Sivustoillamme tehdään huoltotöitä perjantaina 7. helmikuuta klo 18 alkaen. Lauantaiaamuna 8.2. voi olla häiriöitä esimerkiksi liitetiedostojen latautumisessa. Pahoittelemme haittaa.

Ulkomaisten marjanpoimijoiden asemaa parantavat muutokset voimaan helmikuussa 2025

6.2.2025 14.04
TEM
Luonnonmarja-alalla esiintyneiden ongelmien vuoksi ulkomaiset marjanpoimijat tulevat jatkossa Suomeen kausityöläisinä turistiviisumin sijaan. Muutoksen tavoitteena on parantaa poimijoiden oikeuksien valvontaa sekä turvata poimijoiden toimeentulo.

Kolumni: 1 343 kilometriä Venäjän vastaista rajaa tekee itäisen Suomen elinvoimaisuudesta koko EU:n turvallisuuskysymyksen

6.2.2025 11.04
TEM
Ylijohtaja Tiina Korhonen työ- ja elinkeinoministeriöstä
Ylijohtaja Tiina Korhonen, TEM
Itäisen Suomen elinvoiman edistäminen on ollut aluekehittämisen keskiössä vuosikymmeniä. 6. helmikuuta 2025 pääministerille on luovutettu ohjelmaehdotus toimenpiteiksi itäisen Suomen elinvoiman vahvistamiseksi. Miksi elinvoimainen itäinen Suomi on niin tärkeä ja mitä uutta ehdotus itäisen Suomen ohjelmaksi olisi tuomassa?

Selvitys: kansallinen toimintamalli teollisuuspuistojen kehittämiseksi

3.2.2025 14.16
TEM
Teollisuusvarasto
Teollisuuspuistoilla on merkittävää rooli EU:n ja Suomen teollisuuspolitiikan strategisena työkaluna. Suomessa on meneillään ja suunnitteilla merkittäviä investointeja. Näiden toteutuminen edellyttää strategista ja pitkäjänteistä teollisuuspuistojen kehittämistä, tiivistä yhteistyötä valtion, kuntien ja aluetoimijoiden välillä sekä eri politiikkasektoreiden synergiaa.

Kolumni: Polkuja ydinenergiainvestointien edistämiseksi

31.1.2025 13.06
TEM
Riku Huttunen puolilähikuvassa
Ylijohtaja Riku Huttunen, TEM
Suomessa vallitsee laaja ymmärrys ydinenergian tärkeästä roolista myös tulevaisuudessa. Uuden kapasiteetin rakentamiseen on halua, mutta investointien kannattavuus on vuosien mittaan selvästi heikentynyt. Mitkä eri keinot voisivat tulla kyseeseen ydinenergian edistämisessä? Tätä pohtii ylijohtaja Riku Huttunen kolumnissaan.

Työllisyyden edistämisen valtakunnallinen neuvottelukunta asetettu

30.1.2025 13.56
TEM
Valtioneuvosto on tänään 30.1.2025 asettanut työllisyyden edistämisen valtakunnallisen neuvottelukunnan. Neuvottelukunnan tehtävänä on tukea työ- ja elinkeinoministeriötä työllisyyden edistämisen ohjaamisessa, seurata ja ennakoida palvelujärjestelmän toimivuutta ja käsitellä työllisyyden edistämistä koskevia kehittämistarpeita.

Tutustu myös

Työllisyysalueet

Työllisyysalueet

Julkisten työvoimapalveluiden järjestämisvastuu siirtyi valtion työ- ja elinkeinotoimistoilta kunnille ja kuntien muodostamille yhteistoiminta-alueille 1.1.2025.

Lue lisää työllisyysalueista

Yritystukien tietopalvelu

Yritystukien tietopalvelu

Yritystukien julkinen tietopalvelu sisältää tiedot myönnetyistä ja maksetuista tuista y-tunnuksittain. Tarkoituksena on tehostaa yritystukien läpinäkyvyyttä ja seurantaa sekä antaa tietoa tukien kohdentumisesta ja kehittymisestä.

Yritystukien tietopalvelu

Suomen kestävän kasvun ohjelma

Suomen kestävän kasvun ohjelma

Suomen kestävän kasvun ohjelma vauhdittaa kilpailukykyä, investointeja, osaamistason nostoa sekä tutkimusta, kehitystä ja innovaatioita. Sivuillemme on koottu tietoa TEM:n hallinnonalan rahoituskohteista mm. yrityksille suunnatuista hauista.

Kestävän kasvun ohjelma TEM:ssä

Ministeriö

Ministeriö

Ministeriö

Työ- ja elinkeinoministeriö luo edellytyksiä taloudellisesti, sosiaalisesti ja ekologisesti kestävään kasvuun. Se syntyy osaavista ihmisistä laadukkaissa työpaikoissa, tuottavuuden kasvusta sekä kasvavasta työllisyydestä.

Lisätietoa ministeriöstä

Hallinnonala

Hallinnonala

Työ- ja elinkeinoministeriön hallinnonalaan kuuluu yhteensä 23 tulosohjattua virastoa. Lisäksi hallinnonalalla toimii viisi yhtiötä ja kolme talousarvion ulkopuolista valtion rahastoa.

Lisätietoa hallinnonalasta

Ministerit

Arto Satonen
Arto Satonen
Työministeri
Wille Rydman
Wille Rydman
Elinkeinoministeri
Sari Multala
Sari Multala
Ympäristö- ja ilmastoministeri
Mari Rantanen
Mari Rantanen
Sisäministeri
Anna-Kaisa Ikonen
Anna-Kaisa Ikonen
Kunta- ja alueministeri