Terrafamen rahoitusneuvottelut voivat jatkua tarvittaessa vuodenvaihteen yli
Hallituksen talouspoliittinen ministerivaliokunta käsitteli 11.11.2016 Terrafamen kaivostoiminnan tilannetta. Ministerivaliokunta linjasi, että Terrafame Group Oy ja Terrafame Oy voivat jatkaa käynnissä olevia yksityisen rahoituksen varmistamiseen tähtääviä neuvotteluja tarvittaessa myös 31.12.2016 jälkeen, jos tämä on tarkoituksenmukaista parhaan mahdollisen neuvottelutuloksen saavuttamiseksi.
Lisäksi ministerivaliokunta puolsi esitystä, jonka mukaan valtion vuoden 2017 talousarvioesityksen täydentävään esitykseen varattaisiin 100 miljoonaa euroa Terrafame Group Oy:n lisäpääomitukseen.
– Terrafamen kaivoksen ylösajon edetessä ympäristöturvallisuus on parantunut ja operatiiviseen toimintaan liittyvät epävarmuudet ovat olennaisesti pienentyneet. Valtio-omistajan näkökulmasta voidaan arvioida, että kannattavaan kaivostoimintaan on olemassa aiempaa paremmat edellytykset. Myös nikkelin ja sinkin hintakehitys on ollut suotuisaa, toteaa elinkeinoministeri Olli Rehn.
– Yksityiseen rahoitukseen liittyvä prosessi on edennyt myönteisesti. Tavoitteena on edelleen varmistaa yritykselle jatkorahoitus vuoden 2016 loppuun mennessä. Sallimalla neuvottelujen jatkuminen tarvittaessa vuoden vaihteen yli, haluaa hallitus varmistaa Terrafamelle mahdollisuuden saavuttaa paras mahdollinen neuvottelutulos toiminnan jatkamiseksi, ministeri Rehn sanoo.
Ministerivaliokunnan linjauksen mukaan hallitus varautuu myös parhaillaan korkeimman hallinto-oikeuden käsiteltävänä olevien Terrafame Oy:n ympäristöluvan kaivostoimintaan liittyvien vakuuksien kattamiseen.
Lisätiedot:
elinkeinoministerin erityisavustaja Hannu Väänänen, puh. 050 410 4909
talousjohtaja Mika Niemelä, TEM, puh. 029 50 62135