PK-yritysten haasteisiin tartutaan rajat ylittävällä yhteistyöllä

Työ- ja elinkeinoministeriö 4.10.2018 16.14
Tiedote

Työ- ja elinkeinoministeriön ja Sitran tänä syksynä toteuttama Soteuttamo 2.0 -kiertue kirittää maakuntia kehittämään uudenlaista alueellista yhteistyötä yli tuttujen kunta- ja toimialarajojen.

Soteuttamo 2.0 -kiertueen tavoitteena on alueellisen yhteistyön ja palveluekosysteemin kehittäminen niin, että kaikki maakunnan osaaminen ja voimavarat saadaan hyötykäyttöön uutta alueellista sote- ja hyvinvoinnin palveluiden verkostoa rakennettaessa.

Lisäksi kahdella alueella järjestetään sote-alan pk-palveluntuottajille suunnatut kiihdyttämöt. Niiden tavoitteena on vahvistaa pienten ja keskisuurten palveluntuottajien kilpailu- ja muutoskykyä muuttuvassa sote-ympäristössä.

Maakunnat ovat mukana järjestelyissä

Tilaisuuksien sisältöä muokataan maakunnan tarpeiden mukaisesti. Maakuntien edustajia onkin lähtenyt mukaan järjestelyihin jo kiitettävästi. ELY-keskukset ovat myös olleet aktiivisesti suunnittelemassa alueellisia tapahtumia. Elyläisiä on myös paikalla tilaisuuksissa kertomassa tarjolla olevista rahoitusvaihtoehdoista pk-yrityksille.

Tilaisuudet on suunnattu niin yksityisen, julkisen kuin kolmannenkin sektorin sote-palveluja nyt tai tulevaisuudessa tuottaville tahoille.

Kiertueella tartutaan muun muassa haasteisiin, joita tunnistettiin viime keväänä julkistetussa selvityksessä Pienten ja keskisuurten yritysten toimintaedellytykset sosiaali- ja terveysalalla. Selvityksessä arvioitiin, että tulevilla maakunta-toimijoilla on ratkaisevan tärkeä rooli yritysten toimintaedellytysten luomisessa.

Muutokseen valmistautuminen kannattaa aloittaa heti

Osa haasteista on ratkaistavissa yritysten ja maakunnan tai yritysten välisen yhteistyön avulla. PK-yritykset voivat kuroa umpeen suurempien toimijoiden kilpailuetua esimerkiksi rakentamalla yhteisiä digitaalisia palveluita.

Elinkeinoministeri Mika Lintilän mukaan edessä olevat uudistumistarpeet ovat kaikkien toimijoiden – niin tulevien maakuntien kuin palveluntuottajien – kannalta niin mittavia, että muutokseen valmistautuminen kannattaa aloittaa välittömästi.

Ministeri Lintilän mukaan sote- ja kasvupalvelu -uudistuksen myötä palveluita tarjoavat yritykset ja myös järjestöt voivat tulla entistä vahvemmin osaksi julkisesti rahoitettua palvelujärjestelmää. Tällöin näiden on toimittava osana palveluketjuja ja arvoverkkoja.

Tulevaisuudessa asiakkuus nousee uudella tavalla toiminnan ja palvelujärjestelmän keskeisimmäksi asiaksi. Samanaikaisesti teknologiset innovaatiot ja digitaalisuus asettuvat osaksi palveluja. Nähtävillä on myös kehityssuunta, jossa ennaltaehkäisy ja hyvinvointi nousevat tärkeään asemaan, ministeri Lintilä sanoo.

Kiertueen toteuttavat työ- ja elinkeinoministeriö ja Sitra yhdessä Suomen yrittäjien, Hyvinvointialan liiton, Arvo-liiton ja Sosten kanssa. 

Lisätiedot

hankepäällikkö Jaana Lappi, TEM, puh. 029 50 62658, etunimi.sukunimi@tem.fi
teollisuusneuvos Marjukka Aarnio, TEM, puh. 029 50 47150, etunimi.sukunimi@tem.fi 
projektijohtaja Tuula Tiihonen, Sitra, puh. 0294 618 269, etunimi.sukunimi@sitra.fi

Soteuttamo on alun perin Sitran yhdessä kuntatoimijoiden kanssa kehittämä verkostojen ja ekosysteemien rakentamisen työkalupakki, joka on tarkoitettu vastedes erityisesti valmisteilla olevien maakuntajärjestäjien vakiintuneeksi työkaluksi.

Lue lisää kiertueesta TEM:n verkkosivuilta 
Selvitys: Pienten ja keskisuurten yritysten toimintaedellytykset sosiaali- ja terveysalalla
Lue lisää kiertueesta ja ilmoittaudu tilaisuuksiin Sitran verkkosivuilla
Tutustu kiihdyttämöjen hakuilmoitukseen