Yksilöidyt palvelut helpottavat osatyökykyisten työllistymistä
Osatyökykyisen henkilön työllistymistä edistetään parhaiten, kun TE-palvelujen asiantuntijat tukevat yksilöllisesti sekä töitä etsivää henkilöä että työnantajaa. Näin voidaan kiteyttää olennaiset tulokset hallituksen Työkykyohjelman TE-palvelupiloteista, jotka päättyivät vuoden vaihteessa.
Kaksi vuotta kestäneissä piloteissa vahvistettiin TE-palvelujen asiantuntijoiden työkykyyn liittyvää osaamista. Kokeiluaikana kehitettyjen ja testattujen toimintatapojen ansiosta osatyökykyiset – tai täsmätyökykyiset henkilöt – voidaan tunnistaa TE-palveluissa aiempaa paremmin.
Tulokset osoittavat selvästi, että osatyökykyinen henkilö tarvitsee TE-palvelujen asiantuntijoilta henkilökohtaista tukea. Tukitoimille on myös varattava riittävästi aikaa. Työhönvalmennus, jossa on vahva valmennuksellinen ote, on tällaisesta hyvä esimerkki.
Kun tavoitteena on henkilön mahdollisimman nopea työllistyminen, on myös työnantajien kanssa tehtävä tiivistä yhteistyötä. Työnantajien rekrytointi helpottuu, kun he saavat riittävän yksilöityä tukea sekä käytännönläheisiä ratkaisuja työllistämiseen. Työnantajia on lisäksi tuettava siinä, että osatyökykyiset nähdään yrityksen rekrytoinnissa strategisena valintana ja aidosti yhtenä ratkaisuna työvoiman saatavuuden haasteisiin.
Palveluhankinnoissa tarvitaan muutosta kohti yksilöityä tukea
Piloteista saatuja kokemuksia on syytä jatkossa hyödyntää TE-palvelujen ja ELY-keskusten palveluhankinnoissa. Hankinnoissa osatyökykyiset tai täsmätyökykyiset pitäisi ottaa aiempaa paremmin huomioon omana kohderyhmänään.
TE-palvelupilotit ovat osa hallituksen Työkykyohjelmaa. Ohjelmasta vastaa ja sitä toteuttaa työ- ja elinkeinoministeriö yhteistyössä sosiaali- ja terveysministeriön kanssa. ELY-keskusten ja TE-toimistojen yhteiset pilotit toteutettiin kahdeksan TE-toimiston alueella vuosina 2021–2022. Alueet olivat Uusimaa, Häme, Pirkanmaa, Lappi, Pohjois-Karjala, Etelä-Pohjanmaa, Pohjanmaa ja Pohjois-Pohjanmaa. Hankkeen koordinaatiosta vastasi työ- ja elinkeinoministeriö.
Lisätietoja:
erityisasiantuntija Jenni Wessman, [email protected], p. 0295 047 034