus: perinteiset ratkaisut ovat sitä edullisempia todennäköisesti ainakin seuraavat kymmenen vuotta. Komission vastaus on satsata voimakkaasti alan kehitystyöhön ja tarvittavaan infrastruktuuriin, onpa ajatushahmona myös eräänlainen tuotantotuki uusiutuvalle ja vähähiiliselle vedylle.

Tässä vetytaloutta koskevassa toimintalinjassa on toki myös riskinsä. Yksi on ”voittavan teknologian” valitseminen liian aikaisin. Kilpailevia ja täydentäviä teknologioita on tärkeää kehittää laajalla rintamalla ja moniin tarkoituksiin. Toinen riski saattaa olla tuulivoiman edistämisestä tuttu ylikompensaatio: tukijärjestelmät osoittautuivat monessa maassa turhan avokätisiksi tai muutoin huonosti suunnitelluiksi ja aiheuttivat myös naapurimaihin säteileviä ongelmia. Pulmien välttämiseksi mahdollisimman markkinalähtöiset edistämiskeinot ovat tarpeen, perustuen muun muassa päästökaupan antamaan ohjaukseen ja toimiviin sähkömarkkinoihin.

Järjestelmäintegraatiota on perusteltu myös energiatehokkuudella. Tämä on monelta osin totta, kun resursseja hyödynnetään kiertotalouden hengessä vaikkapa hukkalämpöjä hyödyntäen. Kokonaan se ei kuitenkaan pidä paikkaansa, koska sektoreiden välinen integraatio edellyttää monia energiamuunnoksia kuten sähköstä tehtyjä poltto- ja raaka- aineita sekä energiavarastojen hyödyntämistä lisäten sitä kautta energiantarvetta. Onkin syytä korostaa päästöttömyyttä selkeästi ensisijaisena tavoitteena. Energiatehokkuusdirektiivin tavoitteet eivät nykymuodossaan täysin palvele tätä pyrkimystä.

Sektori-integraatiota tulee edistää pitkäjänteisin toimin

Energiasektoreiden integraatio edellyttää ennen kaikkea toimivia ja kustannustehokkaita ratkaisuja. Energiainfrastruktuuria tulee vahvistaa muun muassa sähköistymisen vuoksi. Älykkäitä ratkaisuja tarvitaan paitsi sähköverkoissa myös lämpöverkkojen ohjauksessa ja vaikkapa sähköautojen latauksessa. Energian joustava varastointi sähkönä, polttoaineina tai lämpönä on myös keskeisessä roolissa. Tulevaisuudessa linjauksia kaivataan myös esimerkiksi hiilidioksidin talteenottoon, käyttöön ja varastointiin liittyen.

Uusien ratkaisujen demonstraatiohankkeet ovat arvokkaita innovaatioiden levittämisessä kaupalliseen käyttöön. Niihin onkin mahdollista saada tukea investoijan kohtaaman uuden teknologian riskin pienentämiseksi. Samaan aikaan on tärkeää mm. lämpöpumppujen ja energiavarastojen kannalta, että energiaverotus kannustaa näihin uusiin ratkaisuihin.

Sääntelyn aiheuttamat haasteet kumpuavat tällä hetkellä lähinnä EU:sta. Direktiivit sisältävät usein kohtuuttomasti yksityiskohtaisia säännöksiä. Samaan aikaan kuin jäsenvaltiot vielä toimeenpanevat edellisen komission laajaa puhtaan energian pakettia, komissio suunnittelee jo uusia ehdotuksia. Yritysten investointivarmuuden kannalta olisi kovin toivottavaa, että EU-lainsäädäntö keskittyisi sisämarkkinoiden toimivuuden ja ilmastopolitiikan kannalta olennaisiin kysymyksiin.

Suomessa järjestelmäintegraatiota ja esimerkiksi vedyn roolia koskevat linjaukset on luontevaa kirjata tulevaan kansalliseen ilmasto- ja energiastrategiaan. Sitä koskeva kattava selvitystyö on käynnistynyt toukokuussa TEM:n johdolla. Strategia valmistuu noin vuoden sisällä.

Ylijohtaja Riku Huttunen on TEM:n energiaosaston osastopäällikkö