Ministeri Rehn: Fennovoiman rakentamislupahakemuksen edellytykset arvioidaan vasta takarajan päättymisen jälkeen
Takaraja Fennovoiman Hanhikivi 1:n ydinvoimalan rakentamislupahakemuksen edellytysten täyttymiselle on ensi tiistaina 30.6.2015. Tämä perustuu eduskunnan joulukuussa 2014 vahvistamaan valtioneuvoston periaatepäätökseen.
-Fortum Oyj:n keskiviikon pörssitiedote ei millään tavalla muuta valtioneuvoston tai ministeriön aikataulua eikä muita päätöksen perusteita. Aikarajat mainittujen edellytysten toteutumiselle ovat samat kuin ennenkin, elinkeinoministeri Olli Rehn toteaa.
Työ- ja elinkeinoministeriön tehtävänä on arvioida, täyttyvätkö rakentamislupahakemuksen edellytykset koskien yhteiskunnan kokonaisetua ja erityisesti 60 prosentin kansallista omistusosuutta.
-Valtioneuvoston periaatepäätöksen mukaisesti kotimaisen omistusosuuden varmistamisessa on kyse erittäin tärkeästä kansallisesta edusta, jolla varmistetaan Suomen energiapolitiikan ohjattavuutta ja sen myötä maamme energiatalouden huoltovarmuutta, Rehn muistuttaa.
-Kotimaista omistusosuutta koskeva edellytys on siten keskeisessä asemassa, kun arvioidaan valtioneuvoston ja eduskunnan selkeästi ilmaiseman tahdon toteutumista. Sillä mitataan hankkeen mielekkyyttä suomalaisen yhteiskunnan kokonaisedun ja energiatalouden kannalta, elinkeinoministeri Olli Rehn toteaa.
Lisätiedot:
elinkeinoministerin erityisavustaja Markku Rajala, p. 0295 047 480