TEMatiikkaa-blogi

Blogit

Maakuntavierailut alkavat Satakunnasta

Tuula Haatainen Julkaisupäivä 20.12.2019 12.35 Blogit

Tuula HaatainenUutena työministerinä olen seurannut huolella Satakunnan viimeaikaisia YT-neuvotteluita ja irtisanomisia. UPM:ltä on irtisanottu noin 180 työntekijää ja Amcorilta noin 110. Näillä irtisanomisilla on välillisiä työpaikkavaikutuksia myös alihankinta- ja palveluketjuissa. Satakunnan alueella on lisäksi kesken Venatorin toiminnan alasajon toteuttaminen, jonka seurauksena Venatorilta on poistumassa vielä vuoteen 2021 mennessä noin 200 työmahdollisuutta kerrannaisvaikutuksineen.

Toisaalta Satakunnasta on kuulunut myös positiivisia signaaleja uusien mahdollisten investointien muodossa. Julkisuudessa olleiden tietojen mukaan valmistelut ovat jo melko pitkällä mm. Metsä Fibren uudesta mäntysahayksiköstä, joka toteutuessaan työllistäisi arvoketjussaan n. 500 henkeä, rakentamisaikana n. 1500 henkeä. Toki lopullinen päätös investoinnista vielä puuttuu mutta kyllä tämä jotain kertoo Satakunnan myönteisestä vireestä. Puhumattakaan monista muista investoinneista alueella, ja esim. automaatio- ja robotiikka-alan kasvusta.

Venatorin kohdalla huomattava osa irtisanotuista on työllistynyt joko omatoimisesti tai suhteellisten lyhyiden valmennusten tai TE-toimiston tuen avulla. Onkin äärimmäisen tärkeää, että työtä vaihtamaan tai työttömäksi joutuvat henkilöt voisivat siirtyä mahdollisimman joustavasti suoraan työstä työhön. Pitkittynyt työttömyys on, kuten tiedämme, pahinta myrkkyä niin työttömäksi jääneelle kuin hänen perheelleenkin, puhumattakaan talouden rattaista.

Käsitykseni mukaan oppilaitoksista esimerkiksi Samkilla ja Winnovalla on halua, osaamista ja hyvät valmiudet nopeasti hakea ja järjestää tarvittavia täydennys- ja muuntokoulutuksia ko. yrityksistä irtisanotuille. Tarve palveluille konkretisoituu lopullisesti siinä vaiheessa, kun työttömäksi jääneiden tilanne kartoitetaan.

Ensimmäinen maakuntavierailuni työministerinä on irtisanomisista johtuen juuri Satakunnassa 20.1.2020. Tapaan samalla ELY-keskuksen ja TE-toimiston johtoa saadakseni heiltä tarkan kuvan irtisanottujen ja koko alueen tilanteesta ja tarpeista. Kaikki keinot ihmisten uudelleen työllistämiseksi ja tarvittavien palveluiden järjestämiseksi tullaan etsimään.

Tuula Haatainen, työministeri

Lisätietoja: Piia Rekilä
Erityisavustaja
050-4782085

Lisää kommentteja

Syötä kommenttisi tähän.