TEMatiikkaa-blogi

Blogit

Nuorten Ohjaamoja tarvitaan

Janne Savolainen Julkaisupäivä 21.11.2016 11.30 Blogit

Työelämän muutokset ja niukkenevat resurssit pakottavat julkisen sektorin uudistamaan ja selkiyttämään siiloutunutta toimintaansa. Kyse on siitä, miten saadaan olemassa olevilla resursseilla enemmän tuloksia. Kun puhutaan nuorten työllistämisestä ja ohjaamisesta koulutukseen, tämä ei tapahdu ainakaan juoksuttamalla palvelua etsivää nuorta luukulta toiselle.

Nuorisotakuun piirissä on kotimaisin voimin ja Euroopan sosiaalirahaston rahoituksen osittaisella tuella kehitetty alle 30-vuotiaiden nuorten kynnyksettömiä Ohjaamo-palveluita. Toimintamalli rakentuu monialaisesti eri hallinnonalojen peruspalveluista sekä laajasta yksityisen ja kolmannen sektorin yhteistyöverkostosta. Tavoitteena on tukea nuorten koulutuspaikan löytymistä ja työllistymistä.

Ohjaamon ydintoimintaan kuuluu henkilökohtainen neuvonta ja ohjaus. Nuori voi saada samasta paikasta tukea esimerkiksi elämänhallintaan, asunnon löytymiseen, urasuunnitteluun sekä sosiaalisten taitojen ja valmiuksien kehittämiseen. Tarkoituksena on auttaa nuorta siirtymään koulutukseen ja työhön.

Nuoret ovat ottaneet Ohjaamot hyvin vastaan. Ensimmäisessä valtakunnallisessa palautekyselyssä asiakkaat antoivat palvelulle yleisarvosanaksi 9,16 (asteikolla 4–10). Tarvitsemaansa tietoa tai tukea koki saaneensa 95 prosenttia, kun taas tulevaisuuden suunnitelmansa koki selkiytyneen 70 prosenttia vastaajista. Vastaukset kuvastavat hyvin Ohjaamosta saatavan ohjauksen ja tuen prosessimaisuutta. Nuoren tilanteen selkiytyminen vie aikansa, vaikka palvelu olisikin hyvää.

Tällä hetkellä Suomessa on noin 35 Ohjaamoa ympäri maata ja uusia on syntymässä. Sähköiset palvelut ovat tärkeä väline Ohjaamo-toiminnan valtakunnallistamisessa. Osana Ohjaamoiden kehittämistä luodaan verkkoalusta nuorten ja ohjaustoimijoiden käyttöön. Tavoitteena on luoda tieto-, neuvonta- ja ohjauspalvelukokonaisuus, joka auttaa kansalaisia suunnittelemaan oppimis- ja työpolkujaan ja parantamaan osaamistaan, sekä toisaalta yrityksiä saamaan motivoitunutta ja osaavaa työvoimaa.

Työ- ja elinkeinoministeriö on yhteistyössä opetus- ja kulttuuriministeriön sekä sosiaali- ja terveysministeriön kanssa määritellyt väljät kriteerit Ohjaamoille. Samalla kun ohjaamot toteuttavat yhteisiä tavoitteita ja yhdenvertaisuutta, ne kasvavat ”alhaalta ylöspäin” ja luovat paikallisia ratkaisuja paikallisiin haasteisiin.

Esimerkiksi Lahdessa on onnistuneesti yhdistetty Ohjaamon, kunnan, TE-toimiston ja paikallisten yrittäjien voimat Matkalla Duuniin -palveluksi. Pääkaupunkiseudulla taas tehdään Ohjaamoiden välillä tiivistä yhteistyötä alakohtaisten rekrytointitilaisuuksien järjestämiseksi.

Jatkossa yritysyhteistyötä tekevät tahot tulisi tuoda yhteen luomaan alueellisia tavoitteita ja toimintatapoja. Näin vältettäisiin tilanteet, joissa nuorten työllistymisen parissa toimivat tahot kiertävät koordinoimattomasti alueen yrityksiä läpi. Tällaisella toiminnalla hukataan resursseja ja väsytetään yrittäjiä.

Suomen hallinto- ja palvelujärjestelmä uudistuu lähivuosina monin tavoin. On tärkeää, että kumppanuuteen, eri toimijoiden osaamiseen ja monialaisuuteen pohjautuva Ohjaamo-malli löytää sijansa sekä vahvistuu maakunta-, sote- ja TE-palvelu-uudistuksissa.

Janne Savolainen, erityisasiantuntija, TEM

1 Kommentti

Syötä kommenttisi tähän.