Ammattibarometri: Lääkäreistä pulaa, sihteereitä liikaa
työ- ja elinkeinoministeriö
Julkaisuajankohta
6.4.2016
9.00
Tiedote
Sosiaali- ja terveysalalla on edelleen pulaa esimerkiksi lääkäreistä ja hoitajista. Myös rakennusalalle tarvitaan lisää työntekijöitä. Sen sijaan sihteereitä, graafisia suunnittelijoita ja vaattureita on liikaa. Tiedot selviävät työ- ja elinkeinoministeriön 6.4.2016 julkaisemasta ammattibarometristä.
Tiedot perustuvat työ- ja elinkeinotoimistojen maalis-huhtikuussa yli 200 ammatista tekemään arvioon. Noin kolmasosa arvioiduista ammateista eli 70 ammattia määriteltiin ylitarjonta-ammateiksi, joissa on liikaa työnhakijoita kysyntään nähden. Työvoimapulaa oli arviointien perusteella 12 ammatissa.
Pula työntekijöistä lisääntynyt rakennusalalla
Työvoimapula-ammateista suuri osa on edelleen sosiaali- ja terveysalalta, kärjessä lääkärit. Myös muutoksia kysynnässä on tapahtunut. Rakennusalan työnjohtajista on monella alueella jo pulaa, kun vielä viime syksynä työllistyminen arvioitiin heikoksi. Muitakin rakennusalan ammatteja on noussut listalle: betonirakentajat ja raudoittajat.
Muita työvoimapula-ammatteja ovat esimerkiksi puhelin- ja asiakaspalvelukeskusten myyjät, kuulontutkijat ja puheterapeutit sekä eritysopettajat. Työvoimapula näyttäisi arviointien perusteella olevan jonkin verran helpottumassa muun muassa lastentarhanopettajien ja kodinhoitajien ammateissa.
Markkinoinnin asiantuntijoita ja huonekalupuuseppiä liikaa
Sihteerien, graafisten suunnittelijoiden ja vaatturien lisäksi eniten ylitarjontaa on mainonnan ja markkinoinnin erityisasiantuntijoista sekä huonekalupuusepistä.
Postinkantajien ja -lajittelijoiden työmarkkinatilanne on viime aikoina heikentynyt. Hienoista muutosta parempaan on sen sijaan havaittavissa muun muassa koulunkäyntiavustajien sekä pankkitoimihenkilöiden tehtävissä.
Ammattibarometri laaditaan kaksi kertaa vuodessa. Seuraavan kerran tiedot julkaistaan syyskuussa. Ammattibarometrin tiedot ovat osoitteessa www.ammattibarometri.fi.
Lisätiedot: neuvotteleva virkamies Mika Tuomaala, TEM, puh. 029 504 8450