TEMatiikkaa-blogi

Blogit

Urasuunnittelu auttaa navigoimaan työn murroksessa

Anna Toni Julkaisupäivä 7.3.2018 13.21 Blogit TEM

Anna ToniTyöurien ja toimeentulon murros on yksi suurista megatrendeistä, jotka puhuttavat tulevaisuuden ja työelämän tutkijoita. Maailman ja työelämän muuttuessa on entistä tärkeämpää vahvistaa uraohjausta ja kansalaisten urasuunnittelutaitoja.

Urasuunnittelu kulkee käsi kädessä osaamisen kehittämisen kanssa.  Osaamisen kehittäminen on tunnistettu yhdeksi tärkeimmistä ratkaisuista muun muassa kohtaanto-ongelmaan. Työmarkkinatilanteen kohennettua työpaikat ja työntekijät eivät kohtaa kaikilla aloilla ja alueilla. Samaan aikaan monet työnhakijat kokevat haasteelliseksi oman osaamisensa tunnistamisen, kehittämisen ja toisaalta myös osaamisensa pukemisen sanoiksi esimerkiksi työnhakutilanteessa.

Ohjausosaamista tästä maasta onneksi löytyy. TE-toimistot tarjoavat maksutonta ammatinvalinnanohjausta myös muille kuin työttömille työnhakijoille. Lisäksi TE-toimistojen psykologit tarjoavat uraohjausta puhelimen, videon, sähköpostin ja somen välityksellä. Ohjaamoissa puolestaan annetaan monialaista ohjausta alle 30-vuotiaille. Uraohjausta tarjoavat myös esimerkiksi oppilaitokset, liitot ja yksityiset henkilöstöyritykset. Maakuntauudistuksen jälkeen vastuu ammatinvalinta- ja uraohjauksen järjestämisestä on maakunnilla.

Käytännössä uraohjaus tarkoittaa yksilö- tai ryhmämuotoista prosessia, jossa kartoitetaan henkilön tilannetta, toiveita ja edellytyksiä sekä mietitään realistisia ja sopivia vaihtoehtoja. Tavoitteena on urasuunnitelma, johon voi sisältyä esimerkiksi kouluttautumista, kokeiluja, työnhakua tai joskus myös sairasloma tai työkyvyn tarkempi arviointi. Ammatinvalintapsykologin tekemässä uraohjauksessa voidaan hyödyntää myös psykologisia testimenetelmiä kykyjen, motivaation ja vahvuuksien kartoittamiseen.

Urasuunnittelutaidoilla taas tarkoitetaan yksilön omia valmiuksia suunnitella uraansa ja osaamisensa kehittämistä, hankkia tarvittavaa tietoa päätösten tueksi sekä tunnistaa omia vahvuuksia ja kehittämiskohteita. Uravalmennus on ryhmämuotoista ohjausta, jossa painottuu usein osallistujien valmiuksien kehittäminen.

Digitaalisuus ja tekoäly mullistavat uraohjausta ja -suunnittelua.  Työ- ja elinkeinohallinnon yksi suurimmista hankkeista on ”työnhaun tinder” eli Työmarkkinatori, jonka kautta työnhakija ja työnantaja löytävät muutaman vuoden päästä kaikki tarvitsemansa palvelut. Osaamisen kehittäminen ja tekoälyn hyödyntäminen ovat Työmarkkinatorin keskiössä.  Olemassa olevan osaamisen tunnistaminen automaattisesti tulee olemaan edellytys palvelun toimivuudelle.

Myös ajantasainen työmarkkinatieto on yksi urasuunnittelun kulmakivistä. Työmarkkinoiden tilannetta kuvaavissa digipalveluissa tulisikin kiinnittää huomiota siihen, että käyttäjä saa helposti ja nopeasti realistisen käsityksen eri vaihtoehtojen sopivuudesta hänelle itselleen.

Kesällä 2018 julkaistaan ohjaustaverkossa.fi -palvelu, jossa koulutukseen ja työhön liittyvää tietoa, neuvontaa ja ohjausta on saatavilla netissä. Paljon tapahtuu nyt monella saralla. Yksi joka pysyy, on ihmisten tarve löytää oma paikkansa yhteiskunnassa ja saada tukea oman (ura)polkunsa suunnitteluun.

Anna Toni, erityisasiantuntija, TEM

#uraohjaus #kohtaanto #osaaminen #digitalisaatio

1 Kommentti

Syötä kommenttisi tähän.