Keskustelu maaseudusta ja kaupungeista on viime aikoina kärjistynyt. Mukana on ollut aimo annos myös tarkoituksenhakuista vastakkainasettelua. Etenkin sosiaalisessa mediassa käytetty keskustelutyyli ei ole omiaan helpottamaan ratkaisujen hakemista maan eri kolkkien haasteisiin.

Kaikkein hedelmätöntä on ikuinen ”kuka elättää ketä” -nokittelu. Jos keskustelua kuitenkin halutaan jatkaa, sitä tulisi tehdä tosiasioihin perustuen eikä pelkästään mututuntumalla tai mielikuvien varassa. Jos haluamme tietää tarkasti valtion talousarvion momenttien alueellisen kohdentumisen, se lienee selvitettävissä. Tosiasia on, että yhteisiä verorahoja valtion budjetista käytetään niin Helsingin Lauttasaaressa asuvien kuin Ilomantsin Möhkön kyläläistenkin hyväksi.

Aluekehitys ei ole nollasummapeliä, jossa toisen voitto on toisen tappio. Kaupungit ja niitä ympäröivä maaseutu tarvitsevat kumpikin toisiaan.  Tulevaisuudessa maailmassa vallitsee niukkuus puhtaasta ilmasta, vedestä ja ruuasta. Pienenä kansakuntana pärjäämme vain, jos kykenemme hyödyntämään koko maan resurssit niin henkisessä kuin fyysisessä mielessä elämisen edellytysten turvaamiseksi.

Kaupungistuminen on ilmiönä fakta, jota kukaan ei voi kieltää. Ihmiset muuttavat yhä enenevässä määrin kaupunkeihin työn, palvelujen tai harrastusmahdollisuuksien perässä. Samalla iso osa suomalaisista haluaa elää elämäänsä väljemmässä ympäristössä maaseudulla. Kukin määrittelee itse sen, missä on mielekkäintä rakentaa omaa elämäänsä. Valtion tehtävä ei ole tehdä ratkaisuja ihmisten puolesta suuntaan tai toiseen, vaan sallia aito valinnanvapaus myös asumispaikan suhteen. Tärkeintä on, että elämisen perusedellytykset ovat kunnossa kaikkialla.

Pidän outona asetelmaa, jossa pääkaupunkiseutu asetetaan vastakkain muun maan kanssa. Helsinki on koko Suomen ylpeys ja suosikkikaupunkejani koko maailmassa. Meillä on kuitenkin useita alueellisia kasvukeskuksia, jotka säteilevät työtä ja hyvinvointia ympärilleen. Myös pienemmiltä paikkakunnilta löytyy erinomaisia esimerkkejä kansainvälisen tason yrityksistä. Niin alueet kuin yrityksetkin pärjäävät erikoistumalla ja omiin vahvuuksiinsa nojaamalla.

Sisäiseen piikittelyyn keskittyessä unohtuu, että kilpailu käydään nykyisin maailman markkinoilla – ei Kehä III:n mystisellä haamurajalla. Menestyvät yritykset eivät tähän onneksi syyllisty, koska niissä nähdään kansalliset vahvuudet kansainvälisillä markkinoilla toimimiseen.

Stadin kundi, kansallinen jalkapallovaikuttaja Erkki Alaja twiittasi MTK:n traktorimarssin aikana: ”stadi + bönde = Suomi”. Siihen minulla ei ole mitään lisättävää.

Elinkeinoministeri
Mika Lintilä