TEMatiikkaa-blogi

Blogit

Kuntakokeilujen työllisyysvaikutukset – onko niitä?

Jan Hjelt Julkaisupäivä 10.6.2020 14.35 Blogit

Hallitus antoi 4.6.2020 valtioneuvoston esityksen laiksi työllisyyden edistämisen kuntakokeiluista.

Esityksellä on tarkoitus siirtää kokeilun ajaksi eräitä TE-toimistojen tehtäviä ja asiakasryhmiä kuntien vastuulle. Kokeilujen kantavana ajatuksena on yhdistää valtion ja kuntien työllisyyden hoidon resursseja, osaamista ja palveluja. Leveämmät hartiat työllisyyden hoitoon ja sitä kautta yksilöllisempiä palveluja asiakkaille. 

Työllisyyden kuntakokeilujen valmistelun yhteydessä tasaisin väliajoin on noussut esiin kokeilujen työllisyysvaikutusten arviointi ja etenkin sen haastavuus. On totta, että hallituksen esityksessä kokeiluille ei ole annettu tarkkaa arviota työllisyysvaikutuksista, koska näin suurista kokeiluista ei löydy luotettavaa kansainvälistä tutkimusta. Edellisellä hallituskaudella toteutettujen kokeilujen tulosten arviointi ollut haastavaa mm. siksi, että eri alueilla oli toisistaan poikkeavat kohderyhmät. Kansainväliset tutkimustulokset kuitenkin osoittavat, että intensiivisempi palvelu lyhentää työllistymisjaksoja. Suorien johtopäätöksien tekeminen on kuitenkin mahdoton kokeiluista, joissa on niin monta muuttujaa. Luotettavien tutkimusten puuttuessa ei lähdetä tekemään edes suuntaa antavia arvailuja. Työllisyysvaikutusten puuttuminen esityksestä ei kuitenkaan poista sitä asiaa, etteikö kokeiluilla voitaisi saavuttaa positiivisia tuloksia. Paljon riippuu varsinaisesta toteutuksesta!

Työllisyyden hoidon pelikenttä on hyvin laaja, johon kuuluu eri hallinnonalojen palveluja ja monia toimijoita. Varsinaiset työllisyyttä edistävät palvelut, joita TE-toimistot tällä hetkellä tarjoavat, ovat vain osa tätä kokonaisuutta. Keskeistä on luoda sellaiset palvelupolut asiakkaille, jotka lisäävät työllistymisedellytyksiä. Osa asiakkaista tarvitsee sosiaali- tai terveyspalveluja, osa taas osaamisen päivitystä työllistymisen tukemisessa. Kunta monialaisena toimijana voi kaikki näitä tarjota joustavasti asiakkaille. Kokeilujen vaikuttavuuslogiikka lähtee juuri siitä, että kun asiakkaiden tilanteet tunnetaan paremmin, heille voidaan myös tarjota oikea-aikaisemmin sopivia palveluita ja näin lyhentää työllisyysjaksoja. Lisäksi kokeilujen onnistumisen tukena on ELY-keskusten hankkimat työllisyyttä edistävät palvelut, joita toteuttaa laaja joukko niin yksityisiä kuin kolmannen sektorin toimijoita. 

Keskeistä on luoda sellaiset palvelupolut asiakkaille, jotka lisäävät työllistymisedellytyksiä.

Toki on muistettava, että kuntakokeilut eivät ratkaise kaikkia työllisyyden edistämisen ongelmia, mutta ne ovat osa laajaa kokonaisuutta. Kokeilut eivät tuo kaikkia ratkaisuja asiakastietojen keruuseen tai siirtämiseen liittyen. On laajasti tunnistettu ja tunnustettu, että jotta voisimme mahdollistaa parhaalla tavalla yhteistyön eri hallinnon alojen kesken, esimerkiksi sosiaali- ja terveyspalvelujen ja työllisyyspalvelujen, tarvitaan asiakkaasta ajantasaista tietoa. Tulevaisuudessa lainsäädäntö ja tietojärjestelmät toivottavasti mahdollistavat sen, että tieto siirtyy jouhevasti asiakkaan mukana. Tässä hallituksen esityksessä ei näin isoja ja monimutkaisia asioita kyetä ratkaisemaan. Tavoitteena kokeiluissa on kuitenkin, että eri alojen ammattilaiset kytkeytyvät aiempaa tiiviimmin työttömän työnhakijan tilanteeseen. Kokeilujen kokemukset voidaan kuitenkin jatkossa hyödyntää tässäkin asiassa.  

Työ- ja elinkeinoministeriö tulee seuraamaan kuntakokeilua ja sen vaikutuksia jatkuvasti. Kokeilujen valtakunnallinen seuranta on nyt aivan eri tasolla kuin viime hallituskaudella. Seurantatieto tulee olemaan ajantasaista ja avointa. Myös alueilla tehdään avointa kokeilujen seurantaa yhteistyössä TE-hallinnon ja kuntien kesken.  Kokeilun vaikutuksista tehdään lopuksi myös valtioneuvoston tutkimus (TEAS-tutkimushanke). Keskeistä seurannassa on kokeilualueiden keskinäinen oppiminen. Hyvät ja toimivat käytännöt levitään laajasti. Kokeilujen opit tullaan myös hyödyntämään täysimittaisesti TE-palvelurakenteiden suunnittelussa.

Suomi tarvitsee nyt ja tulevaisuudessa ennakkoluulottomia ratkaisuja työllisyysasteen nostamiseen. Työllisyyden kuntakokeilut ovat yksi askel tällä polulla.

Hallitusneuvos Jan Hjelt

Lisää kommentteja

Syötä kommenttisi tähän.