TEMatiikkaa-blogi

Blogit

Puhetta turpeesta – mitä oikeudenmukaisen siirtymän rahaston avulla voidaan tehdä?

Johanna Osenius Julkaisupäivä 17.5.2021 10.21 Blogit

Johanna Osenius Sanna Marinin hallitus on sitoutunut energiaturpeen käytön puolittamiseen vuoteen 2030 mennessä. Nykykehityksen valossa tavoite saatetaan saavuttaa jo lähivuosina. Polttoturpeen käytön väheneminen on Suomen ilmastotavoitteiden kannalta myönteistä, mutta samalla tilanne on raastava niille, jotka kohtaavat muutoksen suoraan omassa elämässään. 

Turpeen noston vähenemisen seurauksena turveyrittäjät sekä yritysten työntekijät ovat vaarassa jäädä vaille työtä. Elinkeinojen ja työpaikkojen vähentyessä ajaudutaan helposti negatiiviseen kierteeseen, jossa samaan aikaan vähenevät palvelut ja heikentyvä kuntatalous johtavat koko aluetalouden heikkenemiseen.

Suomi on sitoutunut kunnianhimoisiin ilmastotavoitteisiin. Samaan aikaan meidän tulee pitää huolta, että ilmastosiirtymän vaikutuksesta pulaan jääneitä ihmisiä ja seutuja autetaan.

Oikeudenmukaisen siirtymän rahasto tukee aluetta uudistumaan muutoksessa

Myös Euroopan unionin tasolla on havahduttu siihen, että ilmastoneutraaliin talouteen siirtyminen osuu alueisiin ja toimialoihin epätasaisesti. Eri puolille Eurooppaa on syntynyt ja syntyy alueita ja sektoreita, joihin tämä muutos osuu kaikkein kipeimmin – Suomessa juuri nyt turveintensiivisiin alueisiin ja maakuntiin.

Ilmastosiirtymän aiheuttamiin sosioekonomisiin ja ympäristöllisiin haittavaikutuksiin vastaamiseksi ja työllisyyden sekä kestävien aluetalouksien turvaamiseksi on perustettu Euroopan unionin oikeudenmukaisen siirtymän rahasto (JTF). Suomen ilmastositoumus JTF:n rahoituksen saamiseksi on turpeen energiakäytön vähentäminen.

Turvealan rakennemuutos, kuten muutkin rakennemuutokset, ovat osa normaalia aluetalouden kehitystä ja liiketoiminnan uudistumista. Paras keino hallita myös ilmastorakennemuutosta on monipuolinen ja uudistuva elinkeinorakenne. Kokonaan uusien kasvualojen, vihreän kasvun ja digitaalisuuden edistäminen sekä koulutuspolitiikan ajantasaisuus hillitsevät tilanteen vaikutuksia.

Oikeudenmukaisen siirtymän rahastolla voidaan edistää vihreän kasvun investointeja ja tukea turveyrittäjien kouluttautumista uusille toimialoille

Oikeudenmukaisen siirtymän rahastoon on Suomessa ladattu odotuksia, joihin sen tukea ei ole tarkoitettu. Rahasto ei maksa turveyrittäjille luopumistukia tai romutuspalkkiota, koska näillä toimilla ei ole pidemmän tähtäimen työllisyysvaikutuksia eli aluetalouden uudistumisen tavoitetta. Turveyrittäjät tarvitsevat tukea, mutta nämä tukitoimet rahoitetaan kansallisesti. Tästä kansallisesta rahoituksesta hallitus päätti puoliväliriihessä.

Oikeudenmukaisen siirtymän rahastolla voidaan rahoittaa aluetalouden toipumista ja uudistumista edistäviä vihreän kasvun investointeja, kuten pk-yritysten investointeja, liiketoimintaosaamisen ja kansainvälistymisen sekä pk-yritysten kiertotalouden liiketoimintakonseptien kehittämistä turveintensiivisissä maakunnissa. Tavoitteena on tukea turveyrittäjiä ja työntekijöitä löytämään uusia mahdollisuuksia uusilta toimialoilta. Uudelleenkoulutus ja uusien taitojen hankkiminen ovat keskeisiä JTF-rahastolla tuettavia toimenpiteitä.

Lisäksi JTF:n tutkimus- ja kehitysinvestoinneilla voidaan edistää alueiden innovaatiotoimintaa ja kehittää uusiutuvan, kestävämmän energian ratkaisuja. Näihin voidaan lukea biokaasu, tuulivoima, aurinkoenergia, syvälämpö ja keskisyvät lämpökaivot, hukkalämpö ja teollisen luokan lämpöpumput. Oikeudenmukaisen siirtymän rahaston varoilla voidaan tukea myös osittain turvesoiden ennallistamista ja jälkikäyttöä.

Rahoitus kohdistuu alueisiin, jotka eniten kärsivät turpeenpolton vähenemisestä

Alueiden valmistelemat alueelliset JTF-siirtymäsuunnitelmat kytkeytyvät aluetalouden uudistamiseen ja vihreän kasvun tukemiseen turpeen käytön vähentyessä. Alueet valmistelevat ne omista tarpeistaan lähtien, samalla huomioiden rahastolle kansallisesti ja EU-tasolla asetetut kunnianhimoiset tavoitteet. Näitä suunnitelmia laaditaan parhaillaan 14 maakunnassa: Etelä-Karjalassa, Etelä-Pohjanmaalla, Etelä-Savossa, Kainuussa, Keski-Pohjanmaalla, Keski-Suomessa, Kymenlaaksossa, Lapissa, Pohjanmaalla, Pohjois-Karjalassa, Pohjois-Pohjanmaalla, Pohjois-Savossa ja Satakunnassa. Lisäksi Pirkanmaan osalta laaditaan suunnitelma, joka kattaa maakunnasta neljä ”turvekuntaa”, jotka ovat Punkalaidun, Virrat, Parkano ja Kihniö.

Valmistelua on tehty yhteistyössä alueiden ja ministeriöiden kesken. Huoli on yhteinen. Samalla valmistelu ja rinnalla tehtävät kansalliset toimet toivottavasti virittävät tulevaisuuden uskoa. Varmistetaan yhdessä, että oikeudenmukaisen siirtymän rahaston ennakoidut noin 600 miljoonaa EU-euroa tulevat Suomessa käytetyksi talouden uudistamiseen ja vihreän kasvun edistämiseen. 

Aluekehitysjohtaja Johanna Osenius
 

Lisää kommentteja

Syötä kommenttisi tähän.