Ministeri Rehn: Oikeusvaltion periaate ja Suomen taloudellinen kehitys
Elinkeinoministeri Olli Rehnin puhe Suomen Asianajajaliiton Asianajajapäivä 2016 -tilaisuudessa Kalastajatorpalla 15.1.2016 (Muutosvarauksin)
Arvoisat asianajajat, hyvät kuulijat,
Kiitos kutsusta vuoden 2016 Asianajajapäivään. Ståhlbergiläisen kotikasvatuksen saaneena arvostan kovin korkealle tätä mahdollisuutta osallistua oikeusoppineiden tilaisuuteen.
Oikeusvaltion periaate on sekä Suomen että Euroopan unionin yhteiskuntien perusta. Aina se ei ole ollut esivaltauskoisessa Suomessakaan korkeassa kurssissa. Muistelen epäonnistunutta Rusi-tutkintaa, jolloin esitutkinta- ja perustuslakia poljettiin ja maamme journalisti- ja juristieliitti yhdistivät voimansa syyttömyysolettaman kuoppajaisiin. Eivät tosin kaikki - muistelen lämmöllä edesmennyttä asianajaja Harri Niinimäkeä, jolla oli paitsi rautainen ammattitaito myös kyky kylmään harkintaan ja selkärankaa oikeusvaltion puolustamiseen.
Euroopan unionissa oikeusvaltion periaatetta haastetaan aika ajoin, kuten viime viikkojen keskustelu Puolan viestintälaeista osoittaa. Unioni on reagoinut siihen voimakkaasti, mikä on oikein, kun kyse on sen perusarvoista. Tähän yhtenäisen Euroopan historia meitä velvoittaa: kun oikeusvaltion tai demokratian periaatteesta on tingitty, jäljet pelottavat.
Hyvät kuulijat,
Usein unohdamme, että myös taloudellisella kehityksellä ja oikeusjärjestyksellä on oma keskinäinen ja usein vähemmälle huomiolle jäävä vuorovaikutuksensa. Suomi on tästä osuva esimerkki.
Vuonna 1879 Aleksanteri II:n hallituskaudella säädettiin asetuksella Suomen elinkeinovapaudesta. Jo lähes sata vuotta aiemmin "Pohjolan Adam Smith", pappi ja parlamentaarikko Anders Chydenius, puolusti ajatusta elinkeinovapaudesta tienä taloudelliseen ja yhteiskunnalliseen oikeudenmukaisuuteen:
"Luoja käski ihmisen vain tehdä työtä, ei hän sitonut ketään auraan eikä tehnyt ketään ammattikauppiaaksi, vaan milloin ja missä itse kukin näki parhaan voittonsa, siellä hän sai vaurastua".
Chydeniuksen mukaan työteliäät ja luovat yksilöt saavat aikaan hyvinvointia koko yhteisöön. Liika byrokratia ja toimeliaisuudelle asetetut rajoitteet sen sijaan eivät vie maata eteenpäin. Ajatus ei ole vanhentunut.
Palaan tähän hetken päästä. Ensin lyhyt katsaus Suomen talouteen.
Suomen talouden tila on tällä hetkellä synkkä. Taloutemme menestyi Nokian vedolla mainiosti vielä vuosikymmen sitten. Finanssikriisi ajoittui samaan aikaan kuin Nokian kännykkäbisneksen hiipuminen. Tuudittauduimme siihen, että Nokian menestys jatkuu. Monet tuntuvat yhä elävän siinä toivossa, että jokin kalevalainen Sampo, uusi Nokia, pelastaisi meidät pohtimasta rakenteitamme ja uudistamasta niitä.
Suomen kasvu on jäänyt valtiovarainministeriön ja Suomen Pankin tuoreiden ennusteiden mukaanselvästi jälkeen tärkeimmistä verrokkimaistamme. Henkeä kohden laskettu BKT on junnannutpaikallaan vuodesta 2011 lähtien. Työllisyysasteessa olemme nyt viitisen prosenttiyksikköä Ruotsin ja Saksan perässä.Myös vienti kasvaa heikosti. Haparoiva kasvu nojaa ensisijaisesti kotimaiseen kysyntään ja pk-sektoriin. Pientä lohtua tuo se, että nyt alkavana vuonna odotetaan investointien piristymistä.
World Economic Forumin (WEF) julkaisemassa kilpailukykyraportissa olimme yhä kärkijoukoissa, mutta sijoituksemme putosi merkittävästi edellisestä vuodesta. Tuottavuutta heijastavan palkanmuodostuksen mittarilla olimme kuitenkin koruttomasti peränpitäjä, 140. maa kaikkiaan 140:sta. Syynä tähän oli jäykkä ja keskitetty neuvottelujärjestelmämme. Lienee selvä, että tällä polulla emme voi jatkaa.
Hyvät kuulijat,
Suomi ei ole suhdannetaantumassa. On entistä selvempää, että ongelmiemme syyt löytyvät talouden rakenteista ja kilpailukyvystä.
Ilman merkittäviä toimia kilpailukyvyn parantamiseksi Suomi on vaarassa ajautua pysyvään laskukierteeseen. Olemme vaarallisesti jäämässä jälkeen tärkeimmästä viiteryhmästämme, Pohjoismaista.
Suomi tarvitsee nyt rohkeita rakenteellisia uudistuksia. Sote-ratkaisu on iso askel eteenpäin. Seuraavaksi on vuorossa työmarkkinat. Samanaikaisesti meidän on pidettävä julkinen talous tilassa, jossa EU- komissio ja IMF eivät kerro mitä teemme, vaan teemme päätökset itse.
Vaikka velkakierteen pysäyttäminen on välttämätöntä, on selvää, että Suomi ei nouse pelkästään säästämällä. Lisäksi tarvitaan strategisia panostuksia, jotta uusista tuotteista ja palveluista muodostuisi työtä ja hyvinvointia. Siihen pyritään hallituksen käynnistämillä kärkihankkeilla.
Kärkihankkeista tärkein tähtää suomalaisen työn ja tuotannon kilpailukyvyn vahvistamiseen elinkeinoelämän ja yrittäjyyden edellytyksiä parantamalla. Käytän toimenpiteistä nimitystä yrittäjyyspaketti, sillä otsikon alle on kerätty useita yrittämisen eväitä parantavia hankkeita. Esittelen niistä muutaman tarkemmin.
Team Finlandin toimintaa on organisoitu uudelleen, jotta se pystyy paremmin tukemaan vientihakuisia kasvuyrityksiä. Kotimaan uusi palvelumalli toimii yhden luukun periaatteella. Uusia asiantuntijoita on palkattu Suomen vientipotentiaalin kannalta keskeisimpiin maihin.
Yritysten rahoituksen ja riskinottokyvyn vahvistamiseksi olemme koonneet 600 miljoonan euron kasvurahoituspaketin, joka edistää kasvuyritysten rahoitusta sekä vientitoimintaa. Olemme lisäksi luoneet pohjan EU:n rahoitusvälineiden, etenkin Euroopan Strategisten Investointien Rahaston, tarjoamien mahdollisuuksien hyödyntämiseksi.
Suomi on jo pitkään kuulunut maailman eniten TKI-toimintaan investoiviin maihin, mikä ei kuitenkaan oikein näy vientitilastoissa. On tarpeen vahvistaa innovaatio- ja tutkimusrahoituksen vaikuttavuutta kansantalouden ja yhteiskunnan kannalta. Korkeakoulujen ja elinkeinoelämän tiiviimmällä yhteistyöllä voimme saada nopeammin menestyviä tuotteita ja palveluita markkinoille.
Turhan sääntelyn osalta olemme jo edenneet ohi ensimmäisen etapin, kun kauppojen aukiolo vapautettiin. Yrittäjyyden ja työpaikkojen kannalta ensiarvoisen tärkeä on paikallisen sopimisen edistäminen, jota parhaillaan valmistellaan kolmikantaisessa työryhmässä.
Toinen keskeinen kärkihanke kohdistuu energiaan ja biotalouteen. Panostamme vahvasti yritysten uusiutuvan energian investointeihin ja suuriin energiateknologian pilotti- ja demohankkeisiin. Kunnianhimoinen mutta realistinen tavoitteemme on tehdä Suomesta 10 vuodessa biotalouden, kiertotalouden ja cleantechin edelläkävijä.
Mikä sitten on suurin uhkamme tässä haasteiden maisemassa? Se on kykenemättömyys uudistuksiin.
Ponnistelut yhteiskuntasopimuksen aikaansaamiseksi ja paikallisen sopimisen lisäämiseksi ovat pyrkimyksiä ratkoa rapautuneesta kilpailukyvystämme aiheutuvia ongelmia. Hallitus ei siis ole tehnyt pakkolaeiksi leimattua kilpailukykypakettia ihmisten kiusaksi, vaan suomalaisen työn kilpailukyvyn palauttamiseksi - jotta työpaikkoja kyetään pelastamaan ja uusia työpaikkoja saadaan syntymään. Jos työmarkkinajärjestöt pystyvät saavuttamaan hallituksen asettaman kilpailukykytavoitteen muilla keinoilla kuin lakipaketin avulla, tämä käy, kunhan korvaavassa paketissa on riittävästi pysyviä elementtejä.
Työmarkkinasovintoon pitäisi olla kaikki asialliset syyt ja myös realistiset eväät. Vaikka tunnetila ei nyt sallisi kihlautumista, on järkiperäinen sovinto yhä mahdollinen. Olen kutsunut sitä helmikuun järkiliitoksi.
Arvoisat oikeusoppineet,
Palaan vielä alun viittaukseen elinkeinovapaudesta. Yritysten menestys perustuu aina kykyyn luoda lisäarvoa ja haluun menestyä. Emme voi hallituksen nimissä varmasti luvata yhtään uutta työpaikkaa tai talouskasvua, vaikka toteutamme kaikki aikomamme uudistukset. Mutta voimme silti todeta, että yrityksillä on taipumus ryhtyä investoimaan, kasvamaan ja työllistämään, kun olosuhteet ovat niille suotuisat.
Oikeusoppineiden ja myös meidän kansanvaltaisten poliitikkojen tehtävänä on haastaa ja tarvittaessa kriittisesti arvioida vallitsevaa lainsäädäntöä, jotta se mahdollistaisi tämän. Oikeusvaltioperiaatteen toteutumisen kannalta poliittisten päättäjien ja oikeustieteellisen tiedeyhteisön rakentava vuorovaikutus on keskeistä. Merkittävien lainsäädäntöuudistusten oikeudellisten ongelmakohtien hahmottaminen ja ratkaiseminen edellyttää, että myös tiedeyhteisö on valmis kantamaan sille sivistysvaltiossa kuuluvan yhteiskunnallisen vastuun.
Tässä mielessä olen hämmennyksen tuntein pannut merkille, että esimerkiksi kilpailukykypakettia koskevien lakiehdotusten kohdalla osa maamme eturivin oikeusoppineista on jättänyt käyttämättä heille varatun tilaisuuden lausua julki perusteltu näkemyksensä asiasta.
Kysymyksiä herättää myös perustuslain säännösten kovin kapea-alainen tulkinta. Perustuslain oikeudet edellyttävät normien keskinäistä punnintaa ja niitä pitää soveltaa ajankohtaisessa kontekstissa, kunkin ajan haasteiden maisemaa vasten.
Jos varsinkaan kansantalouden työllistämiskyvyn vaatimia uudistuksia ei kyetä toteuttamaan, ei hyvinvointivaltiomme perustaa kyetä pelastamaan. Millä ihmeen keinoilla silloin voidaan reaalimaailmassa turvata suomalaisille perustuslain mukaiset oikeudet?
Pahimmillaan ylettömän tiukka - toisinaan ideologisestikin värittynyt - tulkinta voi johtaa säännösten merkityksen hämärtymiseen maailman muuttuessa ympärillä. Vaarana onkin, että ulkomaailman muuttuneet realiteetit tekevät lopulta tyystin mahdottomaksi toteuttaa perustuslain säännösten taustalla olevia, muutoin kannatettavia tavoitteita.
Tulee mieleen kylmän sodan aika, jolloin länsimaat painottivat KP-oikeuksia (kansalais- ja poliittisia oikeuksia), sosialistimaat puolestaan TSS-oikeuksia (taloudellisia, sosiaalisia ja sivistyksellisiä). Jälkimmäiset olivat tosin aika teoreettisia reaalisosialismin niukoissa oloissa. Pohjoismaisesta näkökulmasta molemmilla oikeuslajeilla oli ja on vahva paino. Kansainvälisen yhteisön piirissä haimme tasapainoa niiden välille.
Pitäisiköhän tänä päivänä kyetä löytämään parempi tasapaino elinkeinovapauden ja sosiaalisten oikeuksien välille? Muuten voi käydä niin, että kansantalouden kurki kuolee ennen kuin suo sulaa.
Kannustaisinkin asianajajia - erikoistumisalaan ja poliittiseen vakaumukseen katsomatta - tiedostamaan toimintansa syvästi yhteiskunnallisen luonteen. Ajassa kiinni oleva oikeusjärjestys - ajatus oikeuden kontekstuaalisuudesta - edellyttää myös asianajajilta valveutuneisuutta, minkälaisia haasteita yhteiskunnassa kulloinkin on vallalla ja miksi niihin on haettava ratkaisuja. Tämä ei nähdäkseni ole ainoastaan hyvän asianajajan etuoikeus, vaan myös velvollisuus.