Ruotsissa on EU:n korkein työllisyysaste, viime vuonna 76,9 prosenttia. Suomen työllisyysaste tulee saada Ruotsin tasolle tai korkeammalle, mikäli haluamme säilyttää nykyisen kaltaisen hyvinvointiyhteiskunnan rahoituspohjan. Tähän pakottaa väestön ikääntyminen. Kirittävää riittää, sillä vastaavana ajankohtana työllisyysasteemme oli 70 prosenttia.

Naapureilta pitää oppia, jos mahdollista. Kävimme tutustumassa ruotsalaiseen työllisyyspolitiikkaan ja sen toimeenpanoon erityisesti heikommassa työmarkkina-asemassa olevien osalta.

Korkea työllisyys ja osallistavat työmarkkinat yhteinen kansallinen tavoite

Korkea työllisyysaste ja osallistavat työmarkkinat näyttäytyvät Ruotsissa yhteisenä kansallisena tavoitteena. Sen toivat vierailumme keskusteluissa esiin niin hallituksen, työmarkkinajärjestöjen kuin kuntien edustajat. Mitään yhtä taikatemppua ei hyvän työllisyystilanteen takana ole. Hyvä taloustilanne on nostanut työllisyyttä, mutta vaikutusta nähdään olleen myös esimerkiksi laajakantaisella yhteistyöllä, naisten työllisyyden edistämisellä, sairauslomiin kohdistuvilla uudistuksilla ja työn verotuksen uudistamisella.

Kaikkien ryhmien osallisuuteen työmarkkinoilla panostetaan paljon. Kansantaloudellisten tavoitteiden ohella keskusteluissa korostuu inhimillinen näkökulma: kaikilla on oikeus työhön kykyjensä mukaan. Politiikkatoimia kohdennetaan nuoriin, pitkäaikaistyöttömiin, osatyökykyisiin ja maahanmuuttajiin, ja monilta osin toimet ovat avoimia kaikille eri ryhmille.

Hyvästä työmarkkinatilanteesta huolimatta yrityksillä on vaikeuksia löytää oikeanlaista osaamista. Väestö ikääntyy myös Ruotsissa, ja yhtenä ratkaisuna pidetään nykyistä selvästi laajempaa työvoiman maahanmuuttoa. Mielenkiintoista on, että kannustinloukkuja ei mainita työllistymisen tai työvoiman saatavuuden esteenä samalla tavoin kuin suomalaisessa keskustelussa.

Työmarkkinajärjestöillä aloitteellinen rooli

Ruotsissa työmarkkinajärjestöillä on vahva ja aloitteellinen rooli työllisyyden edistämisessä. Järjestöt keskustelevat, suunnittelevat ja tekevät yhteisiä avauksia.

Viranomaisten ja työmarkkinajärjestöjen yhteistyö konkretisoituu erilaisissa työllisyysohjelmissa. Näistä esimerkkinä mainittakoon niin sanotut fast track -ohjelmat, jotka luovat joustavat raamit osaamisen kehittämiselle ja todentamiselle.

Työhallinto ja työmarkkinajärjestöt neuvottelevat mm. räätälöityjen koulutuspakettien luomisesta aloille, joilla on työvoimapulaa. Paljon huomiota on saanut myös järjestöjen yhteinen Etableringsjobb-aloite, jonka puitteissa valtio korvaisi sovitun osuuden palkasta suoraan työntekijälle.

Myös työnantajien rooli osaamisen tunnistamisessa ja työssä oppiminen korostuivat käymissämme keskusteluissa. Samalla toki nousi esiin myös se, että työnteon ja koulutuksen yhdistäminen on haastavaa myös Ruotsissa.

Panostuksia vaikeassa työmarkkina-asemassa olevien työllisyyteen

Koulutuksen ohella palkkatuetulla työllä on Ruotsissa suuri rooli, ja siihen käytetään resursseja huomattavasti Suomea enemmän. Kaikkiaan työllisyyden edistämisen kustannukset olivat Ruotsissa vuonna 2017 noin 71.200 miljoonaa kruunua, eli reilut 7 miljardia euroa. Tästä summasta yhteensä reilut 40 % käytettiin aktiivisen työvoimapolitiikan toimiin, jotka jakautuvat työmarkkinoille valmistaviin toimiin ja erityyppisiin palkkatukiin tai sen kaltaisiin kustannuksiin. Työttömyysetuuksien osuus oli alle puolet ja työhallinnon kustannusten osuus reilut 10 %.

Panostuksesta kertoo jotain myös se, että osatyökykyisten työllisyyttä ja osallisuutta tukeva, valtionomisteinen Samhall Ab on henkilöstömäärältään Ruotsin suurin yritys. Tällä hetkellä Samhallin kautta työllistyy noin 25 000 osatyökykyistä, joiden kohdalla muut työllisyyspalvelut eivät ole toimineet. Yritys toimii useilla toimialoilla, joista siivousala on merkittävin.

Ruotsikaan ei ole välttynyt eri viranomaisten toimien ja palvelujen yhteensovittamishaasteilta. Keskustelua käydään valtion ja kuntien välisestä työnjaosta työllisyyden edistämisessä, ja siitä on tulossa ensi vuoden alussa raporttikin.

Ajatuksia kotiin viemisiksi

Kansallisen tavoitetilan ja laaja-alainen yhteistyön merkitys antoivat kotimatkalle ajattelemisen aihetta. Vaikuttavaa oli myös se, miten eri tahojen yhteistyö konkretisoituu ohjelmina, jotka tuovat työelämän ja palvelut yhteisten raamien sisälle. Kansallinen yhteistyö ei siis näy pelkkinä komeina tilastolukuina vaan luo parhaimmillaan perustan palveluiden asiakas- ja työelämälähtöisyydelle. Palveluilla voi kuitenkin olla vain rajattua merkitystä, mikäli työmarkkinarakenteet ja etuusjärjestelmät eivät tue työllisyyttä.

Maahanmuuttojohtaja Sonja Hämäläinen ja hallitusneuvos Tiina Korhonen