TEMatiikkaa-blogi

Sivut, joissa tagi työ .

No nyt alkaa näyttää pohjoismaiselta

Bruttokansantuotteen jokaisen kysyntäerän kasvu on virittänyt myös työmarkkinat hurjaan pyörteeseen. Kansantuotteen kysyntäerät ovat: yksityinen kulutus,...

Työttömien monialaisista palveluista pitää huolehtia rakenteellisten uudistusten valmistelussa

Valtaosalla työttömistä on vastassaan monimutkaisia ja toisiinsa kytköksissä olevia työllistymisen esteitä, yksi tai useampia. OECD:n tutkimusraportin...

Yksilölliset TE-palvelut edistävät osatyökykyisten henkilöiden työllistymistä

  Osatyökykyisten työllistymistä voidaan helpottaa, kun heille on tarjolla erityisesti osatyökykyisille räätälöityjä TE-palveluja. Palvelujen on...

Työllisyyden parantamiseksi on purettava koulutukseen ja terveyteen liittyviä esteitä

Samaan aikaan, kun kärsimme korkeasta työttömyydestä, monilla aloilla on pulaa osaajista. Kun asiasta kysytään työnantajilta, osaamiseen liittyvät puutteet...

TE-palvelupilotit ratkomaan neljää haastetta

Kevään kunniaksi käynnistyy TE-palvelupilotteja (2021 - 2022) ympäri Suomen. Pilotit ovat osa työ- ja elinkeinoministeriön (TEM) Työkykyohjelman...

Odottamattoman tutkimustiedon äärellä

Tutkimustieto voidaan jakaa julkisen mielenkiintoarvon perusteella ”nollatutkimuksiin” ja muihin. Tässä blogissa käsittelen enemmän muita tutkimuksia,...

Osaava työvoima on edellytys kilpailukyvylle – tarjoaako työurajohtaminen ratkaisun haasteeseen?

Työ on murroksessa. Osaamistarpeet muuttuvat nyt nopeasti. Ennen kaikkea digitalisaatio muuttaa työn tekemisen tapoja ja haastaa osaamista. Todistimme tämän...

TE-palvelustrategia viitoittamaan palvelujen kehitystä

TE-hallinnon rakenteisiin ja toiminnan organisointiin liittyy tällä hetkellä voimakkaita muutospaineita, muun muassa vuoden 2021 alkupuolella käynnistyvät...

Komission aloite torjuu palkkaköyhyyttä

Euroopan komissio antoi tänään 28.10.2020 esityksensä eurooppalaisesta vähimmäispalkasta. Kyseessä on direktiivi, jonka tarkoituksena on ohjata ja raamittaa...

Perhe ja työ – sopivatko palapelin palat yhteen?

Väestöennusteen luvut näyttävät synkiltä, vanhemmat uupuvat etätöissä kotikaranteenissa ja uusia työpaikkoja avautuu yhä vähemmän. Onko nykypäivänä mitään...

Tukea Finnairin henkilöstölle

Tänään saadut uutiset Finnairin suunnitelmista vähentää noin 1000 työpaikkaa pysäyttivät. Matkustamisen vähentyminen koronaviruspandemian myötä on johtanut...

On aika tarttua toimeen yhdenvertaisten työmarkkinoiden luomiseksi

Pääsin puoli vuotta sitten käsiksi mielenkiintoiseen työtehtävään. Tehtävänäni oli laatia työ- ja elinkeinoministeriössä poikkihallinnollinen selvitys...

Koronaviruspandemian aikana huolehdittava sekä valmiudesta hoitaa potilaita että henkilöstön jaksamisesta

Suomi on ollut koronaviruspandemian vuoksi poikkeusoloissa 16.3.2020 lukien. Terveydenhuollon toimintakyvyn ylläpitämiseksi ja riskiryhmien suojaamiseksi...

Vieläkö löytyy kesätöitä?

Poikkeukselliset ajat ovat poikkeuksellisia myös kesätöiden osalta. Kun työnantajat vielä alkuvuodesta ilmoittivat kesätöitä julkiseen työnvälitykseen...

Tuula Haatainen: Työmarkkinoiden toiminnan turvaaminen vaatii nopeita ja tehokkaita toimia

Tilanne työmarkkinoilla ja yrityskentässä on kehittynyt huonoon suuntaan nopeasti koronaviruksesta johtuen. Nyt ei ole oikea aika pyöritellä papereita, vaan...

Maakuntavierailut alkavat Satakunnasta

Uutena työministerinä olen seurannut huolella Satakunnan viimeaikaisia YT-neuvotteluita ja irtisanomisia. UPM:ltä on irtisanottu noin 180 työntekijää ja...

Tutkimustieto antaa työelämän kehittämiselle kontekstin ja suunnan

Eurooppalaisilla työmarkkinoilla on aiempaa enemmän naisia, ikääntyneitä työntekijöitä ja palvelualoilla työskenteleviä. Työväestö on entistä...

Miten vahvistamme nuorten uskoa tulevaisuuteen?

Ohjaamot ovat ilmaisia matalan kynnyksen paikkoja, joihin nuoret alle 30-vuotiaat voivat saapua asialla kuin asialla. Ohjaamoissa eri organisaatioiden...

OECD-maiden yhteinen haaste: Uutta työtä syntyy, mutta miten nostaa sen tuottavuutta?

Uusien yritysten perustamisaktiivisuus alkaa olla useimmissa OECD-maissa samalla tasolla kuin ennen finanssikriisiä. Työllisyyden kasvusta vuosien 2010 ja...

Osaamisesta ja teknologiasta enemmän irti työpaikoilla

Talouden ja yhteiskunnan muutos näkyy ja kuuluu monessa: teknologinen kehitys, tekoäly, alustatalouden työ, kestävä kasvu, kilpailukyky ja jatkuva oppiminen....

— 20 Merkintöjä per sivu
Näytetään tulokset 1 - 20 / 42