TEMatiikkaa-blogi

Blogit

Kestävään kehitykseen tulee suunnata lisää rahoitusta – pilotit etsivät ratkaisuja yksityisten investointien lisäämiseen

Eeva Alho Anna Laine Mikko Halonen Julkaisupäivä 20.5.2021 8.50 Blogit

Anna Laine, Mikko Holopainen, Eeva Alho

YK:n kestävän kehityksen tavoitteiden saavuttaminen tällä vuosikymmenellä edellyttää merkittäviä muutoksia siihen, miten julkinen ja yksityinen sektori kohdentavat investointejaan. On arvioitu, että globaalisti kestävään kehitykseen tulisi suunnata vuositasolla noin 2500 miljardia dollaria enemmän rahoitusta. Tämä vaje on mahdollista kuroa umpeen, ja suomalaiset toimijat voivat olla osa tarvittavia ratkaisuja – Suomessa ja maailmalla.

Kestävän kehityksen rahoitusekosysteemihankkeen tavoitteena on edistää rahoituksen kanavoitumista ratkaisuihin, joissa Suomella on vahvaa osaamista ja jotka vievät kestävää kehitystä eteenpäin Suomessa ja globaalisti. Hankkeen aikana tunnistetaan, kehitetään ja otetaan käyttöön sellaisia rahoitusmekanismeja sekä yksityisen, julkisen ja kolmannen sektorin kumppanuuksia, joiden avulla voidaan suunnata yhä enemmän yksityistä pääomaa kestävän kehityksen mukaisiin investointeihin. Rahoitusekosysteemillä tarkoitetaankin sitä, että rahoittajien ja kestävän kehityksen investointien kaikkien osapuolten on pelattava saumattomasti yhteen, kuten luonnon ekosysteemit.

Rahoitusratkaisuja etsitään neljään kestävyysmurrokseen

Syksyllä 2020 käynnistynyt hanke on edennyt pilottien kehittämiseen. Pilottien kohteiksi valikoitui neljä teemaa, joissa voidaan tunnistaa kilpailukykyistä suomalaista osaamista ja joille on merkittävää kysyntää kansallisesti ja kansainvälisesti.

Teemat ovat hiilineutraali yhteiskunta, kestävät vesiratkaisut, tasa-arvoinen koulutus sekä kestävä ja terveellinen ruokajärjestelmä. Teemojen tunnistamisessa hyödynnettiin kansallisia selvityksiä, tuoreita kilpailukykyarviointeja sekä talvella 2020–2021 järjestettyjä sidosryhmätyöpajoja ja haastatteluita.

Pilotit tarjoavat suosituksia ja oppeja kestävän kehityksen rahoitukseen

Fokusta on keväällä 2021 edelleen tarkennettu kussakin teemassa, jotta pilotit tarjoavat vuoden loppuun mennessä mahdollisimman konkreettisia suosituksia ja laajasti sovellettavia oppeja kestävän kehityksen rahoitusvajeen täyttämiseksi.

Huhtikuusta 2021 eteenpäin pyritään tunnistamaan, miten julkinen sektori Suomessa voisi olla nopeuttamassa tarvittavia kestävyysmurroksia ja edistämässä yksityisiä investointeja erityisesti seuraavissa neljässä pilotissa:

  • Merituulivoima Suomen merialueilla (teema: Hiilineutraali yhteiskunta, pilotista vastaa työ- ja elinkeinoministeriö)
  • Kestävä  proteiinituotanto ja jalostus Suomessa (teema: Kestävä ja terveellinen ruokajärjestelmä, pilotista vastaa maa- ja metsätalousministeriö)
  • Ilmastoälykkäät vesiratkaisut kehitysmaissa ja kehittyvillä markkinoilla (teema: Kestävät vesiratkaisut, pilotista vastaa FWF eli Suomen Vesifoorumi)
  • Ammatillinen koulutusvienti kehitysmaissa ja kehittyvillä markkinoilla (teema: Tasa-arvoinen koulutus, pilotista vastaa Opetushallitus, edustajanaan Oppiva Invest)

Sidosryhmät voivat osallistua kestävän rahoituksen luomiseen

Pilottien tarkoituksena on tarjota alusta kestävän rahoituksen kehittämiselle ja juurruttamiselle pysyvästi Suomeen. Tämän vuosikymmenen aikana kaikki rahoitusratkaisut on kyettävä suuntaamaan nykyistä kestävämmin, ja tähän myös kesällä 2021 julkistava Suomen kestävän rahoituksen tiekartta tarjoaa suuntaviivoja.

Piloteille valitut vastuutahot auttavat varmistamaan kehittämistyön kytkeytymisen olennaisiin politiikkatavoitteisiin, muihin käynnissä oleviin aloitteisiin sekä jatkuvuuden hankkeen jälkeen. Piloteille järjestetään kesän jälkeen työpajoja, joissa haetaan sidosryhmiltä näkökulmia, oppeja ja suosituksia tarvittaviin muutoksiin suomalaisessa rahoitusekosysteemissä. Kiinnostuneet sidosryhmät voivat olla suoraan yhteydessä kehitystyötä tukeviin asiantuntijoihin, eli mikko.halonen (at) gaia.fi sekä anna.laine (at) gaia.fi.

Hanke toteutetaan Euroopan komission Rakenneuudistuksen tukiohjelman tuella, ja sen kansallisesta koordinoinnista vastaa työ- ja elinkeinoministeriö. Hankkeen toteutuksesta vastaa Gaia Consulting Oy, yhteistyössä AARC Ltd:n ja Trinomics B.V.:n kanssa.

Hankkeen avaustilaisuus pidettiin 11.11.2020. Lisätietoa hankkeesta ja tilaisuuden materiaalit

erityisasiantuntija Eeva Alho, työ- ja elinkeinoministeriö
johtava asiantuntija, Mikko Halonen, Gaia Consulting Oy
vanhempi asiantuntija, Anna Laine, Gaia Consulting Oy

 

1 Kommentti

Syötä kommenttisi tähän.
M
Muutoksen tekijä 3 Vuodet sitten - Muokattu

Vaikutelmaksi jää pinnallinen ja jokseenkin monessa asiassa kopioitu ja päälle rakennettu tekeminen