Hallitus jakoi 285 miljoonaa euroa rakennerahasto-ohjelmille ja rakennemuutosalueille
työ- ja elinkeinoministeriö
Julkaisuajankohta
10.3.2016
13.15
Tiedote
Hallitus päätti 10.3.2016 Suomen rakennerahasto-ohjelman, rajat ylittävän yhteistyön ohjelmien sekä rakennemuutosalueilla käytettävien varojen jaosta kuluvalle vuodelle. Rahoitusta jaettiin yhteensä 285 miljoonaa euroa. Lisäksi työ- ja elinkeinoministeriö päätti jakaa rakennemuutosalueille 5 miljoonaa euroa ja Maaseutuvirastolle 3,7 miljoonaa euroa Vähävaraisten avun toimenpideohjelman toteuttamiseen.
Kestävään kasvuun ja työhön lähes 277 miljoonaa euroa vuonna 2016
Valtioneuvosto jakoi vuoden 2016 Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR), Euroopan sosiaalirahaston (ESR) ja valtion rahoitusosuuden myöntämisvaltuutta yhteensä lähes 277 miljoonaa euroa Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 - Suomen rakennerahasto-ohjelman toteutukseen.
Alueellisesti päätettävissä olevaa EAKR:n myöntämisvaltuutta jaettiin maakuntaohjelmien toimeenpanosuunnitelmien mukaisesti ELY-keskuksille, maakuntien liitoille sekä Innovaatiorahoituskeskus Tekesille yhteensä 162 miljoonaa euroa. ESR:n myöntämisvaltuutta jaettiin maakuntaohjelmien toimeenpanosuunnitelmien mukaisesti ELY-keskuksille yhteensä lähes 86 miljoonaa euroa.
ESR:n valtakunnallisten teemojen myöntämisvaltuudet jaettiin ELY-keskuksille sekä sosiaali- ja terveysministeriölle työ- ja elinkeinoministeriön, opetus- ja kulttuuriministeriön sekä STM:n valitsemiin strategisten teemojen hankkeisiin.
Varoilla toteutetaan Suomen rakennerahasto-ohjelman mukaista hanketoimintaa. Varoja suunnataan erityisesti vaikean talous- ja työllisyystilanteen sekä pakolaistilanteen ja maahanmuuttajien kotouttamisen haasteisiin.
Rakennerahasto-ohjelman EU-rahoitus kaudelle 2014-2020 on lähes 1,3 miljardia euroa. Kansallisen vastinrahoituksen kanssa julkista rahoitusta on käytössä noin 2,6 miljardia euroa.
Ohjelman tavoitteena on 1 200 uuden yrityksen ja 12 700 uuden työpaikan syntyminen ohjelmakauden aikana. ESR-toimenpiteisiin osallistuvien määrän tavoite on 306 000 osallistujaa.
Rajat ylittävään yhteistyöhön 2,9 miljoonaa euroa
Maakuntien liittojen käytettäväksi jaettiin valtion rahoitusosuus eli yhteensä 2,9 miljoonaa euroa rajat ylittävän yhteistyön ohjelmien toteutukseen vuonna 2016.
Lapin liitto saa Pohjoisen ohjelman toteutukseen 1,5 miljoonaa euroa ja Pohjanmaan liitto Botnia-Atlantica -ohjelman toteutukseen 1,4 miljoonaa euroa.
Euroopan aluekehitysrahaston osarahoittamilla Pohjoisen, Botnia-Atlantica- ja Keskisen Itämeren yhteistyöohjelmilla tuetaan ensisijaisesti innovaatioihin, pk-yritysten kilpailukyvyn parantamiseen, ympäristön suojeluun ja kestävän liikenteen edistämiseen liittyvää, rajat ylittävää yhteistyötä.
Ohjelmien yhteenlaskettu EU-rahoitus kaudelle 2014-2020 on noin 101 miljoonaa euroa. Lisäksi ohjelmiin osallistuvat jäsenmaat osoittavat yhteensä noin 87 miljoonaa euroa kansallista vastinrahoitusta.
Rakennemuutosalueille 10 miljoonaa euroa
Keski-Suomen ELY-keskukselle jaettiin rakennemuutosvaltuutta yhteensä 10 miljoonaa euroa. Valtioneuvosto osoitti valtuudesta 5 miljoonaa euroa momentin 32.30.45 määrärahasta käytettäväksi kasvua ja työpaikkoja luoviin yritysten kehittämisavustuksiin alueilla, joihin Microsoft Oy:n työpaikkamenetykset kohdistuvat. Alueet ovat pääasiassa Salon seudulla. Työ- ja elinkeinoministeriö osoitti toiset 5 miljoonaa euroa EU-ohjelmavaltuudesta myönnettäviin yritysten kehittämisavustuksiin äkillisen rakennemuutoksen alueilla, lähinnä Salon, mutta osin myös Rauman seudulla.
Vähävaraisten avun ohjelman varat Maaseutuvirastolle
Lisäksi työ- ja elinkeinoministeriö jakoi Maaseutuvirastolle vuoden 2016 Vähävaraisten avun toimenpideohjelman toteutukseen yhteensä 3,7 miljoonaa euroa.
Vähävaraisten avun toimenpideohjelman kokonaisrahoitus Suomessa on 26,5 miljoonaa euroa vuosille 2014-2020. EU-rahoitusosuus summasta on 85 prosenttia eli 22,5 miljoonaa euroa. Kansallinen valtion vastinrahoitus kokonaisuudesta on 15 prosenttia eli 4 miljoonaa euroa.
Suomessa työ- ja elinkeinoministeriö vastaa vähävaraisten avun rahastosta ja Maaseutuvirasto vähävaraisten avun toimenpideohjelman toteutuksesta. Ruoka-apua saavalle henkilölle menettelytapa ei poikkea aiemmasta elintarviketuesta.
Valtioneuvoston päätös rakennerahastovarojen alueellisesta jaosta
Lisätiedot:
aluekehitysjohtaja Kaisa-Leena Lintilä, TEM, p. 029 50 64935 (rakennerahastovarojen jako)
aluekehitysneuvos Harry Ekestam, TEM, p. 029 506 4921 (EAY, rajat ylittävä yhteistyö)
ylitarkastaja Sirpa Hautala, TEM, p. 029 506 3684 (rakennemuutosvarojen jako)
neuvotteleva virkamies Kari Kainulainen, TEM, p. 029 506 4950 (vähävaraisten apu)