Suomen maantieteellinen sijainti Itämeren perukoilla on turvallisuuspolitiikan kannalta nykytermein haastava, varsinkin silloin kun maailmalla myrskyää. Siksi Suomi on pyrkinyt hakemaan isommat muskelit omaavaa liittolaista silloin kun on tiukka paikka.

Toisen maailmansodan jälkeisessä Euroopassa Suomen liikkumatila oli kapea. Suomi ei katsonut voivansa hakea Marshall-apua, jonka turvin läntistä Eurooppaa jälleenrakennettiin vauhdilla. Avun saajat sitoutuivat myötävaikuttamaan Euroopan taloudelliseen yhdistymiseen ja edistämään kaupan vapautumista. Marshall-avun saajat muodostivat 1948 avustuksien jaosta huolehtimaan järjestön, josta myöhemmin muodostui kaksi taloudellisen yhteistyön kannalta merkittävää toimijaa: OECD ja EU.

Läntinen Eurooppa lähti siis rakentamaan turvallisuutta ja rauhaa taloudellisen yhteistyön kautta. Ikiaikaiset viholliset Saksa ja Ranska sitoutuivat toisiinsa taloudellisen kehityksen tehostamiseksi. Vuonna 1951 perustettu Euroopan hiili- ja teräsyhteistyö oli seuraava askel matkalla kohti alati tiiviimpää yhteistyötä. Kehityskulku kohti nykyisenkaltaisia sisämarkkinoita alkoi siis jo yli 70 vuotta sitten, heti toisen maailmansodan päätyttyä.

Suomessa muistamme, kuinka vielä 1980-luvulla Euroviisut olivat tuulahdus kansainvälisyyttä ja mahdollisuus kurkistaa muihin maihin. Suomi oli nykymittapuulla varsin suljettu ja eristäytynyt yhteiskunta. Varovainen toiminta YK:ssa ja Pohjoismainen yhteistyö oli se, mikä koettiin mahdolliseksi tehdä sen lisäksi, että harjoitettiin YYA-henkistä yhteistyötä Neuvostoliiton ja sen kumppaneiden kanssa.

Suomen nykyinen asema osana läntistä arvo- ja talousyhteisöä ei ole sattumaa, eikä sitä voi pitää itsestään selvyytenä.

Neuvostoliiton hajotessa 1990-luvun alussa katsottiin, että tilanne oli sellainen, että oli tullut mahdollisuus pyrkiä EU:n jäseneksi, yhtä jalkaa Ruotsin kanssa. Ruotsi kuitenkin yllätti omalla hakemuksellaan, ja Suomelle tuli kiire. Toisaalta Ruotsi teki Suomelle jäseneksi hakemisen helpoksi, kun ei oikeastaan jäänyt vaihtoehtoja. Suomi on Läntisen Euroopan reunalla, olemme vahvasti riippuvaisia muista, enemmän kuin muut meistä. Isot ratkaisut on hyvä tehdä itse ja mielellään ennakollisesti.

Kaiken kaikkiaan: EU-jäsenyys ei ollut aikanaan ratkaisu vain päästäksemme tekemään vaivatonta nettikauppaa (sitä ei muuten edes ollut tuolloin) tai matkustelemaan vaivatta Schengen-alueella. Se oli turvallisuuspoliittinen ratkaisu. Tämä on hyvä muistaa. EU-jäsenyyden merkitys on meille paljon suurempi kuin vain esimerkiksi osallistuminen EU:n sisämarkkinoille, joka on toki taloudellisesti äärimmäisen tärkeää. Se on arvo- ja turvallisuuskysymys.

On arvojemme mukaista ja turvallisuutemme kannalta välttämätöntä olla aktiivinen EU:ssa ja kehittää sitä. Sitä työtä Suomi on tehnyt pitkäjänteisesti kohta 25 vuotta. Tähän työhön kuuluu ja mahtuu myös kriittistä katsantoa, kuten pitääkin. Suomella on nykyisin asema osana Eurooppaa, sitä ei kiistetä. Seisomme omilla jaloillamme ja olemme mukana päättämässä yhteisistä asioista. Talous ja kaupankäynti sitovat meidät osaksi länttä, yhteisöä, johon me kuulumme ja haluamme kuulua myös arvojen ja kulttuurinkin puolesta.

Joten kun asiaa näin vähän laajemmassa viitekehyksessä pohtii, niin vastaan asettamaani kysymykseen: kyllä kannatti lähteä mukaan EU:hun. Eikä pelkästään tai ehkä edes pääasiassa taloudellisilla syillä.

Tomi Lounema, kaupallinen neuvos, ryhmäpäällikkö, yrityslainsäädäntö ja sisämarkkinat ryhmä, TEM

@TomiLounema