Euroopan unionin päämiehet kokoontuivat lauantaina 25.3 Roomaan juhlistamaan 60 vuotta sitten allekirjoitettua Rooman sopimusta.

Rooman sopimus käynnisti aikoinaan yhdentymisprosessin, jonka seurauksena sodan runtelema Eurooppa nousi jaloilleen. Euroopan unioni on laajentunut vuosien saatossa, ja sen 500 miljoonaa kansalaista rautaesiripun molemmin puolin ovat sittemmin saaneet vapautensa takaisin ja elävät nyt yhdessä maailman vauraimmista talouksista. Sisämarkkinoiden neljä vapautta - tavaroiden, palvelujen, pääoman ja henkilöiden vapaan liikkuvuus - sekä yhteisesti jaetut eurooppalaiset arvot ovat olleet tämän kehityksen tärkeimmät tukipilarit.

Voisi kuvitella, että 70 vuotta rauhan aikaa Euroopassa olisi jo yksinään riittävän hyvä todiste siitä, että monta asiaa on tehty oikein. Näin ei kuitenkaan näytä olevan. Unionissa yhteisymmärrys on koetuksella. Britit ovat jättämässä leikin kesken, Puolassa ja Unkarissa perusarvojen vastaiset rikkomukset ovat uutta sallittua normaalia. Monet jäsenmaat ovat vähintäänkin epävarmoja yhteisen tulevaisuuden suhteen, elleivät sitten ole jo jämähtäneet jonnekin kultaisiin muistoihin vanhoista hyvistä päivistä.

Suurlähettiläänä Kiinassa totuin ajatukseen, että merkittävä osa työnkuvaani oli vastapuolen vakuuttaminen edustamieni arvojen hyveistä. Markkinoiden avaaminen ja kilpailun edistäminen vauhdittavat talouskasvua. Sananvapaus lisää innovatiivisuutta. Oikeusvaltio ja ihmisoikeudet luovat hyvinvointia ja yhteiskunnallista vakautta.

Yllätys oli suuri, kun Suomeen palattuani mantere kyllä vaihtui, mutta agenda ei edellä sanotun osalta niinkään. Yhtenä päivänä kuulee ihmisoikeuksista hössötettävän liikaa, toisena päivänä tulilinjalla ovat vapaakauppa ja markkinatalous. Näkyvät ja näkymättömät rajat ovat taas vahvempia kuin jokin aika sitten.

On selvää, että EU:n on kyettävä jatkossa vastaamaan yhä paremmin kansalaisten tarpeisiin. Euroopassa kaikilla pitäisi olla mahdollisuus elää turvallisesti ja onnistua haluamallaan tiellä. Niin ei tapahdu, jos tavoitteeseen yritetään päästä rajoja sulkemalla, kauppaa vaikeuttamalla, suvaitsemattomuudella tai piittaamatta yksilön tasa-arvoisista oikeuksista. Päinvastoin, vastaavalle tielle lähtemisen seuraukset ovat aiemmin olleet hyvin tuhoisat.

Miten onkaan ajauduttu tilanteeseen, jossa eurooppalaisista ihanteista tuli eurooppalaisen hyvinvoinnin vihollisia? En olisi uskonut, että demokratia, oikeusvaltioperiaate, suvaitsevaisuus, vapaa kauppa ja liikkuvuus sekä kilpailulle perustuva talousjärjestelmä ovat asioita, joiden oikeuttamiseksi vuonna 2017 Suomessa ja Euroopassa täytyy edelleen tehdä hartiavoimin töitä. Vaihtoehtoa ei kuitenkaan ole, koska välinpitämättömyys on varma lopun alku.

Vuonna 2017 ei synkinkään päivä ole sen arvoinen, että Euroopan täytyisi jälleen kerran mennä läpi sodan ja kurjuuden oppiakseen arvostamaan 60 vuoden aikana moninkertaistuneen hyvinvointimme perustana olevia arvoja.

Nyt 60-vuotiaan Euroopan unionin taival alkoi unelmasta, jonka ohi aika ei ole ajanut. Yhteisiä arvoja ja uskoa yhteisen unionin voimaan tarvitaan enemmän kuin pitkään aikaan.

Jari Gustafsson, kansliapäällikkö