Merituulivoiman edistämisen toimenpidesuunnitelma julkistettu

20.8.2024 10.39
TEM
Merituulivoimapuisto, useita tuulivoimaloita aavalla merellä
Työ- ja elinkeinoministeriö asetti lokakuussa 2023 työryhmän selvittämään keinoja, joilla Suomelle voidaan luoda kilpailuetua merituulivoimassa suhteessa muihin Itämeren maihin sekä edistetään muita hallitusohjelmaan kirjattuja merituulivoimatavoitteita. Työryhmän 20.8.2024 julkaiseman raportin ehdotukset muodostavat merituulivoiman edistämisen toimenpidesuunnitelman.

Työttömiä työnhakijoita heinäkuussa 306 000

20.8.2024 8.02
TEM
Työttömien työnhakijoiden määrä nousi 27 200 henkilöllä viime vuoden heinäkuusta. Uusia avoimia työpaikkoja ilmoitettiin 25 100. Kaikkiaan heinäkuussa oli avoinna 48 200 työpaikkaa, mikä on 53 500 vähemmän kuin vuosi sitten.

Kansainvälinen rekrytointi edellyttää työnantajilta osaamista ja uskallusta

15.8.2024 12.23
TEM
Suomea vaivaavan työvoimapulan ratkaisemiseksi työnantajat tarvitsevat osaajia myös ulkomailta. EU-alueen lisäksi Suomi panostaa kansainvälisen rekrytoinnin yhteistyöhön Intian, Filippiinien, Vietnamin ja Brasilian kanssa. Työnantajien kannattaa rohkeasti hyödyntää tarjolla olevia palveluita kansainvälisten osaajien löytämiseksi.

Budjettiehdotus
Työ- ja elinkeinoministeriön hallinnonalan talousarvioehdotus vuodelle 2025

9.8.2024 11.05
TEM
Budjetti 2025
Työ- ja elinkeinoministeriö (TEM) on ehdottanut hallinnonalalleen yhteensä noin 3,7 miljardia euroa määrärahaa vuodelle 2025. Lisäpanostuksia tehtäisiin etenkin tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnan tukemiseen. Määrärahatarvetta vähentää puolestaan muun muassa TE-palveluiden siirto kunnille.

Kemiönsaaren Yrittäjän STARTTI -hanke voitti Eurooppalaisen yrittäjyyden edistämiskilpailun kansallisen osuuden

7.8.2024 9.41
TEM
Eurooppalaisen yrittäjyyden edistämiskilpailun (EEPA) kansallisen osuuden voittajaksi ja Suomen edustajaksi kilpailussa on valittu Kemiönsaaren Yrittäjän STARTTI -hanke. Hankkeen tavoitteena on tukea Kemiönsaaren kunnan uusia yrittäjiä tarjoamalla jäsenneltyä perehdytystä paikalliseen elinkeinoelämään.

Tutustu myös

TE-palvelut 2024 -uudistus

TE-palvelut 2024 -uudistus

TE-palvelujen järjestämisvastuu siirtyy kunnille 1.1.2025. Tavoitteena on palvelurakenne, joka edistää parhaalla mahdollisella tavalla työntekijöiden nopeaa työllistymistä.

TE-palvelut 2024 -uudistuksen verkkosivut

 

Yritystukien tietopalvelu

Yritystukien tietopalvelu

Yritystukien julkinen tietopalvelu sisältää tiedot myönnetyistä ja maksetuista tuista y-tunnuksittain. Tarkoituksena on tehostaa yritystukien läpinäkyvyyttä ja seurantaa sekä antaa tietoa tukien kohdentumisesta ja kehittymisestä.

Yritystukien tietopalvelu

Suomen kestävän kasvun ohjelma

Suomen kestävän kasvun ohjelma

Suomen kestävän kasvun ohjelma vauhdittaa kilpailukykyä, investointeja, osaamistason nostoa sekä tutkimusta, kehitystä ja innovaatioita. Sivuillemme on koottu tietoa TEM:n hallinnonalan rahoituskohteista mm. yrityksille suunnatuista hauista.

Kestävän kasvun ohjelma TEM:ssä

Ministeriö

Ministeriö

Ministeriö

Työ- ja elinkeinoministeriö luo edellytyksiä taloudellisesti, sosiaalisesti ja ekologisesti kestävään kasvuun. Se syntyy osaavista ihmisistä laadukkaissa työpaikoissa, tuottavuuden kasvusta sekä kasvavasta työllisyydestä.

Lisätietoa ministeriöstä

Konsernin virastot, yhtiöt ja rahastot

Konsernin virastot, yhtiöt ja rahastot

TEM-konserniin kuuluu seitsemän virastoa, 15 ELY-keskusta, 15 TE-toimistoa, kuusi yhtiötä ja kolme rahastoa. Koko hallinnonalalla on henkilöstöä noin 13 000.

Lisätietoa konsernista

Ministerit

Arto Satonen
Arto Satonen
Työministeri
Wille Rydman
Wille Rydman
Elinkeinoministeri
Kai Mykkänen
Kai Mykkänen
Ympäristö- ja ilmastoministeri
Mari Rantanen
Mari Rantanen
Sisäministeri
Anna-Kaisa Ikonen
Anna-Kaisa Ikonen
Kunta- ja alueministeri