Alueelliset kehitysnäkymät: Alueilla suunta kohti parempaa
TEM ja ELY-keskukset tiedottavat
Alueet ennakoivat, että niiden talouskehitys kääntyy pikkuhiljaa parempaan suuntaan. Myös työttömyyden kasvu on taittumassa, ja työpaikkoja avautuu aiempaa enemmän. Alueet ovat näkemyksissään kuitenkin varovaisia, ja kasvuodotukset ovat maltillisia.
Nämä tiedot käyvät ilmi torstaina 14.4.2016 Kuusankoskella julkaistusta Alueelliset kehitysnäkymät 1/2016 -katsauksesta. Sen arviot on tuotettu kuluvan vuoden helmi-maaliskuussa.
- Viime syksyn arvioihin verrattuna alueiden näkymissä on tapahtunut käänne parempaan suuntaan, mutta kasvuodotukset ovat rauhallisia. Muutosta arvioitaessa on myös muistettava, että lähtötaso on todella heikko, toteaa katsauksen koostanut strategiajohtaja Jouko Nieminen KEHA-keskuksesta.
Suurten investointien vaikutus alueiden näkymiin korostuu edelleen. Alueellisesti positiivisimmat odotukset ovat Äänekosken, Saarijärvi-Viitasaaren ja Raahen seuduilla. Myös Vakka-Suomi ja Etelä-Pirkanmaa erottuvat myönteisyydellään. Haasteellisimmat näkymät ovat Salon, Kotka-Haminan sekä Ylä-Savon seuduilla. Vuoden kuluessa näilläkin alueilla odotetaan kehityksen tasoittuvan.
Elinkeinoelämän ja yritystoiminnan piristymistä puolen vuoden sisällä odottaa 32 seutukuntaa. Lähes puolessa seutukunnista tilanteen odotetaan pysyvän nykyisellä tasolla. Vuoden päähän ulottuvat arviot ovat jo valtaosalla alueista positiiviset. Nykytilanteeseen verrattuna kehityksen odotetaan paranevan 54 seutukunnassa, eikä yhdelläkään alueella uskota tilanteen enää heikkenevän.
Työttömyyden pitkittyminen suuri huolenaihe
Vaikka työmarkkinat ovatkin piristymässä, odotetaan pitkäaikaistyöttömien määrän kasvavan edelleen. Myös ulkomaalaisten korkea työttömyys nähdään alueilla haasteellisena. 33 seutukuntaa arvioi työttömyyden olevan tällä hetkellä vaikeampi kuin viime vuonna. Samalla tasolla kuin vuosi sitten ollaan 22 seutukunnassa, ja 12 seutukunnassa työttömyyden arvioidaan helpottuneen.
Seuraavan puolen vuoden kuluessa työttömyystilanteen arvioidaan helpottuvan 18 seutukunnassa ja heikkenevän 13 seutukunnassa. Ensi vuoden syksyä koskevissa arvioissa myönteiseen työttömyyskehityksen uskotaan 39 seutukunnassa, heikompaan kehitykseen vain kolmessa seutukunnassa.
Alueelliset kehitysnäkymät -katsaus tiivistää kaksi kertaa vuodessa ELY-keskusten ja muiden aluekehittäjien näkemykset seutukuntien ja ELY-keskusalueiden nykytilasta ja lähiajan näkymistä. Kevään 2016 raportti ja videotallenne julkistamistilaisuudesta löytyvät verkosta 14.4. jälkeen osoitteessa www.temtoimialapalvelu.fi.
Lisätiedot:
strategiajohtaja Jouko Nieminen, KEHA-keskus, puh. 029 502 2769
kehittämispäällikkö Esa Tikkanen, TEM, puh. 050 040 5459