Yritystukilaki tukee yritysten kasvua
Heinäkuussa voimaan astunut yritystukilaki varmistaa, että yrityksille taloudellisin tavoittein myönnetyt tuet tukevat kilpailukykyä, kasvua, rakenteellista uudistumista ja yritystoiminnan tehokkuutta. Nyt mukana ovat myös verotuet.
Taloudelliseen toimintaan myönnettävän tuen yleisistä edellytyksistä tuli voimaan uusi laki 1.7.2016, jolla uudistettiin yritystuen yleisistä ehdoista annettu laki (786/1997).
Uudistuksella varmistetaan kansallisten tukieurojen mahdollisimman tehokas ja vaikuttava käyttö kansantalouden kannalta. Tukien tulee ensisijaisesti kohdistua taloudellisen toiminnan edellytysten vahvistumiseen mutta tukia voidaan kohdistaa tukemaan myös yhteiskunnallisten tavoitteiden toteutumista.
Uudistuksella tehostetaan Euroopan unionin valtiontukisääntelyn kansallista ennakkoarviointia oikeusvarmuuden turvaamiseksi sekä hyvän tuen edellytysten ennakkoarviointia jo toimivan yritystukineuvottelukunnan yhteydessä.
Yritystuilla tarkoitetaan jatkossa laajasti kaikkea taloudelliseen toimintaan myönnettävää tukea. Käsite kattaa tällöin muun muassa verotuet. Sen ulkopuolelle jää kuitenkin kuntien myöntämät ja maa- ja metsätalouden alkutuotannon sekä kalatalouden tuet. Tuen saajan käsite sisältää kaikki tuen saajat organisaatiomuodosta riippumatta, jos kyseessä on taloudelliseen toimintaan myönnetty tuki.