Kun vallitsee oikeudellinen epävarmuus, muun kuin oikeusvarmuusilmoituksen tekeminen sisältää valtiontukimenettelyjen näkökulmasta riskejä, kirjoittaa Olli Hyvärinen.

Valtiontukisääntöihin liittyvät hallinnolliset menettelyt ovat päätyneet sote-uudistuksen myötä päivän politiikan parrasvaloihin tavalla, jota ei ole aikaisemmin Suomessa nähty. Keskustelun voi yleisellä tasolla tiivistää kysymykseen siitä, riittääkö ns. oikeusvarmuusilmoitus tavaksi varmistaa sote-järjestelyn yhteensopivuus EU:n valtiontukioikeuden kanssa. Keskustelu on ollut perinpohjaista, ja eduskuntaa myöten on tarkasteltu valtiontukimenettelyjen yksityiskohtia aina valtiontukien ilmoituslomakkeita myöten.

Oikeusvarmuusilmoitus on jäsenvaltiolle virallinen tapa saada selvyys siihen, sisältyykö ilmoitettuun järjestelyyn lainkaan EU-oikeuden mukaista valtiontukea. ”Tavallinen” valtiontuki-ilmoitus puolestaan tehdään, kun jäsenvaltio myöntää selvästi EU-oikeuden mukaista valtiontukea. Valtiontukimenettelyihin liittyvien näkökohtien selkeyttämiseksi työ- ja elinkeinoministeriö päätti tiedottaa asiasta viime viikolla.

Kun vallitsee oikeudellinen epävarmuus, oikea menettely on oikeusvarmuusilmoitus. 

Vähemmälle huomiolle julkisessa keskustelussa on jäänyt, että epäselvässä oikeudellisessa tilanteessa muun kuin oikeusvarmuusilmoituksen tekeminen sisältää selviä riskejä jäsenvaltion kannalta. Tavallisen valtiontuki-ilmoituksen tekeminen vähentäisi keskeisesti jäsenvaltion EU-oikeudellista liikkumatilaa neuvotteluissa komission kanssa, koska komissio pitäisi tällöin järjestelyä lähtökohtaisesti valtiontukena. Jäsenvaltion kannalta menettely käytännössä siis rajaisi merkittävästi vaihtoehtoja, joilla järjestelmä voitaisiin kansallisesti toteuttaa. Samalla komissiolla olisi enemmän sanavaltaa ilmoitetun järjestelmän perusteisiin yksityiskohtia myöten. 

Esimerkki selventää asiaa. Suomi teki edellisen kerran oikeusvarmuusilmoituksen komissiolle vuonna 2009. Ilmoitus koski eräiden kiinteistösijoitusyhtiöiden vapautusta tuloverosta. Tapauksessa epäselvää oli, tuleeko järjestelmä lainkaan valtiontukisääntöjen piiriin, sillä vapautus tuloverosta edellytti voittojen välitöntä jakamista osakkeenomistajille, jotka puolestaan maksoivat osingosta veron. Oikeusvarmuusilmoitusta koskevassa menettelyssä – joka muuten kesti 12 kuukautta – asian valtiontukioikeudellisesta luonteesta väännettiin perinpohjaisesti komission kanssa. Komissio päätyi lopulta sille Suomen esittämälle kannalle, että verotoimenpide ei tule lainkaan valtiontukisääntöjen piiriin. Mikäli Suomi olisi tehnyt komissiolle tapauksesta tavallisen valtiontuki-ilmoituksen, komissio olisi todennäköisesti torpannut järjestelmän täytäntöönpanon alkuunsa. 

Valtiontukimenettelyn valinnalla on siis merkitystä. Kun vallitsee oikeudellinen epävarmuus, oikea menettely on oikeusvarmuusilmoitus. 

Kaupallinen neuvos Olli Hyvärinen työskentelee työ- ja elinkeinoministeriössä tiimiesimiehenä yksikössä, jonka välityksellä valtiontuki-ilmoitukset komissiolle tehdään.