TEMatiikkaa-blogi

Blogit

Kansainvälisen rekrytoinnin kolme kovaa: luvat, Suomen houkuttelevuus ja asenteet

Sonja Hämäläinen Julkaisupäivä 19.12.2019 13.00 Blogit

Suomi on tilanteessa, jossa avoimien työpaikkojen määrä on ennätyskorkea ja työvoimaa etsineistä toimipakoista 42 % on kokenut rekrytointiongelmia. Pula osaavasta työvoimasta on jo vakava kasvun este monelle yritykselle. Selvää on myös se, että kaikkia yritysten tarvitsemia avainosaajia ei löydy Suomesta. Työikäisen väestön määrä vähenee ja taloudellinen huoltosuhde heikkenee rankasti.  Suomessa olevan kansainvälisen osaamisen määrä on yhteydessä myös Suomeen kohdistuviin investointeihin. Monimuotoiset työyhteisöt/yritykset ovat keskimäärin muita innovatiivisempia ja tuottavampia.

Tässä muutamia faktoja miksi Suomeen tarvitaan lisää työperäistä maahanmuuttoa. Työperäisen maahanmuuton hallinnon siirtyessä vuoden vaihteessa työ-ja elinkeinoministeriöön nostan esiin kolme kovaa haastetta, johon etsimme uusia ratkaisuja. Nämä ovat 1. lupaprosessin sujuvoittaminen ja nopeuttaminen, 2. Suomen houkuttelevuus kansainvälisille osaajille ja 3. työnantajien asenteet kansainvälisten osaajien palkkaamiseen.

Kansainvälisistä osaajista kilpaillaan maailmanlaajuisesti. Siksi Suomen on oltava houkutteleva kohde ja tarjolla pitää olla töitä ja palveluita myös osaajien perheille.

Aloitetaan luvista. On selvää, että lupaprosessissa pitää sujuvoittaa. Paljon on jo saatukin aikaiseksi: Maahanmuuttovirasto on saanut ruuhkaa purettua ja TE-toimistoissa käsittely on nopeutunut. Muutokseen tarvitaan kuitenkin myös lakiuudistus ja sähköisen asioinnin uudistus. Tämä ottaa aikansa, eikä se ilmaistakaan ole. Olemme kuitenkin jo tarttuneet toimeen ja laittaneet uudistukset liikkeelle.

Kansainvälisistä osaajista kilpaillaan maailmanlaajuisesti. Siksi Suomen on oltava houkutteleva kohde ja tarjolla pitää olla töitä ja palveluita myös osaajien perheille. Toisin kuin monet kilpailijamme, Suomi ei ole aiemmin houkuttelut kansainvälisiä osaajia. Lisäksi aivan viime vuosiin asti työmarkkinamme ovat olleet melko sisäänpäin lämpiävät. Samaan aikaan on toisaalta oltu turhankin vaatimattomia ja ajateltu, että kuka tänne edes haluaisi muuttaa.

Talent Boost -ohjelman avulla olemme aloittaneet uudenlaisen osaajien houkuttelun. Ohjelma muodostaa ensimmäistä kertaa kokonaisvaltaisen erityisasiantuntijoiden, työntekijöiden, opiskelijoiden ja tutkijoiden maahanmuuton ohjelman TEM:n ja OKM:n yhteisellä vetovastuulla.

Ensimmäisen kansainvälisen osaajan palkkaaminen saattaa työnantajasta tuntua hankalalta esimerkiksi kielimuurin tai kulttuurierojen vuoksi. Tähän haluamme olla vaikuttamassa siten, että työnantajat saavat tukea rekrytointiin. Tässä apuna ovat mm. TE-toimistojen EURES-neuvojat, jotka tuntevat eurooppalaiset työmarkkinat ja toimivat linkkinä rekrytoinnissa, auttavat löytämään sopivan kohdemaan ja käynnistämään rekrytoinnin sekä neuvovat ulkomaisia työntekijöitä muuttoon ja suomalaiseen työelämään liittyvissä asioissa.

Prosessit, houkuttelevuus ja asenteet – kun saamme nämä kaikki palvelemaan sitä, että kansainvälisen osaajan rekrytointi ja Suomeen tulo onnistuu juostavasti ja kaikki osapuolia hyödyttäen, ollaan oikealla polulla.

Sonja Hämäläinen, maahanmuuttojohtaja, TEM

1 Kommentti

Syötä kommenttisi tähän.
H
Heikki Inkinen 4 Vuodet sitten
Ei Suomessa ole mitään työvoimapulaa. Työtä hakee TE-toimistoissa yli 500 000 ihmistä. Heidän joukossa kaikenlaisia osaajia ja taitajia. Ongelma vaan se, että yrityksiä riivaa ikärasismi eli jopa 30-vuotias koetaan liian vanhaksi ja toisaalta yrityksiltä puuttuu halu kouluttaa ihmisiä eli haetaan vaan valmiita huippuja ja mieluiten alle 30-vuotiaita. Ongelma Suomessa on myös, että Suomessa ihmisillä liian hyvä koulutus. Ei mitään järkeä jonkun maisterin tai insinöörin lähteä kadunlakaisijaksi tai kaupan kassalle tai siivoojaksi. Tällaisistahan tehtävistä työvoimapulasta on kyse. Eli pitäisikö ehkä Suomessa vähentää ihmisten korkeaa koulutusta, jolloin useampi joutuisi hyväksymään nämä aputyöt ja työvoimapula helpottaisi? Vai tekevätkö tulevaisuudessa yksinkertaiset perustyöt kurjista oloista Suomeen tuotetut ulkomaalaiset ja paremmissa hommissa ovat suomalaiset tai sitten vaan työttöminä? Nimimerkki: "1000 työpaikkahakemusta lähettänyt ja turhaan"