Kaupunkien välinen eriytyvä kehitys ja erilaiset tarpeet edellyttävät vahvaa, aitoon kumppanuuteen ja vuorovaikutukseen perustuvaa kaupunkipolitiikkaa. Tulevaisuuden kaupunkipolitiikan tulee suunnata kasvua ennakoitua tasapainoisemmin varmistaen elinvoimaiset ja kilpailukykyiset kaupunkiseudut maan eri osissa. Erilaiset alueet ja erilaiset kaupungit tarvitsevatkin erilaisia räätälöityjä toimenpiteitä.

Kaupungit ovat kasvun moottoreita. Ennusteiden mukaan työikäisen väestön määrä laskee. Tällä on tulevaisuudessa merkittäviä vaikutuksia työvoiman saatavuuteen, mikä vaikuttaa osaltaan elinkeinoelämän kehittymismahdollisuuksiin maan eri osissa. Kasvu ja innovaatiot sekä muun muassa toimintaympäristö toimivine digi- ja fyysisine infroineen houkuttavat kansainvälisiä ja kansallisia yrityksiä. 

Kunkin alueen omat vahvuudet ovat kehittämisen lähtökohta

Kehittämisen lähtökohta on tunnistaa ja tunnustaa, että alueet ja kaupungit ovat keskenään erilaisia ja kullakin on omat vahvuutensa. Vain tällä tavalla kasvu on mahdollista. Eri alueiden vahvuuksia hyödynnetään myös korkean työllisyyden vahvistamiseksi. 

Suomalainen kaupunkipolitiikka on verrattain nuorta. Se heräsi todella 1990-luvun puolivälissä, jolloin perustettiin muun muassa kaupunkipolitiikan yhteistyöryhmä. Samoihin aikoihin järjestettiin ensimmäinen kaupunkifoorumi Turussa, ja se kokosi laajan joukon eri alojen asiantuntijoita yhteen pohtimaan kaupunkien kehittämistä. 

Aina 2010-luvulle saakka jatkunutta kaupunkipolitiikan ensimmäistä vaihetta voisi kuvata ohjelmapolitiikan ajaksi. Valmisteltavia ohjelmia olivat muun muassa aluekehitysohjelma, koheesio- ja kilpailukykyohjelma sekä osaamiskeskusohjelma. 

Keväällä 2006 käynnistetty Kunta- ja palvelurakenneuudistus (PARAS-hanke) toi mukanaan kaupunkiseutusuunnitelmat sekä Paras-selonteossa linjatut maankäytön, asumisen ja liikenteen aiesopimukset Helsingin, Turun, Tampereen ja Oulun seuduille. Seuraavia vuosia aina näihin päiviin asti voidaankin luonnehtia suomalaisessa kaupunkipolitiikassa sopimuksellisuuden ajaksi, sillä MAL-aiesopimukset ovat saaneet rinnalleen niin kasvusopimukset kuin siltasopimukset. 

Kokemukset sopimuksista ovat olleet myönteisiä. Sopimuksellisuus on yksi tärkeimmistä kaupunkipolitiikan välineistä myös jatkossa, ja sitä on tarvetta edelleen arvioida ja kehittää. Sopimuksellisuus on luonut pohjaa uudenlaiselle kumppanuudelle kaupunkien ja valtion välille. 

Kaupungit ovat nostaneet omissa hallitusohjelmatavoitteissaan yhdeksi päätavoitteeksi tasavertaisen, pitkäjänteisen ja suoraan vuorovaikutukseen perustuvan kumppanuuden kaupunkien ja valtion välille. Samaa tavoittelee valtio. 

Sopimuksellisuus on yksi tärkeimmistä kaupunkipolitiikan välineistä

Kumppanuuden vahvistamisen ja toimivuuden kannalta on tärkeää, että myös valtio tiivistää entisestään yhteistyötä eri ministeriöiden ja eri politiikkalohkojen kesken, jotta valtio näyttäytyisi yhtenäisempänä suhteessa kaupunkeihin. Samalla sen tulee yhdessä kaupunkien kanssa miettiä, millaisia uudistuvia yhteistyörakenteita kaupunkipolitiikkaan tarvitaan, mitkä ovat yhteiset toimintatavat ja mitä teemoja viedään yhdessä eteenpäin. Tulevalla kaudella on huolehdittava myös siitä, että kaupunkipolitiikka on entistä pitkäjänteisempää ja että sitä arvioidaan. 

Suomalainen kaupunkipolitiikka on uuden aikakauden edessä. Sopimuksellisuuden siivittämänä on aika siirtyä seuraavaan vaiheeseen, tasavertaisen kumppanuuden aikaan. Valtion ja kaupunkien kumppanuuden on oltava vuorovaikutteista, läsnäolevaa sekä aiempaa ennakoivampaa. 

Kumppanuuden keskeinen tavoite on yhteisen pöydän ja yhteisten prosessien luominen alusta asti yhdessä. 

Katja Palonen on neuvottelevana virkamiehenä työ- ja elinkeinoministeriössä.