TEMatiikkaa-blogi

Blogit

Kyllä löytyy! – TE-palvelujen avulla osaavia työntekijöitä yrityksille

Jari Lindström Julkaisupäivä 28.1.2019 9.15 Blogit TEM

Työllisyyden parantuessa rekrytointi- ja työvoiman saatavuusongelmat ovat kasvaneet. Haluamme varmistaa, ettei osaavan työvoiman löytyminen muodostu esteeksi yritysten kasvulle. Siksi olemme käynnistäneet erityisesti pk-yrityksille suunnatun #kyllälöytyy!-viestintäkampanjan. 

Kampanja levittää tietoa siitä, miten TE-palvelut voivat auttaa löytämään osaavia työntekijöitä yritysten erilaisiin rekrytointitarpeisiin. Kampanja käynnistyi jo viime vuonna somessa ja nyt alkuvuonna tempaistaan näkyvästi myös MTV:llä.

Merkittävä osa pk-yrityksistä ei tunne tai ole käyttänyt TE-palveluja. Tarjolla on kuitenkin laaja valikoima erilaisia rekrytointiin, koulutukseen ja henkilöstön kehittämiseen liittyviä palveluja, joista suurin osa on maksuttomia. Kampanjassa on mukana tyytyväisiä yrityksiä, jotka ovat löytäneet TE-palvelujen avulla ratkaisun rekrytointitarpeeseensa. 

Vaihtoehtona akuuttiin työvoimatarpeeseen voi olla esimerkiksi RekryKoulutus, jos ammattitaitoisia työntekijöitä ei löydy. Koulutus on nopeaa, työelämälähtöistä ja se räätälöidään aina yrityksen tarpeisiin. Sopiva ja motivoitunut osaaja voi löytyä myös työttömästä henkilöstä, jonka palkkauskustannuksiin voi saada palkkatukea. 

Uutuutena yritysten ja työnantajien on lisäksi mahdollista hyödyntää 1.1.–30.6. 2019 välisenä aikana työllistämispalkkiota. Se on TE-toimiston myöntämä 4000 euron kertapalkkio, jonka tavoitteena on kannustaa työnantajia solmimaan toistaiseksi voimassa olevia työsuhteita palkkatukijaksojen alkaessa tai niiden aikana. 

Kampanja levittää tietoa siitä, miten TE-palvelut voivat auttaa löytämään osaavia työntekijöitä yritysten erilaisiin rekrytointitarpeisiin.

Ammattitaitoisen työntekijän voi myös kouluttaa oppisopimuksella. Koulutuksessa pääosa opinnoista järjestetään käytännön työtehtävissä työpaikalla. Jos tekijöitä ei löydy Suomesta, voi hyödyntää eurooppalaista työnvälityspalvelua Euresia ja rekrytoida osaajia ulkomailta – tai vaikka osallistua Euroopan laajuisiin virtuaalisiin online-rekrytointitapahtumiin. 

TE-palvelut järjestävät eri puolilla Suomea tietenkin myös lukuisia face-to-face rekrytointitapahtumia, jotka ovat monen työnantajan mielestä yksi parhaimmista väylistä osaajien rekrytointiin. 

Yrityskäynnit ovat TE-palvelujen kivijalka. Yrityskäyntejä tehdään vuosittain yli 24 000, ja niillä kartoitetaan yritysten kasvun ja menestyksen tueksi palvelutarpeita. Usein yrityskäynneillä myös löydetään piilotyöpaikkoja. Tarvittaessa yrityksiä ohjataan edelleen laajan kumppanuusverkoston palveluihin – ELY-keskuksiin, Business Finlandiin, Finnveraan sekä seudullisille yrityspalvelutoimijoille kuten kehittämisyhtiöille ja Uusyrityskeskuksille. Verkostosta aloittavat ja jo toimivat yritykset saavat kattavan valikoiman yrityksen kasvuun, kehittämiseen ja kansainvälistymiseen liittyviä palveluja.

Työntekijän rekrytointi on monesti pk-yrityksen tärkein investointi. Suosittelenkin lämpimästi hyödyntämään TE-palvelujen ja kumppaniverkoston osaavia asiantuntijoita ja laajaa palveluvalikoimaa, kun osaajien rekrytointi on ajankohtaista - #kyllälöytyy!

Jari Lindström, työministeri

Lisätiedot

TE-palvelut - Löydä työntekijä

Katso myös

Suomi.fi - Yrityksille ja yhteisöille

1 Kommentti

Syötä kommenttisi tähän.
H
Heino Uusi-Illikainen 5 Vuodet sitten
Olen seurannut tarkasti yli 30 vuotta TE-ministeriön (Työministeriö) työllistämiskamppanjoita ja -projekteja. Lähes kaikki ovat järjestään epäonnistuneet ja tavoitteisiin ei ole päästy.
Nyt hallitus ja TE-ministeriö kehuu yltäneensä hyvillä päätöksillään ja toimillaan työllisyystavoitteeseensa eli 72 prosenttiin. Totuus kyllä on, että tuloksesta 90 prosenttia johtuu maailmantalouden hyvästä vedosta ja vain 10 prosenttia hallituksen toimenpiteistä. Jälleen kerran se kaikista heikoimpien työnhakijoiden tilanne ei ole parantunut.

Mitä tulee TE-toimistoille ja virkailijoille jatkossa maksettaviin tulospalkkijoihin, niin se on virhe: Mitä ilmeisimmin virkailijat jatkossa keskittyvät yhä enemmän vain helpommin työllistettävien auttamiseen, sillä se nopeammin täyttää kiintiön ja tulospalkkio napsahtaa tilille.
Vaikeasti työllistettäviin ei kannata virkailijoiden keskittyä ( Sen tajuaa jo tyhmempikin ), sillä harvaa heistä voidaan auttaa eli heihin pantu aika menee hukkaan ja kiintiöön ei ylletä, jolloin tulospalkka jää tulematta.

Tämä tulospalkkaukseen siirtyminen osoittaa, että TE-ministeriö itsekkin nyt myöntänyt, että TE-toimistoissa tehty työ ollut heikkotasoista ja tehotonta. Itse aikoinaan TE-toimiston asiakkaana tulin samoihin ajatuksiin jo vuosikymmenet sitten.

Tasapuolisuuden nimissä toivoisi ministeriön johdollekkin jonkinlaista tulospalkkausta. Valitettavasti vuosikymmenet heikosti menneistä projekteista ja hankkeista huolimatta tuntuvia palkankorotuksia ja yhä hienompia virkatitteleitä johto silti saanut.