Päästökauppa toimii. Päästökauppa ei toimi. Molemmat väitteet ovat perusteltavissa. Jos tarkentaa että päästökauppa toimii, mutta valitettavan hitaasti, niin ollaan jo molempien totuuksien reunalla. Päästökauppa on toiminut vuodesta 2005 ja se toimii kaikissa EU-jäsenmaissa. Päästökauppa kattaa lähes puolet EU:n kasvihuonekaasupäästöistä.

EU:n päästökaupassa on nyt menossa kolmas kausi. Ensimmäinen lyhyt kausi kattoi vuodet 2005–2007. Toisen ns. Kioto-kauden viisi vuotta olivat 2008–2012. Nykyinen kausi sisältää vuodet 2013–2020. Päästökauppadirektiivin päivityksestä saavutettiin marraskuussa 2017 alustava yhteisymmärrys Euroopan parlamentin, neuvoston ja komission kesken. Se koskisi neljättä kautta vuosina 2021–2030.

Jokaiselle päästökauppakaudelle määritetään kiintiö päästöoikeuksia, joka on yhdenmukainen EU:n kulloisenkin kasvihuonekaasujen päästövähennyksen kanssa. Yksinkertaistaen päästökauppaan kuuluu energiantuotanto, teollisuus ja lentoliikenne. Sen ulkopuolella ovat liikenne, maatalous ja jätehuolto sekä rakennuskohtainen lämmitys. EU:n päästökauppaan kuuluvat maat (lisäksi myös mm. Norja) muodostavat yhdessä päästökuplan, joka on jakson päästöoikeuksien kiintiön kokoinen. Päästöoikeuksia jaetaan ja päästetään markkinoille vuosittain, ei kaikkea kerralla.

Osa päästöoikeuksista annetaan päästökaupan toimijoille, lähinnä teollisuudelle, ilmaiseksi. Loput oikeuksista huutokaupataan. Huutokauppatulot kuuluvat jäsenmaille. Logiikka menee niin, että päästöoikeuksista luodaan pula ja tämä pula nostaa päästöoikeuden hintaa, mikä saa tekemään päästöjä vähentäviä toimia, kuten lisäämään energiatehokkuutta tai uusiutuvan energian käyttöä.

Päästökaupan hitaus tulee päästökauppajaksojen pituudesta. Toiselle jaksolle osunut vuoden 2009 globaali talouslama vähensi päästöoikeuksien kysyntää. Myös energiatehokkuustoimet ja uusiutuvan energian käytön lisääminen ovat vähentäneet päästöoikeuksien kysyntää – toki näinhän päästökaupan pitääkin vaikuttaa. Jakson aikana päästöoikeuksia ei ole juurikaan kulloiseen kuplaan vähennetty tai lisätty markkinoilla. On pitänyt ennalta arvioida, mikä olisi kaikin puolin riittävä määrä.

Päästöoikeuden hinta nousussa

Päästöoikeuden hinta oli aluksi korkeampi, mutta laski vuoden 2011 aikana alle 10 euron ja on ollut sen jälkeen erittäin alhainen, noin 5 euroa tonnilta. Talouden elpyminen on nostanut päästöoikeuden hintaa vähitellen. Nyt hinta näyttäisi olevan nousussa, mutta markkinat voivat aina yllättää. Vasta yli 20 euron hinnan katsotaan antavan riittävän ohjaussignaalin. Moni argumentoi, että jos päästöoikeuden hinta olisi riittävän korkea, ei useita muita edistämistoimia kuten syöttötariffia tai investointitukia enää tarvitsisi käyttää, ainakaan nykyisessä laajuudessa.

Päästökaupan toimintaa ja mukautumista muutoksiin parannetaan markkinavakausvarannolla. Se käynnistyy jo vuonna 2019. Sillä voidaan poistaa markkinoilta päästöoikeuksia tai palauttaa niitä voimakkaissa yli- tai alitarjontatilanteissa. Jo nykyisen kauden viimeisillä vuosilla tämä varanto ehtii vaikuttamaan päästöoikeuden hintaan nostavasti. Seuraavalla kaudella sillä pystytään entistä paremmin estämään päästöoikeuden liian alhainen hinta.

Suomen hallitusohjelmassa on tavoite kivihiilen käytön lopettamisesta vuoteen 2030 mennessä. Vielä tätä nopeampaa, vuoteen 2025 aikaistettua kivihiilen käytön lopettamista on energiaministerimme Kimmo Tiilikainen hiljattain esittänyt. Pöyryn selvitys asiasta luovutetaan ministeriölle maaliskuussa.

Useat muut EU-maat ovat ilmaisseet ja päättäneet samansuuntaisista toimista, joko vuonna 2021 (Ranska, joka tosin ilmeisesti lykkää toteutusta), vuonna 2025 (Italia, Itävalta ja UK) tai 2030 (Ruotsi, Alankomaat ja Portugali). Belgia on jo onnistunut lopettamaan kivihiilen energiakäytön.

Näiden yhdeksän EU-maan käytön osuus oli vuonna 2016 noin neljännes EU:n koko kivihiilen käytöstä. Saksan osuus oli noin kolmannes ja Puolan viidennes, eli yhdessä nämä naapurukset polttavat yli puolet EU:ssa käytetystä kivihiilestä. Suomen osuus oli vajaat kaksi prosenttia.

Edellä kuvattu kivihiilen käyttö aiheutti yhdeksässä käytöstä luopumassa olevassa maassa noin 220 miljoonan tonnin CO2-päästöt vuonna 2016. Koko EU:ssa kivihiilen polton CO2-päästöt olivat tuolloin noin 920 miljoonaa tonnia. Päästökaupan kupla, eli kaikki päästöoikeudet kaudelle 2021–2030 on noin 15,5 miljardia tonnia.  Itse asiassa tämä kupla on puolisuunnikas, vuodesta 2021 kohti vuotta 2030 aleneva päästömäärä.

Eli jos kivihiilen käyttö jatkuisi EU:ssa vuoden 2016 tasolla, söisi se noin 60 % kaikista päästöoikeuksista. Itse asiassa huutokaupattava osuus neljännestä kaudesta on 8 miljardia tonnia, joten kymmenen vuoden päästöt EU:n 2016 kivihiilen polton tasolla olisivat suuremmat kuin kaikki huutokaupattavat päästöoikeudet kaudella. Tämä osoittaa hyvin, että nykymeno ei voi jatkua.

Yhdeksän kivihiilen käytöstä luopuvan maan kivihiilen polton päästöt vastaisivat jatkuessaan vajaata 15 % osuutta neljännen kauden päästöoikeuksista. Ilmeisesti näiden maiden kivihiilen käytön poistuminen koettelisi jakson (2021–2030) loppua kohden markkinavakausvarannon riittävyyttä, varsinkin kun muitakin päästövähennyksiä tehdään. Toki päästövähennyksiin laskevilla vuosittaisilla päästöoikeuksien määrillä varaudutaan.

Markkinavakausvaranto pystyy vastaamaan kohtuullisesti päästöoikeuksien kysynnän vähenemiseen. Jos kuitenkin useampi päästökaupassa oleva maa tekisi riittävän kovia päästöoikeuksien kysyntää vähentäviä toimia, esimerkiksi laajaa ja nopeaa kivihiilen käytön vähentämistä, tulisi ensin komission markkinavakausvarannon asetukseen, tarvittaessa itse päästökauppadirektiiviin, tehdä muutoksia kesken 2021–2030 kauden, jotta päästöoikeuksia voitaisiin poistaa lisää markkinoilta.

Päästökaupan kompensaatiosta on myös useita mielipiteitä – se on tarpeellinen tai tarpeeton. Kompensaatio myönnetään teollisuuslaitoksille sähkönkulutuksen perusteella. Laitoksen omilla päästöillä ei ole mitään merkitystä. Kompensaation saaja voisi teoriassa olla päästökaupan ulkopuolella, kunhan käyttää paljon sähköä, jonka hintaan päästöoikeuden hinta vaikuttaa.

Suomi otti kompensaatiojärjestelmän käyttöön 2017 ja maksaa sitä vuosien 2016–2020 tietojen perusteella. Ensimmäiseltä vuodelta kompensaatioita maksettiin 38 miljoonaa euroa. Kahdeksan maata tekee sitä jo ennen Suomea, muun muassa Saksa, Iso-Britannia ja Alankomaat. Kompensaatio ei ole niinkään osa päästökauppa, vaan enemmän täsmälääke siihen, että teollisuudella EU:n ulkopuolella ei pääsääntöisesti ole vastaavaa päästövähennyskustannusta.

Päästökauppa kyllä toimii, kun sen annetaan toimia ja ymmärretään, että muutokset, kuten esimerkiksi direktiivin muuttaminen vievät oman aikansa.

tem.fi/paastokauppa
www.energiavirasto.fi/paastokauppa

Teollisuusneuvos Timo Ritonummi on energiatehokkuus ja päästökauppa -ryhmän esimies ministeriön energiaosastolla