TEMatiikkaa-blogi

Blogit

Hurjaa liikehdintää työmarkkinoilla

Elina Pylkkänen Julkaisupäivä 26.10.2021 9.45 Blogit

 

Elina Pylkkänen
Kauan sai Suomen talous nilkuttaa finanssikriisin jälkeen. Se mitä me tänään näemme työmarkkinoilla tapahtuvan, on kymmenen nollakasvuvuoden jälkeen yllättävää, vaikka saimmekin maistaa talouskasvun ihanuutta jo vuosina 2016–2019.  

Koronavuoden rytmihäiriön jälkeen tuntuu kuin olisimme astuneet kertaheitolla uuteen todellisuuteen. Vaikka työvoimapulasta alettiin varoitella ainakin kolme vuosikymmentä sitten, vasta nyt pula konkretisoituu ja tilanne työmarkkinoilla on todella kireä. Taloustieteen termeillä kuvattuna työvoiman kysyntä ylittää työvoiman tarjonnan useilla eri toimialoilla. 

TEM:n tänään julkaisema Työllisyyskatsaus kertoo työmarkkinoiden tilanteesta erityisesti työn-hakijoiden näkökulmasta. Katsaus täydentää hyvin kesällä julkaistua, työnantajapuolelta koottua analyysia työmarkkinoiden kireydestä (Työvoiman hankinta toimipaikoissa vuonna 2020, Juho Peltonen, TEM-analyyseja 106/2021). Työpaikkojen täyttämiseen liittyviä ongelmia oli jo koronavuonna kokenut yli 40 prosenttia työvoimaa hakeneista toimipaikoista, mutta syksyllä 2021 tilanne on vieläkin kireämpi, mittaushistorian ennätystä hipova. 

Vuoteen 2021 tultaessa kotimainen kulutuskysyntä on myös lähtenyt vauhdilla kasvuun – viennin elvyttyä jo viime vuoden loppupuoliskolla. Aluksi sekä työllisyys että työttömyys kasvoivat vauhdilla, sillä kun työllisyys lähtee kasvuun, työttömyyskin nousee. Näin käy, kun piilotyöttömät ilmaantuvat avointen työpaikkojen runsaudesta rohkaistuneina uutena ryhmänä työmarkkinoille työnhakijoiksi. 

210 000 työssäkäyvää hakee töitä

Syyskuussa 2021 kaikkien työnhakijoiden kokonaismäärä oli vähentynyt vuodentakaiseen verrattuna, mutta kaikkiaan heitä oli lähes 600 000. Tästä joukosta peräti 210 000 on työssä olevia työnhakijoita, mikä on noin 40 000 enemmän kuin syyskuussa 2019. Toisin sanoen alan tai työpaikan vaihto kiinnostaa entistä useampaa työssäkäyvää. Toisaalta myös avoimia työpaikkoja on 50 000 enemmän kuin 2019.

Työmarkkinoilla nähdään siis suuria siirtymiä työstä toiseen, mikä on tietenkin terveen markkinan merkki. Tämä kertoo ihmisten muutoskyvystä ja -halusta. Myönteisesti ovat yllättäneet myös lukuisat mittavat investoinnit etenkin teknologia- ja energia-aloilla. Tähän pöhinään on vastattava työvoiman tarjonnalla, jotta tuotanto ja kasvu olisi Suomessa mahdollista kaikilla aloilla ja alueilla.

Ministeriössä meidän tehtävämme on tuottaa hyödyllistä tietoa työmarkkinoille eri alueiden toimipaikka- ja työvoimatilanteesta. Esimerkiksi TEM:n kahdesti vuodessa julkaisema Ammattibarometri voi avittaa uravalinnassa, jos haluaa kouluttautua varman päälle!

Elina Pylkkänen, alivaltiosihteeri, TEM
 

1 Kommentti

Syötä kommenttisi tähän.
M
Mika Peltonen 1 Vuosi sitten - Muokattu

Mielestäni erinomainen, syväluotaava työmarkkina-analyysi. Kiitos Elina.