Komission kohtuuhintaisen energian toimintasuunnitelma ja EU:n energiavarmuuden tilanne ovat pääaiheina Puolan puheenjohtajakauden ensimmäisessä energianeuvoston kokouksessa 17.3.2025 Brysselissä. Suomea kokouksessa edustaa ympäristö- ja ilmastoministeri Sari Multala.
Työ- ja elinkeinoministeriö on vahvistanut Valtion ydinjätehuoltorahaston tilinpäätöksen vuodelle 2024 ja päättänyt rahaston voiton tuloutuksesta. Rahasto koostuu kahdesta erillisestä rahastosta, jotka ovat Varautumisrahasto ja Ydinenergian asiantuntemusta varmistava tutkimusrahasto.
Hallitus antoi eduskunnalle 13.3.2025 esityksen suojelutyön turvaamisesta työtaistelutilanteessa. Lakihankkeen taustalla on eduskunnan vuonna 2022 antama lausuma, jonka toteuttaminen on kirjattu pääministeri Petteri Orpon hallituksen hallitusohjelmaan.
Uudistuksessa perustettaisiin valtakunnallinen Lupa- ja valvontavirasto. Uudella virastolla on 18 toimipaikkaa ja sen päätoimipaikaksi tulisi Tampere. Lisäksi perustettaisiin kymmenen alueellista elinvoimakeskusta, joilla on toimipaikka jokaisessa maakunnassa. Uudistuksen tavoitteena on vahvistaa talouden kestävää kasvua yhdenmukaistamalla lupa- ja valvontakäytäntöjä sekä sujuvoittamalla prosesseja ja palvelua.
Työ- ja elinkeinoministeriö on asettanut poikkihallinnollisen työryhmän valmistelemaan hallitusohjelman mukaisesti ulkomaalaisten yritysostojen seurannasta annetun lain uudistamista. Hallitusohjelmassa todetaan, että yritysostolakia uudistetaan siten, että kansallisen turvallisuuden, huoltovarmuuden ja laaja-alaisen vaikuttamisen riskit otetaan huomioon nykyistä tehokkaammin.
Julkisten työvoimapalveluiden järjestämisvastuu siirtyi valtion työ- ja elinkeinotoimistoilta kunnille ja kuntien muodostamille yhteistoiminta-alueille 1.1.2025.
Yritystukien julkinen tietopalvelu sisältää tiedot myönnetyistä ja maksetuista tuista y-tunnuksittain. Tarkoituksena on tehostaa yritystukien läpinäkyvyyttä ja seurantaa sekä antaa tietoa tukien kohdentumisesta ja kehittymisestä.
Suomen kestävän kasvun ohjelma vauhdittaa kilpailukykyä, investointeja, osaamistason nostoa sekä tutkimusta, kehitystä ja innovaatioita. Sivuillemme on koottu tietoa TEM:n hallinnonalan rahoituskohteista mm. yrityksille suunnatuista hauista.
Työ- ja elinkeinoministeriö luo edellytyksiä taloudellisesti, sosiaalisesti ja ekologisesti kestävään kasvuun. Se syntyy osaavista ihmisistä laadukkaissa työpaikoissa, tuottavuuden kasvusta sekä kasvavasta työllisyydestä.
Työ- ja elinkeinoministeriön hallinnonalaan kuuluu yhteensä 23 tulosohjattua virastoa. Lisäksi hallinnonalalla toimii viisi yhtiötä ja kolme talousarvion ulkopuolista valtion rahastoa.