Aluekehittämiskeskustelut

Aluekehittämiskeskusteluissa valtio ja maakunnat käyvät läpi alueiden kehittämisen tavoitteita ja toimintaedellytyksiä. Tavoitteena on alueiden elinvoiman ja omaehtoisen kehittämisen vahvistaminen. Valtion puolelta keskusteluihin osallistuu useita eri hallinnonaloja, jolloin on mahdollista kiinnittää huomiota kunkin maakunnan kehitykseen yhdessä vaikuttaviin tekijöihin. 

Keskustelujen lähtökohtana ovat valtioneuvoston aluekehittämispäätös, maakuntaohjelmat sekä aluekehityksen tilannekuva. Näiden pohjalta keskusteluihin nostetaan alueiden kannalta keskeisimmät ajankohtaiset teemat.

Keskustelut vahvistavat valtion eri hallinnonalojen ja maakuntien aluekehittämistoimijoiden välistä vuoropuhelua ja kumppanuutta. Niissä ei tehdä sitovia päätöksiä, vaan pyritään vahvistamaan yhteistä tilannekuvaa alueiden tilanteesta. Keskusteluissa tunnistetaan, miten eri osapuolet voivat omilla toimillaan edistää käsiteltäviä teemoja. Ajankohtaisia kysymyksiä ovat esimerkiksi elinkeinoelämän puhdas siirtymä, tki-toiminnan edistäminen, saavutettavuus ja osaavan työvoiman saatavuus. 

Vuoden 2024 keskustelut järjestettiin neljänä tilaisuutena eteläisen, läntisen, pohjoisen ja itäisen Suomen maakuntien kanssa. 

Vuoden 2024 aluekehittämiskeskustelujen yhteenveto ja johtopäätökset 

ALKE-keskustelujen johtopäätökset

Vuoden 2023 keskustelujen aineisto:  
Vihreä- ja digisiirtymä 
Osaavan työvoiman saatavuus ja alueellinen liikkuvuus 
Huoltovarmuus ja kokonaisturvallisuus
Keskustelujen johtopäätökset 

Aluekehittämispäätös 2024-2027
Aluekehityksen tilanne- ja kehityskuva
Tutkialueita - palvelu

Lisätietoja: Pirkko Jukka ja Hanna-Maria Urjankangas