Työttömiä työnhakijoita joulukuussa 260 400

27.1.2023 8.04
TEM
Työttömien työnhakijoiden määrä oli joulukuun lopussa 260 400. Määrä on vähentynyt vuodessa 14 900 työnhakijalla.
Työttömien työnhakijoiden määrä laski 14 900 henkilöllä. Uusia avoimia työpaikkoja ilmoitettiin joulukuussa 72 600. Kaikkiaan avoinna oli 129 500 työpaikkaa, mikä on 35 000 vähemmän kuin vuosi sitten.

Hallituspuolueet pääsivät sopuun sähköhyvityksen yksityiskohdista

25.1.2023 12.40
TEM VM YM
Hallituspuolueet ovat päässeet yhteisymmärrykseen takautuvasti maksettavan sähköhyvityksen ja sähkölaskujen maksuajan pidentämistä koskevan lakiehdotuksen yksityiskohdista. Sähköhyvityksen osalta päätettiin mallista, joka oli jo lausunnoilla. 

Työryhmä valmistelemaan hiilirajamekanismin kansallista toimeenpanoa

24.1.2023 14.44
TEM
Rahtilaiva merellä
EU:n hiilirajamekanismin tavoitteena on estää hiilivuotoa, eli kasvihuonekaasupäästöjen siirtymistä tuotannon mukana unionin ulkopuolelle ja samalla kannustaa EU:n ulkopuolisia valmistajia vähentämään päästöjään. Työ- ja elinkeinoministeriö on nimittänyt työryhmän, jonka tehtävänä on valmistella hiilirajamekanismin kansallista toimeenpanoa.

Ministeri Haatainen: Huoltovarmuusjärjestelmämme kehittyy jatkuvasti

19.1.2023 13.04
TEM
”Huoltovarmuusjärjestelmämme toimivuutta on testattu ja koeteltu viime vuosina. Se on pystynyt vastaamaan hyvin koronapandemian ja Venäjän hyökkäyssodan asettamiin haasteisiin. Tänään on syytä kiittää ja myös Huoltovarmuuskeskusta, jonka rooli Suomen huoltovarmuusjärjestelmän horisontaalisena toimijana on mitä tärkein”, totesi työministeri Tuula Haatainen 19.1.2023 Huoltovarmuuskeskuksen 30-vuotisjuhlaseminaarissa.

Työvoiman saatavuus, työvoimapula ja kohtaanto-ongelmat vuonna 2022 -raportti summaa Työvoimatiekartta-hankkeen tulokset

16.1.2023 10.22
TEM
Kuvituskuva.
Raportti kokoaa yhteen Työvoimatiekartta-hankkeen ammatti- ja aluekohtaiset tulokset ja esittelee ratkaisuehdotuksia, joilla työvoiman saatavuutta voitaisiin parantaa. Raportti jakaa ammatit työvoimapula-, kohtaanto-ongelma- ja ylitarjonta-ammatteihin ja arvioi, että kohtaanto-ongelman kasvu selittyy merkittäviltä osin epätyypillisten työsuhteiden lisääntymisellä. 

Opintovapaan kehityskohdat arvioitu – selvitys tarjoaa tietoa opintovapaan nykytilasta ja haasteista

30.1.2023 13.13
TEM
Opettajia ja opiskelijoita yhdessä.
Opintovapaan tarkoituksena on parantaa työelämässä olevien koulutus- ja opiskelumahdollisuuksia sekä nostaa koulutustasoa. Opintovapaalaki on säädetty yli 40 vuotta sitten. Työ- ja elinkeinoministeriön tilaaman selvityksen tarkoituksena oli koota tietoa opintovapaalain kehittämiseksi.

Selkokielinen käsikirja kotoutumislaista tukee kotoutumisen edistämistä

27.1.2023 13.53
TEM
Kuvituskuva.
Kotoutuminen.fi:ssä on julkaistu selkokielinen kotoutumislain käsikirja. Käsikirja palvelee erityisesti kotoutumistyötä tekeviä henkilöitä, jotka eivät puhu suomea tai ruotsia äidinkielenään. Käsikirja sopii myös maahanmuuttaneiden ohjaus- ja neuvontatyöhön. Kaikkiaan selkokieltä tarvitsee Suomessa jopa 750 000 ihmistä.

Näytä lisää...

Tutustu myös

Hallituksen työllisyystoimet

Hallituksen työllisyystoimet

Hallitus tekee  taloutta vahvistavia työllisyystoimia, joiden tavoitteena on saavuttaa 80 000 lisätyöllistä. Sivuillemme on koottu tietoa hallituksen työllisyystoimista ja niiden vaikutuksista.

Hallituksen työllisyystoimet

TE-palvelut 2024 -uudistus

TE-palvelut 2024 -uudistus

TE-palvelut on tarkoitus siirtää kuntien vastuulle vuoden 2024 aikana. Tavoitteena on palvelurakenne, joka edistää parhaalla mahdollisella tavalla työntekijöiden nopeaa työllistymistä.

TE-palvelut 2024 -uudistuksen verkkosivut

 

Suomen kestävän kasvun ohjelma

Suomen kestävän kasvun ohjelma

Suomen kestävän kasvun ohjelma vauhdittaa kilpailukykyä, investointeja, osaamistason nostoa sekä tutkimusta, kehitystä ja innovaatioita. Sivuillemme on koottu tietoa TEM:n hallinnonalan rahoituskohteista mm. yrityksille suunnatuista hauista.

Kestävän kasvun ohjelma TEM:ssä

Ministeriö

Ministeriö

Ministeriö

Työ- ja elinkeinoministeriö luo edellytyksiä taloudellisesti, sosiaalisesti ja ekologisesti kestävään kasvuun. Se syntyy osaavista ihmisistä laadukkaissa työpaikoissa, tuottavuuden kasvusta sekä kasvavasta työllisyydestä.

Lisätietoa ministeriöstä

Konsernin virastot, yhtiöt ja rahastot

Konsernin virastot, yhtiöt ja rahastot

TEM-konserniin kuuluu seitsemän keskusvirastoa, 15 ELY-keskusta, 15 TE-toimistoa, viisi yhtiötä ja kolme rahastoa. Koko hallinnonalalla on henkilöstöä noin 8 000.

Lisätietoa konsernista

Ministerit

Tuula Haatainen
Tuula Haatainen
Työministeri
Mika Lintilä
Mika Lintilä
Elinkeinoministeri