TEMatiikkaa-blogi

Blogit

Puutuotealan on aika panostaa tuotekehitykseen

Inkariina Sipiläinen Julkaisupäivä 2.11.2018 10.15 Blogit TEM

Inkariina SipiläinenPuutuotealan näkymät ovat hyvät pitkälle tulevaisuuteen. Ilmastonmuutoksen hillitseminen, bio- ja kiertotalouteen siirtyminen ja muun muassa muovituotteiden korvaaminen puupohjaisilla tuotteilla takaavat, että puun kysyntä ei lopu. Puutuoteteollisuuden panostukset uusiin innovaatioihin ja tuotekehitykseen ovat kuitenkin vähäiset.

Jos yritys mielii pysyä kilpailussa mukana, sekä tuotekehityksen että uudenlaisten liiketoimintakonseptien kehittelyn merkitys on entistä tärkeämpää. Vaikka puutuoteteollisuus mielletään usein perinteiseksi teollisuuden alaksi, alalla on tapahtunut suurta kehitystä eritoten rakentamisen ratkaisuissa.

Tuotteita tulisikin jatkossa kehittää yli toimialarajojen. Esimerkiksi teollisessa puurakentamisessa on alettu ammentaa oppeja autoteollisuudesta. Tuotannon tehostaminen ja vakioitujen mallistojen valmistaminen luovat kilpailukykyä eritoten kerrostalorakentamiseen.

Tulevaisuudessa kiinnitetään entistäkin enemmän huomiota rakennusten elinkaariajatteluun ja vähähiilisyyteen. Kestävä metsänhoito yhdistettynä puun käytön kasvattamiseen erityisesti rakentamisessa luo hyvän pohjan ilmastonmuutoksen torjumiselle.

Kasvuhakuisten yritysten on suunnattava katseensa ulkomaille. Jotta kotimaan jalostusastetta saataisiin nostettua, kaivataan kysynnän kasvattamiseen tähtäävien toimenpiteiden lisäksi arvoketjuun lisää toimijoita. Esimerkiksi puurakentamisessa voidaan kehittää aivan uudenlaisia puutuotteita. Niiden jatkojalostamiseen onkin panostettava kehittämällä kotimaista puurakentamista ja kasvattamalla puun käyttöä julkisen sektorin ja kerrostalorakentamisessa.

Megatrendeistä erityisesti kaupungistuminen, väestönkasvu ja ilmastonmuutos tukevat puutuoteteollisuuden kysyntää maailmanlaajuisesti. Vähähiilisyyteen ja energiatehokkuuteen pyrkiminen sekä puun uusiutuvuus lisäävät puun käyttöä.

Tulevaisuudessa kiinnitetään entistäkin enemmän huomiota rakennusten elinkaariajatteluun ja vähähiilisyyteen. Kestävä metsänhoito yhdistettynä puun käytön kasvattamiseen erityisesti rakentamisessa luo hyvän pohjan ilmastonmuutoksen torjumiselle. Puu on nimittäin rakennusmateriaaleista ainoa, joka sitoo hiiltä pois ilmakehästä ja pystyy siten toimimaan hiilivarastona myös rakennuskannassa. Puun käyttö rakentamisessa lisääntyy myös siksi, että muut materiaalit eivät pysty yksinään vastaamaan kysyntään.

Biotalous on merkittävä toimialaan vaikuttava muutosvoima ja puun käytön lisääjä: sille on ominaista uusiutuvien biopohjaisten luonnonvarojen ja ympäristöä säästävän puhtaan teknologian käyttö sekä materiaalien tehokas kierrätys. Myös materiaalien kierrättäminen ja teollisten sivuvirtojen entistä tehokkaampi hyödyntäminen lisääntyvät.

Nyt jos koskaan on puun aika näyttää mahdollisuutensa uusiutumattomien raaka-aineiden korvaajana ja kestävänä monikäyttöisenä materiaalina.

Puutuoteteollisuuden toimialaraportti
 

Inkariina Sipiläinen, toimialapäällikkö, puutuoteala

 

TEM Toimialapalvelu on työ- ja elinkeinoministeriön asiantuntijatoiminto, joka kokoaa, analysoi ja välittää tietoa liike-elämän toimintaympäristöstä yritysten ja toimijoiden päätöksenteon pohjaksi. Toimialapäälliköt työskentelevät ELY-keskuksissa oman toimialansa valtakunnallisina asiantuntijoina.

Lisää kommentteja

Syötä kommenttisi tähän.