Hallituksen esitys

« Valtioneuvoston yleisistunto 8.11.2018 13.00

Työ- ja elinkeinoministeriö

Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi työsopimuslain 7 luvun 2 §:n ja työttömyysturvalain 2 a luvun 1 §:n muuttamisesta

HE 227/2018

Käsittelytiedot eduskunnan verkkosivuilla

Ministeri
Jari Lindström

Esittelijä
Nico Steiner, Vanhempi hallitussihteeri p.+35 8295049001

Asia
Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työsopimuslain (55/2001) henkilöön perustuvia irtisanomisperusteita koskevaa säännöstä. Ehdotuksen mukaan irtisanomisperusteelta vaadittavaa asiallista ja painavaa syytä koskevassa kokonaisarvioinnissa otettaisiin huomioon työnantajan palveluksessa olevien työntekijöiden lukumäärä sekä työnantajan ja työntekijän olosuhteet kokonaisuudessaan. Lainmuutoksella halutaan varmistaa, että pienten työnantajien erityiset olosuhteet otettaisiin riittävällä tavalla huomioon henkilöön perustuvaa irtisanomisperustetta arvioitaessa. Esityksen tavoitteena on madaltaa pienten työnantajien työllistämiskynnystä. Työttömyysturvalakia (1290/2002) muutettaisiin siten, että työsuhteen päättymisen perusteella asetettavaa korvauksetonta määräaikaa lyhennettäisiin nykyisestä 90 päivästä 60 päivään tilanteissa, joissa työnantaja on päättänyt työsuhteen työntekijästä johtuvasta syystä. Esitys liittyy valtion vuoden 2019 täydentävään talousarvioesitykseen ja on tarkoitettu käsiteltäväksi sen yhteydessä. Lait on tarkoitettu tulemaan voimaan 1 päivänä heinäkuuta 2019.

Esitys
Valtioneuvosto antaa eduskunnalle hallituksen esityksen laeiksi työsopimuslain 7 luvun 2 §:n ja työttömyysturvalain 2 a luvun 1 §:n muuttamisesta (RV)

Vaikutukset
Esityksen arvioidaan vaikuttavan myönteisesti pienten työnantajien työllistämiskynnykseen. Sillä arvioidaan olevan positiivisia tuottavuusvaikutuksia ja sen arvioidaan vahvistavan työmarkkinoiden dynamiikkaa. Esityksellä arvioidaan olevan myös pieni positiivinen työllisyysvaikutus. Esityksen vaikutusten odotetaan jakaantuvan melko tasapuolisesti miesten ja naisten kesken. Työttömyysturvalain muutoksen arvioidaan lisäävän julkiselle taloudelle aiheutuvia työttömyysturvamenoja arviolta noin 11 miljoonaa euroa vuodessa. Valtion osuus työttömyysturvamenojen kasvusta olisi arviolta noin 6,8 miljoonaa euroa vuodessa, Työttömyysvakuutusrahaston osuus arviolta noin 3,8 miljoonaa euroa vuodessa ja työttömyyskassojen osuus arviolta noin 0,2 miljoonaa euroa vuodessa. Vuonna 2019 työttömyysturvalain muutos lisäisi valtiolle aiheutuvia työttömyysturvamenoja arviolta noin 3,4 miljoonaa euroa. Etuusmenojen lisäys jakaantuisi momenteille 33.20.50. (Valtionosuus työttömyysetuuksien ansioturvasta ja vuorottelukorvauksesta (arviomääräraha); 1,9 milj. euroa) ja 33.20.52. (Valtionosuus työttömyysetuuksien perusturvasta (arviomääräraha); 1,5 milj. euroa). Vuotta 2019 koskevat vaikutukset tulee ottaa huomioon valtion vuotta 2019 koskevassa täydentävässä talousarvioehdotuksessa sosiaali- ja terveysministeriön pääluokassa edellä esitetyllä tavalla.

Päätös
Valtioneuvosto hyväksyi esityksen